tiistai 15. tammikuuta 2013

Laulajien jäljille


Haaveilen Karjalan matkasta, jos vaikka ensi kesänä pääsisimme laulumaille.  En odota löytäväni aivan yhtä rikkumatonta kansanperinteen läsnäoloa, kuin vuonna 1971 M.A. Castren -seuran retkellä, mutta annan karelianismille mahdollisuuden tunkeutua tajuntaani. Olisikohan blogin lukijoissa mukaan lähtijöitä?
 
Opaskirja matkalle minulla jo on, ja olen sitä sakset kädessä lueskellut. Joulupukki toi lähes avaamattoman I.K.Inhan vuonna 1921 ilmestyneen kirjan Kalevalan laulumailla. Kirja on jossain vaiheessa kuulunut Nunnanlahden koulun kirjastoon, mutta kukaan sitä ei ole aiemmin lukenut, sillä kaikkia sivuja ei ollut leikattu auki ennen kuin nyt.

Inhan "kadonnutta runoa etsimässä" -projekti näyttäytyy tässä ajassa luettuna joskus huvittavalta. Hän kiertää runonkerääjien Lönnrotin, Boreniuksen ja kumppaneiden jalanjäljillä, ja yrittää saada kansaa laulamaan. Hän tarjoaa rahaa ja viinaa palkkioksi, mutta on välin pettynyt, kun juotettuaan potentiaalisen runonlaulajan humalaan ei saakaan haluamaansa aitoa runonlaulantaa. Runonlaulajat panevat sekaan omiaan tai mikä vielä pahempaa, laulavat kirjoista oppimaansa.

I.K. Inhan kirjan kerronta on minulle aivan erityisellä tavalla mielenkiintoista. Inha kertoo nimittäin paikoista ja oloista, joissa isoäitini suku eli ennen siirtymistään Suomen puolelle. Heillä on ollut muistissaan kansanrunoutemme tärkeimpiä lauluja. Niinkuin tämä, Uuno Karttusen keräämä, muistoonpantu venheessä Repolassa Omelien ja Saaronpään välillä, löytyy Suomen kansan vanhoista runoista, joita voi netistä suoraan hakea:
                      Lemmengäine
                      Savu šoaressa palavi, 
                      Tuli niemen tutkamessa; 
                      Suur ois paimosen paloksi, 
                      Pien ois šovan tuleksi.  
                      Akkani velliä keittää.
                      Pikkusella kattilalla
                      Yhtä osran jyyästä,  
                      Puoli siitä puolenoo. 
                      Kutšuu rujot, kutšuu rammat, 
                      Kutšuu verisogiat, 
                      Van ei kutsu Lemmengäistä. 
                      Lemmengäinen on pillollinen,  
                      Hän pyhässäkin pyyti, 
                     Anopilta aihosteli.  
                     "Oi sie emoni, kandajani, 
                     Tuo minun sodi sobani,  
                      Kanna kaula voatteheni."
                     "Kunnes lähet, poigueni, ainoeni,
                      Merellägö vai metsälle,  
                      Vaigo hirven hiihäntäh?" 
                      "Lähen Päivölän pidohi, 
                      Jumalisten juomingihi." 
                     "Elä lähe poiguoni, ainoeni, 
                      Kolm_on surmoa matalla."
                     "Mingälainen ensi surma?" 
                     "Marssit matkoja vähäsen, 
                      Astut teitä pikkaraisen,  
                     Tuloo tulinen koski, 
                      Košessa tulinen luoto,  
                      Luuvossa tulinen koivu,  
                      Koivussa on tulinen kokko, 
                      Tulen suustaha suvastaa." 
                     "Ei ne oo miesten surma,
                      Lemmengäisen liiotengi."  
                      "Mingälainen toinen surma?" 
                      "Marssit matkoja vähäsen, 
                       Astut teitä pikkaraisen, 
                       Tulou tulinen hauta,  
                       Joss_on kuumia kiviä,  
                       Palavia poateroita." 
                      "Oi sie ukko, yli Jumala, 
                       Toatto taivahinen, 
                       Nostas pilvi pohjaselta, 
                       Toinen suurelta suvelta,  
                       Kolmas kohta koilliselta, 
                       Lotškoa lomakkai, 
                       Soapas lunta sauvanvarsi, 
                       Kiehittele keihäs varsi 
                       Noilla kuumilla kivillä,....

4 kommenttia:

June kirjoitti...

Tämä ei varsinaisesti liity asiaan, mutta jos olet(te) pk-seudulla ensi viikolla, Docpoint-festareilta löytyy kaikkea mielenkiintoista. Esimerkiksi tämä: http://docpoint.info/content/winter-go-away

-lea kirjoitti...

Kiitos vihjeestä June, trailerin perusteella vaikuttava dokkari. Varmaan tulossa joltain kanavalta pian. Mukavia elokuvakokemuksia, varmaan käyt katsomassa ainakin jotain :)

Marmustoi kirjoitti...

Hieno blogi sinulla, jäin heti lueskelemaan. Ja kiitos noista matkavinkeistä, olisin ilman muuta lähdössä Äänisen kierrokselle, ellei heinäkuulle olisi jo buukattuna toista matkaa.

-lea kirjoitti...

Kiitos, vaan sinun blogisi se vasta viekin mennessään :) Todella houkuttavia matkoja, en tosin itsekään taida vielä ensi kesänä päästä Karjalaan.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...