keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Pihasuunnittelun sudenkuopat

Syyskesä 2011

Sadepilvet pakottavat vähän väliä sisälle, ja ajatukset askartelevat edelleen pihamaalla. On siis aika näin seitsemäntenä uuden pihan kesänä pohtia, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Tavoitteenamme oli helppohoitoinen piha, jota ei tarvitsisi pahemmin kuopsutella. Että voikin joku tavoite karata noin kauas käsistä. Syitä oli monia, mutta pahimmat sudenkuopat olisi voinut estää.

Olimme tilanneet piharakentamisen yhtenä urakkana ja kasvit valmiiksi istutettuina. Kasvivalinta onnistui tiettyyn pisteeseen asti, pihan pensaat ja kurjenmiekat ovat edelleen toimivia, pionit ihania ja pohjoisen puolen etupihan saniaiset, viiruhelpit ja kurjenpolvet ovat jopa helppohoitoisia. Mutta moni asia meni pieleen.
Kesä 2012

Suurin virhe oli kai istuttaa kasvit myöhään syksyllä, kun maa oli jo kylmä, ja levittää katteeksi paksu kerros kuorikatetta. Ensimmäisenä kesänä ajattelimme, että vie aikansa, ennen kuin kasvit juurtuvat. Mutta eihän sieltä maasta noussut kuin heiniä ja jotain korkeaa myöhään syksyllä vaatimattomasti kukkivaa kasvia, jonka olisi pitänyt olla syyspäivänhattu, mutta jota epäilen maa-artisokaksi.

Kesä 2013
Toisena kesänä otin vain tämän yhden kuvan keväällä, kesällä kuvasin pilviä ja järvimaisemaa, pihamaan kuvaaminen ei sytyttänyt. Mutta valkoinen pioni kukki kauniisti, muut neljä pionia olivat jo menettäneet elämänhalunsa. Heinät kasvoivat vahvasti ja valtasivat alaa muilta kukilta. Pensaat kituivat. Pihasuunnitelmaan kuulumaton koristeomenapuu kukki kuin villitty pienestä varrestaan huolimatta.
Kesä 2013

 Kasvilavaan kylvettiin porkkanaa ja punajuurta heikolla menestyksellä, marjapensaat eivät nekään oikein viihtyneet. Maa oli kylmä ja tiivis, kastematoja oli turha etsiä pensaiden alta.

Kolmantena kesänä oli pakko ryhtyä toimeen. Peltokorte alkoi tunkea kuorikatteen läpi, pensaat kituivat, perennat olivat vaarassa kadota kokonaan. Niinpä aloin kaivaa istutusaluetta, sekoitin kuorikatteet multaan, kitkin peltokortteen pois niin hyvin kuin se lähti ja aloin istuttaa kasveja uudestaan. Nostimme ylos heinät ja ne kummalliset keltakukkakasvit. Lisäsimme nuotionpohjaa, multaa, savea, kaikkea mikä muuttaisi kasvualustaa perennoja ja pensaita suosivaksi.
Kesä 2014

Uudelleen istutuksessa kävi ilmi, että monet taimet olivat ruukuttuneet, juuret kiertäytyneet itsensä ympärille ja vielä peltokortteen juurten kuristamia. Nyt peltokorte on suurelta osin nyt hävinnyt, sen tilalla on alkanut kasvaa muita rikkaruohoja, mutta parempi niin. Vallatessaan alan peltokorte leviää monokulttuuriksi, sitä jopa käytetään luomuvuoroviljelyssä rikkaruohojen tuhoajana.

Istutusajankohdan ja -tavan lisäksi myös maan laatu heikensi kasvua. Kun uudelle pihalle tuodaan multaa ja vielä isäntäväen poissa ollessa, niin kukapa valvoisi, että kaikki on priimaa. Onneksi meillä on tässä myös hyvää alkuperäistä maata, siksi ei kaikkia kasveja ole edes tarvinnut nostaa maasta.

Kasvien valinta on myös oma tieteenlajinsa, josta en ihan approbaturia antaisi pihasuunnittelijallemme. Heinät kukkapenkissä eivät toimi, ne tekevät vahvat juuret ja valtaavat alaa heikompikasvuisilta (kalleilta) jalokasveilta. Onneksi olen saanut kasveja tähän uuteen istutukseen ja olen voinut lisätä niitä kasvattamopenkissä, joten uusien kasvien ostamista on voinut rajoittaa, mitä nyt huvikseen muutaman uuden lajin vuodessa lisään. Edelleen minulle on mysteeri, mitä kasveja ne korkeat leviävät kasvit olivat.

Helppohoitoisesta pihasta ei meillä enää puhuta muulloin kuin ollessamme vitsailutuulella. Niin kuin elämässä yleensä, ulkoistaminen vaatii osaamista myös tilaajalta. Istuttaminen olisi ehdottomasti pitänyt jättää kevääseen, silloin olisimme tienneet mitä maahan on piilotettu ja olisimme voineet seurata miten kasvu lähtee käyntiin.

Kuorikatteen käyttöä vierastan edelleen. Nyt sitä vielä oli kohtuuttoman paksu kerros, levitettynä kylmään, melkein jäätyneeseen maahan. Kuorikate auttoi peltokortetta ottamaan alueen haltuun, se upotti pionit liian syvälle ja esti heikompia kasveja löytämästä takaisin kasvun alkuun keväällä.

Näin ei pitänyt käydä, pihamaan kuokkimisen sijaan olin suunnitellut keskittymistä kirjallisiin töihin ja uuden kodin keittiön maksimaaliseen hyödyntämiseen. Nyt ajoittain jopa nautin pihan hoidosta, ja ainakaan en ota sitä vakavasti. Kuten entinen työkaveri sanoi, koskaan ei niitä sitä mitä kylvää.

2 kommenttia:

Helga von Köchel-Verzeichnis kirjoitti...

No voi sjutton! Olen aina ihaillut ihmisiä, joiden peukalo on vihreä (vaikka vaatimattomimmat koittavat sitä piilotella kuin Ella Eronen aikanaan käsiään). Meikäläisen genomista ei puutarhageeni toimi laisinkaan. Joitakin pihakasvustoja on tullut laadituksi, kun taloja on tullut ja mennyt sormien lävitse. Yksi piha laitatettiin ammatti-ihmisellä ja siihen tuli myös kuorikekate, joka meikäläisen silmiin näytti hyvin siistiltä ja seasta kasvoivat ne olettamani hyödykkeet, jotka ammattilainen sinne suunnitteli. Mutta kauaahan me ei siinäkään positiossa pysytty, vaan muutettiin ennen kuin piha alkoi kasvaa peltokortetta. Miten lie piha sittemmin talvehtinyt ja kesehtinyt, ei ole tiedossani.
Tuolla pihalla yhtenä kauniina kevätkesän päivänä Saunatontun reissussa ollessa puutarhageeni alkoi ekspressoitua muutaman oluen jälkeen. Tartuin ensin RoundUp-sumutetankkiin (hyi hyi, myrkyksi todettu kuten olutkin). Sumuttelin lähimmät 50 metriä tontin rajoista joka ilmansuuntaan, kun oluttakin löytyi lisää. Tartuin myös naapurilta lainaksi saamaani näpäkkään viikatteeseen, jonka kanssa etenin pitkälle pusikoihin. Tavoite oli suojella katettua pihamaata viholliselta.
Lopuksi tyhjensin vielä rännit. Aikaa kului noin 10 tuntia.

Lopputulos: heräsin seuraavana aamuna julmettuun niska-hartiakipuun. Se jatkui sitkeänä päivästä toiseen ja oli rampauttaa työkyvyn. Kun aikani vinguin ja uhkailin sairauslomalla, pääsin magneettikuviin. Selvisi, että kaularangan välilevyt olivat tykänneet kyttyrää viikate-RoundUp-hommista.
Niin siinä käy, kun lähtee taistelemaan perimäänsä vastaan.

Onnea pihalle ja hienolle Suomi-talolle! Lokoisat on teillä elot ja olot noilla huudeilla!

t. Helga,
jostain päin jänkhäseutujen metsiä (pihalla poron kakkaa ja varvikko-jäkälä-puutarhaa)

-lea kirjoitti...

Hei Helga, jänkhälle palaa minunkin mieli. Onneksi täällä järviseudullakin on saanut useana päivänä pohjoistuulta haistellessa todeta, että ihan kuin Lapin kesä! Ehkä hilla-aikaan pakkaan ämpärini, ja päästän vallitsevan metsästäjä-keräilijägeeniperimäni valloilleen, metsästäjyyttä toteutan lintuja bongaillen, keräilyä suolla rämpien.

Mutta monet selkä-niskakivut ovat tämän helppohoitoisen pihamaan aiheuttamia, eilen juuri valitin, että olen jäämässä pysyvästi kyyryyn. Opin joogatunnilla, että kun meillä naisilla on etupuolella niin paljon painoa, ja luonnonvastaisesti olemme nousseet kulkemaan kahdella jalalla, niin pitää tehdä hirveän paljon etupuolta venyttäviä liikkeitä, ettei suojausrefleksit, painovoima ja aikaisempien kehitysasteiden muovaama fysiikka vedä takaisin nelijalkaiseksi. Olen nyt puolessavälissä matkalla takaisin apinaksi.

Jäikö sulta yhtään sitä round-uppia? Tällaisena puolivihreänä kestävän kehityksen ihmisenä en voi sitä käydä julkisesti kaupasta ostamassa, mutta heikkoina hetkinä (niitä on usein), voin hyväksyä jopa round-uppiin turvautumisen viimesijaisena epätoivoisena ratkaisuna. Mutta en kyllä tiennyt, että siitä aiheutuu myös kaularankavaivoja ;)

Nautiskele siellä jänkhällä!

t. Lea Lejonöga


Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...