sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Lajityypillistä joulunviettoa

Jouluaamuna punatulkut koristivat rivissä jäänreunaa joella. Kuka lie syöttänyt niille suolaista kinkunrasvaa, kun piti lähteä leikkimään vesilintua juomisen tarpeessa. Ei lainkaan lajityypillistä käyttäytymistä pyrrhula pyrrhulalle, tuttu lintutuntija totesi.

Miten ihmislajin tulisi jouluaan viettää? Onko lajille tunnusomaista vuoden pimeimpään aikaan sulkeutua kotiin perheen ja sukulaisten kesken syömään ja seurustelemaan? Kuuluuko urospuolisen homo sapiensin hankkia pesueelleen joulurituaalien keskiössä oleva kuusi koristamaan kotia, käydä kaupassa tekemässä viimehetken ostoksia ja pukeutua satuhahmoksi? Täysikasvuisten ihmislajin edustajien riitelyä pitkien pyhien aikaan voi yrittää välttää, mutta poikasten nahinoita on mahdoton estää.

Täysin luonnonvastaisesti olemme monena jouluaamuna kaivautuneet sängyistämme ennen seitsemää, ja kiiruhtaneet pitäjän kirkkoon jouluaamun jumalanpalvelukseen. Tuttujen jouluvirsien laulaminen kirkkokuoron vahvistaessa seurakunnan sointia saa kokeilemaan ihmisäänen ulottuvuuksia ja vahvistaa yhteyden tunnetta lajitoverien kanssa. Taidamme kuulua lajimme viimeisiin tällä saralla, muut aamukirkkoon ehtijät ovat lähes järjestään eläkeiässä.

Aamukirkon jälkeen olisi tuntunut luontaisimmalta kotiin päästyä nauttia pari kinkkuvoileipää ja jatkaa aikaisin keskeytyneitä unia. Nyt pakotin itseni kävelyreitille kameran kanssa. Palkinnoksi sain ihailla pakkasessa höyryävää koskea, joutsenia heräämässä sulan reunalla ja niitä janoisia punatulkkuja jäällä.

2 kommenttia:

tuulijärvi kirjoitti...

Hei, hyvää joulun jälkeistä aikaa. Eikös kaikki lajit, ihmislaji mukaan luettuna, muutu aikojen myötä? Ihmislaji on tainnut muuttua joulun vietossaan siinä, että nyt useimmat ei-eläkeikäiset kiiruhtavat kirkkoon aattoiltana ja jopa yöllä. Samalla joulunaamun perinteinen kirkkohetki täyttyy eläkeläisistä. Minulle kyllä se varhainen joulukirkko on "lajityypillinen". Seuratkoon joulun ilo sinua tulevaan vuoteenkin.

-lea kirjoitti...

Hei Tuulijärvi, kiitos samoin sinne jatkuvaa joulun iloa ja hyvää ja hidasta joulusta palautumista :) Vaikka jouluhössötyksessä on paljon turhaakin, on se ihanaa aikaa, kun sitä viettää omalla tavallaan.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...