sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tekstiniksejä


Joskus eksyy. Ja yrität näytellä, ettet ole eksyksissä. Jouduin viime viikolla erään yliopistokirjaston hyllyjen väliin. Koska halusin rauhassa harkita, mihin suuntaan lähden etsimään ulko-ovea, nappasin hyllystä ensimmäisen vähänkin mielenkiintoisen niteen, ja siirryin lukemaan. Tein myös muistiinpanoja lukemastani, kuten asiaan kuuluu, mutta en tietenkään muista, mikä lähteeni nimi oli. Siitä huolimatta jaan eteenpäin kirjan viisaudet kirjoittajakohtalotovereille.

Kirjoittajan huoneentaulu

Älä odota olevasi kirjoitustuulella, joka kerta kun kirjoitat.  Jonain päivänä kirjoitat paremmin kuin toisena. Tee tilaa kirjoittamiselle jokaiseen päivääsi.

Aloittaessasi päivän työtä älä turhaan jää miettimään, mihin ajatukseen jäitkään edellisellä kerralla, vaan  ryhdy käymään läpi ja muokkaamaan edellistä tekstiä. Pääset sillä  kiinni ajatukseen.

Älä jätä kesken vaikeasti muotoiltavaa ajatusta, vaan yritä jotenkin muotoilla mihin suuntaan olet ajatusta kehittämässä, ennen kuin lopetat kirjoittamisen siltä päivältä.

Älä harhauta itseäsi ajattelemaan, että sinulla täytyy olla täydellinen lukeneisuus asiasta ennen kuin alat kirjoittaa. Se on vain fiksulta kuulustava tekosyy siirtää työnteon aloittamista ja perustuu ajatukseen, että sinun täytyy olla alan auktoriteetti kirjoittaaksesi aiheesta. Useimmiten ihmiset kehittävät jonkinasteisen asiantuntemuksen aiheesta kirjoitettuaan siitä. Kirjoita heti, ja lopeta asiantuntemuksesi vähättely. Lisätiedon etsiminen tukkii luovuuden.

Ota ideasi kiinni lennosta ja taltuta ne tekstiksi. Record before searching. Kun olet saanut ajatuksesi kasaan tekstiksi, tee tarvittava tiedonhaku.

Anna sanojen virrata vapaasti, älä odota heti syntyvän valmista tekstiä. Mitä parhaimpien kirjoittajien teksteistä suurin osa on deletoitu.

Ole reilu itsellesi, älä soimaa, jos joskus ei synny tulosta. Katso mieluummin sitä, mitä olet saanut aikaan.

Valitse paikka,  missä kaikkein todennäköisimmin et tee muuta kuin kirjoitat.


Joskus luulee eksyneensä, vaikka onkin oikeassa paikassa. Noudatin nyt neuvoa kirjoittaa ensin, ja sitten hakea lisätietoa. En edelleenkään ole löytänyt kirjan nimeä, vaikka kuinka tutkin kyseisen yliopistokirjaston aineistoluetteloa. Mutta en soimaa itseäni siitä.
 

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...