Lehdet putoavat

"Pelkäänpä, että meidän on turvauduttava toistemme ruumiinlämpöön..."

Sanomalehtien katoamista internetin voimasta on pelätty, ja moni lehti joutaakin hävitä, koska ne vain toistavat edellisenä päivänä netistä luettuja juttuja. Sanomalehtiä tilataan niin kauan kuin ne tuntevat lukijansa ja seuraavat aikaansa. Meille tulee Hesarin sunnuntainumero, jota lukiessani ihmettelen aina vain ohuempaa sisältöä, monia elämänalueita ei käsitellä lainkaan. Ruotsin lehdistä tulee Dagens Nyheter, joka on pärjännyt loistavasti kilpailussa lukijoista, mikä perustunee kykyyn siivuttaa ihmisten arkipäivä ja valottaa sitä ajankohtaisilla jutuilla.

Tämän hetken finanssikriisiä DN ennakoi jo viime talvena "Privatekonomi" -jutuilla. Lehden talousneuvoja vastailee lukijoiden kysymyksiin milloin lehdessä milloin netissä. Kirjallisuutta luetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, lauantain kirjasivuilta löytyy sekä lyhyitä kirjavihjeitä että kokonaisia kirjailijoiden henkilökuvia. Eivätkä kirjavihjeet rajoitu viikottaisiin teemasivuihin. Viime viikolta muistan kirjan Nextopia esittelyn, jossa nykypäivän odotuksiin perustuvaa todellisuutta ruodittiin ajatuksia herättävästi. Tänään taas lehdessä oli iso juttu lasten totuttamisesta päivähoitoon, asia josta omakohtaisia kokemuksia voi lukea Tukholman tyttären blogista.

En tiedä kokevatko muut samaa, mutta tuntuu kuin netissä kaikki polut johtaisivat samaan paikkaan, valtavasta tiedon tarjonnasta aina vain pienempi osa tulee näkyviin. Edes vahingossa ei osu kiinnostaville uusille sivuille. Ennen niin kätevä google on menettänyt toimivuuttaan. Nykyisin hakutulokseksi kelpaa mikä vain edes vähän alkuperäiseen hakuun viittaava, osumia tulee kohtuuttoman paljon, että niitä jaksaisi käydä läpi.

Sanomalehtien nettiversiot ovat monet lähteneet kilpailuun iltapäivälehtien kanssa, mikä antaa helposti lukijoille väärän kuvan lehden sisällöstä ja sekin supistaa tiedon tarjontaa. Käyn tutkimassa Kouvolan sanomia lähes päivittäin, eilen olisin halunnut tietoa kaupungissa tapahtuneesta nuoren miehen ampumisesta, koska uhri oli entiseltä kotipaikkakunnalta. Ei mitään mitä iltapäivälehdet eivät olisi kertoneet, sen sijaan nettilehti uutisoi maailman lihavimman miehen häistä.

Silta

Valokuvatorstain kuvahaaste käsitteli aihetta silta nykyaikaan, teemaa lähestyttiin Elviksen ottaman kuvan kautta. Kerrankin noudatan tehtävänantoa orjallisesti, kuva-arkistostani löytyi silta.

Piileviä tarpeita

Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan valikoiman koreja penkoessa. Aikoinaan rippijuhlissa tapahtui kömmähdys siirtäessämme isoa täytekakkua vadille, se katkesi keskeltä kahtia. Seuraavan kerran Lidlissä käydessäni löysin kakunsiirtolevyn, ohuesta taipuisasta metallista valmistetun peltiläpyskän, jonka menee kätevästi veitsen tavoin kakun alle rikkomatta sitä. Nyt minulla on kyseinen kapistus odottamassa seuraavaa kakunsiirtoa.

Viikonloppuna meillä oli kaksi nuorta naista käymässä. He shoppailivat hyödyntäen täysimääräisesti kauppojen aukioloajat. Sunnuntaiaamuna lähdimme Moderna museetin museokauppaan, ja olihan siellä paljon kaikkea kivaa. Lopulta ostin skaalaviivaimen, sehän on aivan välttämätön talonsuunnittelun alkuvaiheessa. Pohjapiirroksissa on harvoin mittoja näkyvissä, mutta usein löytyy joku arvioitavissa oleva seinän pituus, usein keittiöstä minne on sijoiteltu standardikokoisia keittiökalusteita. Jospa tämä skaalaviivain olisi se puuttuva työkalu, jonka avulla suunnitelmat täsmentyvät paperille asti.

Museokaupasta siirryimme Vårbergin kirpputorille. Suuri osa myyjistä oli vähintään puoliammattilaisia, mutta joukossa oli niitäkin, jotka olivat määritelleet, mitä he eivät tarvitse ja päätyneet hankkiutumaan moisesta roinasta eroon. Erityistä määrätietoisuutta osoitti kypsään keski-ikään ehtinyt mies, joka myi kaiken pöydältään viidellä kruunulla. Yritin olla viileä varatessani itselleni kauniin numeroidun Kostan maljakon siksi aikaa kun läksin hakemaan sopivaa rahaa, ei sattunut olemaan vitosia taskussa. Samalta myyjältä ostin vielä näkkileivän teossa tarvittavan ruutukaulimen. Kotona puoliso ihmetteli ostoksiani ja kysyi leivonko minä muka näkkileipää. Aikaisemmin en ole sitä tehnyt, koska minulta on puuttunut "kruskavel", mutta nyt ei mikään estä.

Kullan kiilto silmissä

Eilen oli siis Blog Action Day, en vain ehtinyt kirjoittamaan. Korjataan asia nyt.

Olin illalla palaverissa, jossa mietimme, miten voisimme vaikuttaa ruotsalaisiin pörssiyrityksiin, että ne aktiivisesti huolehtisivat, etteivät syyllisty ihmisoikeusloukkauksiin. Aihe liittyy myös köyhyyteen, sillä tilinpäätökseen hyviä lukuja tuottava, osakkeenomistajia rikastuttava toiminta voi köyhdyttää jo ennestään köyhiä, joiden kotiseudulle kansainväliset yritykset asettuvat. Se ei ole välttämätöntä, toiminta ei vaadi kenenkään riistämistä, mutta niin vain käy. Usein sen vuoksi, ettei kukaan välitä kontrolloida, mitä alihankkija tai paikallinen liikekumppani tosiasiassa tekee. Globaaleilla markkinoilla toiminta on verkostoitunutta ja ketjuuntunutta, jolloin voi olla mukana täysin tuomittavassa toiminnassa tekemättä suoranaisesti itse mitään paheksuttavaa.

Viikko sitten DN:ssa julkaistiin Stefan Jonssonin artikkeli ruotsalaisten yritysten osallisuudesta Anglogold-Ashantin toimintaan Ghanassa. Yhtiö tuottaa 7 % maailman kullasta, ja Ghanalle kullankaivuu on niin merkittävä elinkeino, että 30 % maan pinta-alasta käytetään kullan tuotantoon. Ghanan valtio hyötyy kullasta, tosin viime vuonna Anglogold-Ashanti maksoi vain noin prosentin voitostaan rojalteina Ghanan valtiolle.

Ruotsalaiset yritykset Sandvik ja Atlas Copco eivät olisi yhteistyössä Anglogold-Ashantin kanssa, ellei se olisi kannattavaa liiketoimintaa. Sandvik toimittaa kaivosporia ja Atlas Copco aggregaatteja. Ruotsalaiset yritykset sanovat noudattavansa omia eettisiä normejaan ja pyrkivät valitsemaan asiakkaansakin niiden mukaan. Kuitenkin Anglogold-Ashantin vartijoiden väitetään ampuneen mielenosoittajia, jotka protestoivat kaivostoimintaa vastaan. Ghanan ihmisoikeuskomitean raportissa väitetään, että kyläläisiä on peloteltu lähtemään kodeistaan, jotta alue voitaisiin vallata kaivostoimintaan, ja valtausalueella kultaa huuhtovia nuoria on otettu kiinni ja kidutettu.

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristölle ja paikallisten asukkaiden elinehdoille ovat kohtalokkaat. Alue on kuin kuun pintaa, maa on saastunutta, kaivot myrkyttyneet, talot romahtaneet räjäytysten voimasta. Jonsson artikkelissa kerrotaan, kuinka ensin kuoritaan sademetsä ja kallion pinta, sitten kallio lohkotaan poraamalla ja dynamiitilla. Malmilohkareet kuljetetaan murskaamoon. Murskattujen malmikasojen päälle kaadetaan natriumsyanidia, joka irrottaa kullan ja muut raskasmetallit mineraalista. Prosessi ei tapahdu suljetuissa tankeissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, vaan luonnonaltaissa, ja liete on padottu tai kerätty vanhoihin kaivosonkaloihin, jotka ovat vuotaneet ja tulvineet yli.

Tämä ei varmasti ole ainut vastaava sotku, jossa globaaleilla markkinoilla toimivat pohjoismaiset yritykset ovat mukana, mutta kiitos DN:n seikkaperäisen artikkelin, tästä tiedetään. Jos Anglogold-Ashanti tuottaa 7 % maailman kullasta, niin sen tuotteita on varmaan vähän kaikkialla maailmassa. Kuluttajien on vaikea tietää, mistä korujen ja muiden kultaesineiden valmistajat raaka-aineensa ostavat. Vähin mitä voi vaatia, on etteivät meidän omat kansainväliset, omalla yhteiskuntavastuullisuudellaan kehuskelevat yritykset tee yhteistyötä vastuuttomien yritysten kanssa. Toisaalta sosiaalisesti vastuullinen yritystoiminta kehitysmaissa on monille tie ulos köyhyydestä, sen edistäminen on kannatettavaa.

Afrikan nousua köyhyydestä odotetaan ja toivotaan, ja talouden globalisaation uskotaan olevan se voima, joka sitä parhaiten edistää. Mutta entä jos sama maaperän ja ihmisten riistäminen, mitä jo kolonialismin aikana nähtiin, jatkuu, ja siihen käytetään vielä maailman tehokkainta tekniikkaa? Samalla kun kansainväliset yritykset laskevat tuottojaan, ihmisiä ajetaan kotiseuduiltaan toimivistä yhteisöistä kaupunkien slummien köyhyyteen.

Muodostelmia

Taivaan tarkkailu on viime päivinä ollut antoisaa. Joutsenet ovat kerääntyneet vastarannalle kokeilemaan erilaisia muodostelmia ja treenaamaan lähestyvää maratonia varten. Eilen neljä taitolentokonetta liiti muodostelmassa. Nämä kuumailmapallojen kokoontumisajot olivat jo muutama viikko sitten, puuttuu enää vain ilmalaivan ilmaantuminen horisonttiin.

Tällä viikolla on taas Blog Action Day, ja tänä vuonna aiheena on köyhyys. Eilen illalla katsoin dokumenttia Manilasta. Mikä ihme siinä on, että ketään ei hetkauta, vaikka tuhansia ihmisiä asuu kaatopaikoilla, lapset viettävät päivänsä tonkimalla roskia ja yleisen siisteyden ja järjestyksen nimissä viranomaiset keräävät heitä selleihin, joissa ei mahdu nukkumaan kuin vuorotellen?

Sen sijaan maailmaa hetkauttaa, kun finanssialan optioista ja bonuksista rikastuneet yltiöoptimistit huomaavat, että nyt on odotukset ylitetty niin monta kertaa, ettei voi enää odottaa enempää. Maailman johtavat talousmahdit tankkaavat rahaa pankkijärjestelmään, että voitaisiin palata entiseen, optiot ja bonukset lähtisivät taas juoksemaan, kunnes olisi aika taas huutaa veronmaksajat apuun. "Markkinavoimat ovat epäonnistuneet" otsikoi DN isosti, kun pörssit jatkoivat laskuaan. Eikö se teoria mennyt niin, että markkinavoimat korjaavat itse itseään, eivät ne epäonnistu? Uskon puutetta fundamentalisteilta.

Finanssialan romahdukset voi ilmeisesti ennakoida seuraamalla talousasiantuntijoiden ikärakennetta. Kun pankeissa aletaan kumarrella parikymppisille sijoittajaneroille tai niitä jopa palkataan töihin, loppu on lähellä. Viime talvena erään suomalaisen paikallisosuuspankin sijoitusillassa oli hedge-rahastoasiantuntijoina pojat, joiden nimistä saattoi päätellä heidän syntyneen 1980-luvun puolivälin tienoilla. Pitääkö jokainen ikäluokka kerran elämässään huijata ottamaan yltiöpäisesti lainaa helpon rikastumisen toivossa, miksei kukaan varoittanut tai huutanut peliä seis?

Yksi rahoitusalan seurattavuutta vaikeuttava tekijä on pankkislangi, jota ammattilaiset käyttävät yleiskielen sijasta. Subprime-luottoihin sijoittaminen ei ehkä olisi ollut niin suosittua, jos sijoittajille olisi kerrottu, että saat rahasi takaisin ja jopa korkoa niille, jos nämä yleensä luottokelvottomina pidetyt lainanottajat pystyvät maksamaan velkansa. Tavallinen kansa ei jaksa miettiä merkityksiä, vaan luottaa siihen, että asiantuntijat tietävät mitä tekevät. Niin kuitenkaan aina ole. Tietääkö kukaan mitä ne hedge-rahastot oikeasti ovat?

Eräs imatralainen poliitikko vertasi joskus itseään kurkiauran johtajaan. Tätä rahoitusalan varpusparvea ei ole tainnut kukaan johtaa, vaan kaikki ovat vain menneet samaan suuntaan kuin muut luottaen, että jollain on suunta selvillä. Onneksi linnut eivät ole yhtä tyhmiä.

Harvinaista laatua

Täällä joutuu vähän väliä erilaisten palvelunlaatumittausten kohteeksi. Puhelinvastaaja kiittelee puolen tunnin ajan, että jaksan odottaa, sitten tilalle vaihtuu nauha, että palvelu on suljettu tältä päivältä. Sama ääni kertoo, että puheluja nauhoitetaan palvelun laadun parantamiseksi. Toinen firma itse ottaa yhteyttä ja pyytää soittamaan, ja kun sinne soittaa, niin kukaan ei tiedä miksi he pyysivät soittamaan. Seuraavaksi firmasta soitetaan ja pyydetään arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka ystävällistä palvelu oli. Autokorjaamo, joka on etsinyt vikaa kaksi kertaa löytämättä sitä, pyytää arvioimaan tiskillä työskentelevän ammattitaitoa, mutta ei kysy mitään asentajien ammattitaidosta. Harvemmin kysytään, mitä vikaa palvelussa on, sen sijaan pyydetään arvioimaan ystävällisyyttä, odotusaikaa, ammattitaitoisuutta. Usein näitä kyselyjä tulee firmoista, joiden palveluissa on ollut jotain vikaa. Huolestuttavaa, etteivät yritykset itse osaa arvioida mitä hyvä palvelu on.

Onneksi on niitäkin yrityksiä, joissa jo valmiiksi tiedetään mitä hyvä laatu ja palvelu on. Erinomainen esimerkki sellaisesta koettiin muutama viikko sitten, kun vietimme vuosipäivää.

Alunperin suunnittelimme kävelyretkeä Södermalmille, ja jonkun italialaisen ravintolan etsimistä sieltä. Suunnitelmiin tuli muutos, kun bussipysäkille saapuessamme autot seisoivat jonossa Söderin puolelle johtavan sillan ollessa auki ja yhden jonossa seisovan bussin kuljettaja avasi kohdallamme oven, kehui olevansa hyvä kuski ja houkutteli kyytiin. Hän vielä tarjosi matkan eli jätti lippumme leimaamatta. Niin päädyimme Slussenille. Sitten tulikin mieleen käydä yläilmoissa Eriks Gondolenin baarissa drinkillä ja ihailemassa Tukholmaa.

Hissi ei meinannut jaksaa ylös asti ja eteisessä oli aikamoinen tungos, mutta kun hovimestari tervehti kohteliaasti, kysäisimme jos kaikesta väenpaljoudesta huolimatta meille löytyisi pöytä. Ei löytynyt juuri silloin, mutta jos odottaisimme tunnin, niin tilaa olisi. Sopi meille, nauttisimme juomamme oikein hitaasti.

Baaritiskillä oli hikinen tungos, yritimme monestakin kolosta tulla huomatuksi, mutta jouduimme hetken aikaa seuraamaan baarimikkojen taiturimaista työskentelyä kuivin suin. Oli viihdyttävää katsella juomien koostamista ja baarin drinkkilistalla tosiaan on mitä valita. Ennen kuin pääsimme tilaamaan hovimestari tuli etsimään meidät väenpaljouden keskeltä ja kertoi, että nyt löytyisikin vapaa pöytä.

Tilasimme sesongin menyn, johon sisältyi äyriäisiä lime- ja piparjuurimajoneesissa, riistapaistia sienikastikkeen, paistetun omenan ja perunagratiinin kera sekä päärynä-mantelijälkiruoka. Viiniksi suositeltiin australialaista Mitolo 'Jester' Shiraz 2006.

Ruoka oli erinomaista. Taitavasti kypsennettyjen lihan ja kasvisten omia aromeja ei ollut peitetty, vaan jopa niinkin tavanomainen ruoka kuin perunagratiini oli kuin mummon makaronilaatikkoa. Pehmeää, hieman makeaa ja kullankeltaista. Peruna maistui sellaiselta kuin peruna maistuu parhaimmillaan, edes suolaa ei ollut hölvätty ruotsalaiseen tapaan rennolla ranteella. Jälkiruoan minttujäädyke oli pehmeiden makunautintojen päätteeksi ehkä turhan jyrkkä, mutta ateriointi Eriks Gondolenissa oli elämys. Tuoreet sesongin kotimaiset raaka-aineet oli jalostettu huippuunsa.

Vuosipäivän vietosta palasi tyytyväinen pariskunta, ravintolan lasku ei ollut niin suuri kuin pelkäsimme, kaiken kukkuraksi paluumatkallakin kuljettaja jätti lipun leimaamatta. Söderin italialaiset ravintolat ovat edelleen testaamatta. Viime viikonloppuna löysimme tästä läheltä kokonaisen uuden kaupunginosan, Hammarby Sjöstad´in, ja sielläkin olisi liuta toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ravintoloita.

Unelmatalo

Viikonloppuna vertailimme erilaisia talomalleja tavoitteenamme vihdoinkin päästä selville, millainen olisi unelmatalomme. Mökkitontti on vanha torpanpaikka, ollut asuttuna ainakin vuosisadan verran ja kaipaa somistuksekseen taloa. Mielikuvissamme siintää selkeälinjainen, koristelematon talo, jonka ikkunoista voi ihailla rantamaisemaa ja jossa on tilaa monenlaiselle tekemiselle ja olemiselle.

Talon suunnittelu tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Luulimme jo olevamme loppusuoralla, teimme listan toiveistamme ja piirsimme omia luonnoksia, nimesimme pari hyvää valmistalomallia mahdollisiksi esikuviksi, mutta miten kävikään? Saimme luonnoksen, jossa oli karsittu useita toivomuksiamme, kuten iso keittiö, sen sijaan alakertaan oli piirretty kolme vessaa, neljäs yläkertaan. Meitä on kuitenkin vain kaksi. Julkisivu ei vastannut ollenkaan käsityksiämme rantaniityn laitaan sopivasta talosta.

Ihmeellistä, ettei omaa unelmataloamme ole vielä suunniteltu, vaikka haaveemme on tutkitusti juuri sellainen, mitä muutkin suomalaiset itselleen toivovat. On vaikea löytää taloa ilman katettuja terasseja, jotka varjostavat valoa ja peittävät maisemaa. Emme ole kiinnostuneita korkeasta olohuoneesta ja ikkunasta neljän metrin korkeudessa, haluamme päästä yläkerrassa ikkunan ääreen ihailemaan maisemaa ja lintuja. En halua kuljetella vaatteita ympäri taloa, vaan varastoida puhtaat vaatteet kodinhoitohuoneen lähellä olevaan vaatehuoneeseen. Mies haluaa verstaan teknisen tilan yhteyteen, kun omakotitalossa on aina jotain fiksattavaa.

Tiedämme kokemuksesta, että asua voi, vaikkei kotia olisi suunniteltu omien mieltymysten mukaan. Mutta jos on mahdollisuus välttää edes suurimmat harminaiheet asumisessa, miksi sitä ei tekisi?