keskiviikko 23. syyskuuta 2009

19.9.09



Vanhempi veljes haluaisi ottaa ensimmäisen tatuointinsa, johon tulisi ystävän kuolinpäivän päivämäärä. Lauantaina aamuyöllä auto ajautui kovassa vauhdissa päin kallioleikkausta. Merkkinä suuresta surusta eilen illalla kallion reunoilla paloi vielä kymmeniä kynttilöitä.

En ottanut kantaa tatuointiin, otti tai ei, tuo päivämäärä painuu lähtemättömästi häneen ja muihin läheisiin. Se haalistuu ajan kuluessa, mutta kokonaan piiloon sitä ei saa. Niitä tatskoja kutsutaan toisissa piireissä nimellä trauma.

Näin Kauhajoen kouluammuskelun ensimmäisenä vuosipäivänä peräänkuulutetaan mitä on tehty, ettei vastaava toistu. Auto-onnettomuuksien kohdalla riittää, että viikonlopun jälkeen lasketaan saldo, kuinka monta kuoli. Vuosittain kuolee arviolta 80 nuorta kaahausonnettomuuksissa, liikaa vauhtia, kuljettaja nuori. Mitä asialle voisi tehdä?


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Paljon vähemmillä uhrimäärillä moni asia olisi lailla kielletty ajat sitten. Toisaalta ei ukaaseilla voi estää ihmisiä tappamasta itseään tai toisia, mutta voi kylläkin vaikeuttaa.
ILY

-lea kirjoitti...

Hei :)

Olen jo miettinyt vastausta kysymykseeni, ehkä peltipoliiseja saisi viritellä enemmän muuallekin kuin pääteitten varsille ja meidän työmatkalle ;(

Anonyymi kirjoitti...

Niin, nehän vois olla peltilaatikoiden sijaan vaikka poliiseiksi puettuja näyteikkunanukkeja. Japanissa ainakin joskus ennen laitettiin käyteöstäpoistettuja poliisiautoja tienvarteen. ILY

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...