maanantai 21. joulukuuta 2009

Sitten ensi jouluna

Posted by Picasa
Tänä jouluna elämme avoinna olevien asioiden keskellä. Kuljemme eri paikkojen välillä, kotona tuskin ehdimme käännähtää. Vietämme aikaa talossa, jonka pitäisi olla jo myyty. Sekaannuksen keskellä lohduttaa ajatus, että ensi jouluna uusi talo on valmis. Kuvaa katsellessa kuvittelen kyntteliköt ikkunalle.

Jotain jäämme kaipaamaan tästä talosta. Joenrannasta pääsee uimaan lähes läpi koko talven sulaan veteen. Nyt jouluaatoksi luvataan erinomaisia avantouinti-ilmoja, traditio siis jatkukoon tänäkin vuonna. Seuraavana jouluna pulahdetaan Saimaaseen, näin toivon.

Tänä vuonna minua on häirinnyt joulun ajastaminen alkavaksi jo edellisenä viikonloppuna. Viikkoa ennen aattoa pitäisi olla kuusi koristeltuna, laatikot tehtynä ja piparit paistettuna. Miltä se joulu enää jouluna tuntuu, jos sitä on vietetty siihen mennessä jo viikko? Tietysti joulukortit olisi pitänyt lähettää ennen joulua, mutta sekin on liian myöhäistä jo monta päivää ennen joulua.

Onneksi joulu tulee joka vuosi valmistelemattakin. Puuro ja kynttilät, tytöt laulamassa, uintiretki hyiseen jokeen jouluisen tähtitaivaan alla, ei siihen ole muuta tarvittu. Tähän jouluun oman sävynsä tuo vanhimman ikäpolven heikentyminen. Yksinäisen sairaalahuoneen ikkunalle jäi rivi tonttuja ja vieraiden tuomat kukat muistuttamaan suuresta juhlasta.

2 kommenttia:

Krisu kirjoitti...

Toimeliasta aikaa sulla, todella. Onneksi osaat katsoa jo ensi joulun kynttilöitä ikkunallasi. Mulla alkoi juuri parin viikon joululoma. Monta jouluista asiaa vielä tekemättä, mutta ehtiihän tässä. Kaikkea hyvää, koita jaksaa!
Krisu

-lea kirjoitti...

Krisu hei! Olen kaivannut Tukholman jouluhyörinää, ja muistellut lämmöllä viimevuotista joulutankkaustamme lussepullineen :) Lämmintä joulumieltä teidän pirttiinne myös!

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...