sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Minun Karjalani



Karjalaisuus on ollut osa elämääni, mutta vuosisatoja samoilla seuduilla eläneen suvun keskuudessa  savolaisessa maatalossa lapsuuteni viettäneenä meni pitkään, ennen kuin ymmärsin, mitä karjalaisuuden lajia minussa on. Isoäitini suku on Itä-Karjalan pakolaisia, jotka tulivat Suomeen Tarton rauhan jälkeen osallistuttuaan poliittiseen liikehdintään, jonka tavoitteena oli seudun liittäminen Suomeen. Jotkut saivat Suomen kansalaisuuden aikaisemmin, viimeinen heistä sai Suomen passin vasta 1980-luvulla.

Miesvaltaisessa suvussa ei tarvinnut olla muita kuin yksi poliittisesti aktiivinen, niin jo koko suku joutui lähtemään. Monett palasivat takaisin, mutta ei olisi kannattanut. Talo jäi, mutta kaupantekoa ja maanviljelystä saattoi jatkaa Suomessakin, henki ja vapauskin säilyi.

Yksi tarina karjalaisuudesta on tuo poliittinen, mutta samassa pakolaisreessä Suomeen tuli myös taitava ääneen itkijä,kulkivatpa mukana myös verenseisauttamissanat, loitsut ja laulut. Kyky itkeä ja nauraa yhtäikaa ja starinoida polveilevasti jutun juonta kuljettaen, pyöräyttää piirakat, kukkoset ja rönttöset, kirjoa, kutoa ja neuloa tikuttaa.

Matka Jyskyjärvelle toi jossain vaiheessa I.K. Inhan valitukset, miten vääränlaisia tapoja karjalaiset olivat omaksuneet ja miten vaikea aitoa karjalaisuutta oli löytää. Olimme saaneet matkanjärjestäjältä karjalankielisiä sanontoja. joiden mukaan lapsia sanotaan äpärehiksi. Perillä karjalaisemäntämme jo tuomitsi, että ei noin voi sanoa, on halventava ilmaus Laps ei ole äpäreh, jos on ukon alda suadu. Tätini sitoi vastaa kylyyn oikeaoppisesti koivupunoksella, jolloin emäntämme tuli keskeyttämään touhun, ja toi tilalle paremman vyötteen vastalle, nippusiteen.

Karjalaiset ovat ylen innokkaita marjastajia. Hillon keräys ei ollut vielä täydessä vauhdissaan, mutta sitä saattoi käyttää hyväksyttynä syynä perua ryhmällemme puoliksi luvattu konsertti. Luonnonantimien käyttö ruuanlaitossa ja leivonnassa ei ole vain suositeltavaa, vaan jokseenkin välttämätöntä.  Veimme Karjalaan viemisiksi runsaan määrän pakastepusseja, hillosokerin vieminen ei sekään olisi ollut huonompi idea. Seuraavalla kerralla sitten.


Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...