Järven yli ei vielä ole menemistä, Saimaa on saanut jääpeitteen, mutta sen harmaa pinta ei houkuta vielä kokeilemaan kantavuutta. Toivotan kaikille blogin lukijoille hyvää joulua ja onnellista tulevaa vuotta!
lauantai 21. joulukuuta 2013
torstai 19. joulukuuta 2013
Tuntematon numero
Marraskuun 16. lauantaiaamuna veljeni soitti aikaan, jolloin meillä on ollut
tapana ilmoitella toisillemme vain syntymästä tai kuolemasta. Koska
syntymä ei tule odottamatta, tiesin puhelimeen vastatessani, että kyse
oli kuolemasta.
Veljenpoikani oli kuollut yöllä auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Surumme on pohjaton.
Ensimmäinen ajatus oli, että tätä me kaikki olemme pelänneet tapahtuvaksi. Vaikka odotamme, että ensin kuulisimme auton oven äänen, sitten kävisi ulko-ovi, kengät jäisivät keskelle eteisen lattiaa, takki laitettaisiin naulaan tai sinnepäin, askeleet suuntaisivat jääkaapille ja samalla kuuluisi moi, tiedämme myös että odotetun kotiintulon sijaan puhelimen näyttöön voi ilmestyä tuntematon numero.
Koskaan ennen ei ole aurinko paistanut niin kirkkaasti marraskuussa kuin ajaessamme viemään suruviestiä eteenpäin. Sunnuntaina Saimaa peittyi valkoisiin vaahtopäihin. Maanantaina tuli pimeys. Ajaessani kaatuneiden kuusten reunustamalla tiellä radiosta kuului They Call it Stormy Monday. Miten terävästi kaiken muistaakaan.
Olemme nyt kulkeneet ensijärkytyksen läpi, palanneet töiden ääreen ja odotamme joulua. Tuttujen ja tuntemattomien osoittama myötätunto on auttanut läheisensä menettäneitä. Kiitos kaikille.
Veljenpoikani oli kuollut yöllä auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Surumme on pohjaton.
Ensimmäinen ajatus oli, että tätä me kaikki olemme pelänneet tapahtuvaksi. Vaikka odotamme, että ensin kuulisimme auton oven äänen, sitten kävisi ulko-ovi, kengät jäisivät keskelle eteisen lattiaa, takki laitettaisiin naulaan tai sinnepäin, askeleet suuntaisivat jääkaapille ja samalla kuuluisi moi, tiedämme myös että odotetun kotiintulon sijaan puhelimen näyttöön voi ilmestyä tuntematon numero.
Koskaan ennen ei ole aurinko paistanut niin kirkkaasti marraskuussa kuin ajaessamme viemään suruviestiä eteenpäin. Sunnuntaina Saimaa peittyi valkoisiin vaahtopäihin. Maanantaina tuli pimeys. Ajaessani kaatuneiden kuusten reunustamalla tiellä radiosta kuului They Call it Stormy Monday. Miten terävästi kaiken muistaakaan.
Olemme nyt kulkeneet ensijärkytyksen läpi, palanneet töiden ääreen ja odotamme joulua. Tuttujen ja tuntemattomien osoittama myötätunto on auttanut läheisensä menettäneitä. Kiitos kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lähdössä
Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...
-
Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan... -
Valokuvatorstain 100. haaste on jo keväällä esitetty kesämyrskyhaaste. Nämä pilvet olivat vaikuttavat, mutta myrsky ei hyökännyt päälle, va... -
Valokuvatorstaissa on teemana lämpö. Sitä oli vielä tallella noissa setsuurilimpuissa illalla kuvatessani.