Aikaisemmin olen kirjoittanut kaivostoiminnan ympäristöriskeistä postauksessa, joka käsitteli Anglogold-Ashantin kultakaivoksia Ghanassa. Sen jälkeen ei ole tarvinnut olla kummoinenkaan pahanilmanlintu ennustaakseen kaivosteollisuuden ympäristöriskien toteutumista myös Suomessa. Viestiä ympäristöriskeistä ovat kuuluttaneet monet ruohonjuuritason toimijat esimerkiksi Kainuun kyläyhdistyksissä ja löytyypä blogeissakin ansiokkaita näkemyksiä aiheesta.
Mielenkiintoinen avaus vuoden alussa tuli omistajaohjauksesta vastaavalta ministeri Heidi Hautalalta, joka pelkäsi Lapista tulevan Pohjolan Kongon ja vaati valtiota omistamaan kaivoksia ja niin lisäämään vaikutusvaltaansa. Mutta kun valtio-omistajuus ei merkitse sitä, että valtio ohjaisi. Päinvastoin valtio nimenomaan välttää ohjailemasta omistamiaan yrityksiä, ja joskus jopa ylpeilee sillä. Suomen Kuvalehden selvityksen mukaan valtio on omistajana on ujo vallankäyttäjä. Yleensä isot omistajat ajavat oman edustajansa yhtiön hallitukseen, valtio ei sitä tee.
Valtio omistaa Talvivaaran osakkeita Solidiumin kautta, joten nyt käsissä olevaa ympäristökatastrofia ei pitäisi olla olemassa omistajaohjauksesta vastaavan ministerin logiikan mukaan. Olisiko tilanne toinen, jos valtio olisi omistajana käyttänyt vahvemmin valtaansa Talvivaarassa?
Suomessa on edelleen vallalla usko, että yhteiskuntavastuun välttely tuottaa osakkeenomistajille enemmän voittoa kuin siitä huolehtiminen. Osakeyhtiölaki ei vaadi maksimoimaan voittoa eikä hankkimaan sitä keinoilla millä hyvänsä, ainoastaan toteaa että yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Silti tuolla pykälällä usein puolustellaan huonoa vastuunkantoa yhtiön asioiden hoidossa aina valtion ylimpiä virkamiehiä myöten. Harvemmin siteerattu on hieman myöhemmin samasta laista löytyvä pykälä yhtiön johdon huolellisuusvelvollisuudesta.
Ympäristöministeri Ville Niinistö valitteli, että ympäristöasioissa Suomessa ammutaan viestintuoja sen sijaan että ryhdyttäisiin töihin. Jarrumiehet ovat vallalla ympäristöasioissa. Miksi mikään muuttuisi, kun valtion etua sen omistamissa yrityksissä ajavat ihmiset, joita ympäristövaikutukset eivät kiinnosta ja joiden bisnekset kärsivät yhteiskuntavastuun kantamisesta? Jos halutaan muutosta valtio-omistajuuden kautta, valtion omistajana täytyy muuttua.Onko se edes mahdollista, kun valta on keskittynyt jarrumiehille? Yhden edustajan nimeäminen yrityksen hallitukseen ei takaa muutosta valtionyhtiöissäkään, jos muu yhtiön johto ajaa lyhytnäköistä voittojen maksimointia eikä näe toiminnan riskejä.
Kun valtio-omisteinen yritys hakee lupaa riskialttiiseen toimintaan, voi jopa käydä niin, että kuvitellaan riskienhallinnan olevan paremmin hoidossa kuin täysin yksityisessä omistuksessa tai jopa ulkomaisessa omistuksessa olevissa yhtiöissä. Tosiasiassa valtio-omistajuus kuitenkin useammin merkitsee sitä, että omistajavaltaa käyttäviä omistajia on vähemmän kuin muissa yhtiöissä, kun valtio varoo vaikutusvaltansa käyttämistä. Kun sitten vielä valtio sekä omistaa että valvoo samaa yhtiötä, pitäisi kaikin keinoin varmistaa, että valvova lupaviranomainen on riippumaton.
Viime viikolla katsomani uutislähetys, jossa samalla kerrottiin Talvivaaran kuulumiset, elinkeinoministerin viimeisin siirto ja erään väitöskirjan viimeisimmät käänteet oli kuin kuumeisen painajaisuni. Tiedättehän sellaisen jossa likainen vesi tulvii, maisema on autio, ihmiset ovat kasvottomia, yrität herätä, mutta ei, uni jatkuu, ehkä vähän toisenlaisena, ja vihdoin hikisenä herätessäsi mietit miten aivot voivatkin koostaa tuollaisen filmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti