perjantai 5. elokuuta 2016

Pietarin kirkot



Kirkkoihin tutustuminen Pietarissa on nykyisin lähes täysin eri laji kuin muutama vuosikymmen sitten ateistisessa Neuvostoliitossa. Aivan kuin jumalattomat vuosikymmenet olisivat jättäneet jälkensä nyt jo uudelleen pyhitettyihin kirkkoihin, kovin mielelläni en edelleenkään Pietarin kirkoissa käy. Kultaa, koristeita ja taideteoksia löytyy, mutta hiljaisuutta ja hartautta ei.

Iisakin kirkko on tietysti pitkäaikaisena, ainutlaatuisena rakennusprojektina mielenkiintoinen kohde, sen taideteokset ovat upeita ja graniittipylväät on kuljetettu Virolahdelta, mutta ei sielläkään suurta hengellisyyttä näillä antureilla aisti. Kirkon kupolista avautuu upea näkymä Pietarin kattojen yli, portaitten kipuaminen kannattaa.



Toinen kirkko, jossa olen käynyt sisällä on Pietari-Paavalin linnoituksessa sijaitseva pyhättö, jonne Romanovit haudattiin. Venäjän hallitsijaperheen kohtalo lokakuun vallankumouksen jälkimainingeissa oli julma. Matka talvipalatsista hautakirkkoon on lyhyt, niin myös ajallinen matka keisarillisesta loistosta maakuoppaan, josta jäännökset löydettiin vasta Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen.

Lapsuudestani muistan kirkonpenkissä vanhan mummon, joka nosti kätensä, kun pappi kysyi, onko täällä ketään, joka on nähnyt keisarin. Helsingissä käynyt keisari Aleksanteri III asui talvipalatsissa ja tuli murhatuksi, eikä siitä ole vielä sataakaan vuotta. Yhteiskunnan hajotessa ihmisten viha kanavoitui silmittömiin väkivallantekoihin, joiden uhreiksi joutuivat myös hallitsijaperheen lapset.

Tämä samainen keisari, Aleksanteri III rakennutti kuvassa näkyvän kristuksen ylösnousemuksen katedraalin, jolla on myös nimi "kirkko veren päällä". Se on rakennettu paikalle, jossa keisari Aleksanteri II, siis hänen isänsä murhattiin vuonna 1881. Tuokin kirkko suljettiin 1930-luvulla, ja avattiin museona vuonna 1997,  väliajalla kirkko oli ehtinyt kärsiä pahoja vaurioita  kylmillään ollessaan. Ennen toista maailmansotaa kirkko oli jo päätetty purkaa, mutta sota esti purkusuunnitelmat, sen sijaan Leningradin piirityksen aikana sitä käytettiin ruumishuoneena.

Ehkä seuraavalla kerralla käyn katsomassa, miltä kirkko veren päällä näyttää sisältä. Sunnuntaiaamuna sen koristeellista ulkokuorta ihaili monta turistiryhmää. Huivipäiset turistirouvat tekivät ristinmerkkiä, ehkä pyhyys on palannut.


Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...