Syksyn etenemisen katkaisi viikon risteily Istanbulista Mustanmeren satamien kautta Kreetalle. Olen ihmetellyt toisten intoa rauhalliseen risteilymatkustamiseen, mutta alan ymmärtää. Kun laiva irtoaa satamasta, nähtävyyksiä ei enää ahnehdita, ei ryntäillä viime hetken ostoksille eikä lähdetä etsimään ravintolaa. Kun on tarpeeksi maailmaa kiertänyt, ei ole suurta seikkailunnälkää, vaan voi iloisesti nauttia karjalanpiirakoita aamiaisella ja arvuutella murteen perusteella mistä päin Suomea kanssamatkustajat ovat.Matkalla sai nähdä vilahduksia Euroopan kehittyvien demokratioiden satamakaupungeista. Konstanta ja Varna eivät vielä olleet karistaneet yltään kommunistisen ajan varjoa, joka kummallisesti väijyi ihmisten kasvoilla ja katujen varsilla länsimaisista merkkivaatteista ja kauppaketjujen kylteistä huolimatta.
Odessa hurmasi, entisten aikojen loistoa oli tallella, joskin sitä oli myös restauroitu takaisin, ja jos jossain oli rappiota, se ei näkynyt meille. Kaupunki huokui kulttuuria, taidemuseon aarteet ja oopperan ikkunoista kuuluva musiikki vakuuttivat taiteen tasosta. Elokuvan harrastajat tallasivat Potemkinin portaita hartaina. Moni meistä vannoi palaavansa sinne.
Toinen matkan kohokohta oli aamu Bosporin salmella, redillä vuoroaan odottavat laivat, sumu ja auringon kiertyminen Aasian puolelta salmen ylle. Olen yrittänyt nyt muutaman tunnin saada aamuhämäräisiä kuviani näkymään videona, mutta en nyt keksinyt muuta keinoa kuin linkkinä, jonka kautta voi käydä katsomassa millaista siellä oli. Tekijänoikeudelliset kanteet musiikin käyttämisestä voi lähettää kommenttilootaan, mutta en vaan voinut vastustaa kiusausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti