Ei voi olla totta

Meillä ollaan jotenkin irti todellisuudesta. En vielä jaksa uskoa että asuntoasiat on nyt toistaiseksi selvillä, ja muutto toteutuu suunnitellusti. Mutta jos taas kaikki menee niin kuin on sovittu, blogissa tullaan näkemään lisää merellisiä maisemia Tukholman sisääntuloväylän varrelta. Kotikunta ei sitten enää ole Tukholma vaan Nacka.

Toinen perheessämme, jonka mieli ei tahdo uskoa tapahtunutta, on nuori mies, joka sai yllättävän puhelinsoiton torstai-iltana. Erikoislukiossa vapautui paikka, vaikka talven pääsykokeiden jälkeen jo hyväksyttiin oppilaitoksen ulkopuolelle jääminen tapahtuneeksi tosiasiaksi.

Pettymyksen vaihtuminen iloksi ei tapahdukaan muitta mutkitta. Jos vaikka taas joutuu pettymään, niin parempi olla uskomatta ja iloitsematta. Onhan tämä äidillekin iso asia, kunnallisen päivähoito-kouluputken käynyt lapsi irtautuu omille teilleen, ja lähtee kokeilemaan rahkeitaan ympäristöön, jossa mennään omia polkuja.

Mutta nyt on laukut pakattu, Tallinnassa vietetään vanhankaupungin päiviä, ja ruotsinsuomalainen porukkamme pääsee sinne. Mietin vain, miten virolaiset suhtautuvat ruotsinsuomalaisiin. Matkatoimistosta jo ihmeissään kyseltiin, että millä kielellä meille käy opastus, kun puhutaan suomea ja tullaan Ruotsista. Kysehän on vähän samanlaisesta ja täysin erilaisesta ilmiöstä kuin vironvenäläiset.