sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kiinalaista hoitoa


Alkuvaikeuksien jälkeen Suomen kotimme lähistöllä aloitti Leishin hyvinvointikeskus . Viime viikolla poikkesin iltalenkillä katsomaan mitä talossa tapahtuu. Pian huomasin selitteleväni vaivojani kiinalaiselle hyvinvointihoitajalle, joka ehdotti akupunktiota ja yrttihoitoja. Aika olisi löytynyt heti samana iltana, mutta kun lompakko ei ollut mukana, varasin ajan parin päivän päähän.

Kun sitten ilmaannuin varattuna aikana paikalle, sain ensin täytettäväksi lomakkeen, jossa kysyttiin henkilötietoja ja sairauksia. Hoitaja, joka kertoi olevansa Kiinassa lääkäri mutta Suomessa ei mikään, mittasi pulssini ja katsoi kieltäni. Hänen mielestään olen sisältä kuuma ja ulkoapäin kylmä. Pulssi oli syvä. Siis hoitoihin.

Ensin olin akupunktiossa, joka sujui varmoin ja kokenein ottein. Hoitotiloissa ei ollut mitään ylimääräistä, mutta tilat olivat siistit ja eikä muutenkaan hygieniassa ollut huomautettavaa. Edellisellä viikolla Ruotsissa olin toimenpiteessä, jonka aikana lääkäri kaivoi kaksi kertaa taskustaan likaisen puhelimensa, tämä vaikutti tarkemmalta.

Ostin parin viikon yrttikuurin. Hoitaja valitteli, että juuri tämä tuote on kallis, muut ovat halvempia. Nyt olen iltaisin ja aamuisin nauttinut pussillisen yrttijauhetta veteen sekoitettuna. En tiedä kumman vaikutus on suurempi, akupunktion vai nautittujen yrttien, mutta aivan kuin olisin virkeämpi.

Torstai-illan A-talkissa keskusteltiin terveyskeskuslääkärin työstä ja keikkalääkäreistä. Kouvolan terveyskeskus oli esimerkkinä terveyskeskuksesta, jossa oli lopulta kahdestatoista lääkäristä vain kaksi jäljellä. Onneksi kunnat ovat järjestäneet tällaisen kiinalaisen hyvinvointikeskuksen, onpahan joku paikka, jossa asiakasta kuunnellaan ja hoidetaan.

2 kommenttia:

I.O.Rumdum kirjoitti...

Minähän olen käynyt kiinalaisen (nais!)lääkärin (joka ei ole täällä mitään mutta siis Kiinassa lääkäri) pakeilla jo vuosia kerran kuussa; kupattavana, akupunktiossa ja hakemassa rohtoja. Viimeksi ostin uuden tuotteen, japanilaisen detox-laastarin, joka jätetään jalkapohjiin hautumaan yöksi. Laastarin sisällä on bambua. Tämän bambun detox-vaiktus keksittiin kuulemma toisen maailmansodan jälkeen, kun jenkit pamauttivat atomipommit ja yhdellä saarella kuoli ihan kaikki paitsi yksi bambulaji, joka alkoi suodattaa ulos myrkkyjä. Tätä sitten kehiteltiin nuo laastarit. En tiedä kuinka hyvin ne toimivat, mutta yöuni on ollut hyvä ja taisaine bambulaastarit jalkapohjissa - ihan niin kuin ei-lääkäri-täällä lupasi:)

-lea kirjoitti...

Ruu, en yhtään ihmettele kokemukseni jälkeen, että olet mieltynyt kiinalaisen tohtorin palveluksiin. Mielenkiintoinen tarina tuon bambulaastarin taustalla, ja mitä väliä sillä on, onko vaikutus tieteellisesti todistettu vai ei, jos ne itsellä toimivat :)

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...