Kataloniaa kohti

Tulossa on viikko Barcelonassa, kaupungissa jossa ensimmäisen kerran kävin yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja jonne olen palannut monta kertaa uudestaan.  Kaupungin nähtävyyksistä olen kai nähnyt merkittävimmät, en ahnehdi paikkaa kiertämällä turistikohteita, koska aion tulla taas takaisin. Olen kiertänyt kaupunkia työkavereitteni kanssa shoppaillen, oppinut välttämään Ramblan ruuhkaa ja taskuvarkaita, tutustunut Sagrada Familiaan monessa seurassa, joka kerta nauttinut Park Güellistä ja Montjuïcin näkymistä ja jo ainakin neljä kertaa tehnyt retken Montserratin luostariin.

Tiedän monta, joihin Barcelona ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, mutta minulle miljoonakaupungin rento rähjäisyys, meren läheisyys ja elämänmenon vilkkaus sopivat. Taas katson kaupunkia uusin silmin, uskoisin, että matkalle lähtevät visuaalisesti valppaat seurueen nuoret naiset näkevät enemmän ja paremmin kuin minä ja vievät paikkoihin, joihin en itse osuisi.

Espanjassa tapanani on myös opiskella kieltä innokkaasti, katson paikallisia televisio-ohjelmia ja luen sanomalehtiä sanakirjan kanssa. Toivottavasti ensi viikolla maailmassa ei tapahdu mitään merkittävää, etten jää hotellihuoneeseen surffaamaan paikallisilla kanavilla.

Mutta vaikkei suunnittelisi mitään, Barcelonan elämystarjonnassa matkaan tarttuu muistoja joka tapauksessa. Viime kerralla seurasimme hetken, kuinka paikallinen jalkapallojoukkue Barca kouluttaa huippumaalivahteja. Pienet pojat potkivat palloa maaliin, kukin sai vuorollaan olla maalissa. Aina jos päästi pallon maaliin, joutui antamaan paikkansa seuraavalle. Se joka osasi torjua, sai olla maalissa pitkään, moni ei saanut torjuttua sitä ensimmäistäkään. Muutaman minuutin harjoittelua seurattuamme olimme saaneet jo selkeän käsityksen, kenessä on maalivahtiainesta. Mitä pitempään harjoitus jatkui, sitä enemmän maalivahtilupaukset saivat harjoitella maalissa oloa, muut saivat taas harjoitella omaa tehtäväänsä, maalivahdin harhauttamista.