Ensimmäisestä Ruotsin kansallispäivästäni muistan vain ruskeahousuiset ja mustapaitaiset natsit, jotka marssivat kadunlevyisenä rintamana kotikulmilla. Vaihdoin toiselle puolelle katua ja kauhistuin, minkälaiseen maahan olen muuttanut. Sen jälkeen olen osallistunut kansallispäivän viettoon vain kerran.
Sain uutena Ruotsin kansalaisena kutsun päivällisristeilylle saaristokuntamme vesille muutama vuosi sitten. Siitä muistan parhaiten, kuinka lauloimme Ruotsin kansallislaulun ja Sommaren är kort. Uudet Ruotsin kansalaiset joivat kahvia ja söivät prinsessatorttua ja yrittivät saada kansallislaulun soimaan suussaan.
Ruotsi ei muistele sotiaan, se ei muista enää omia taistelujaan Ei ole tarinaa pienestä ja sisukkaasta kansasta, joka taisteli jättiläistä vastaan. Mutta on kansallispukuun pukeutunut kuningasperhe, jossa vauvat jo minivaippaikäisinä saavat jonkun herttuakunnan hallitsettavakseen.
Suomessa ei ole kansallispäivää vaan itsenäisyyspäivä. Juhlitaan sitä, että saamme elää demokratiassa ja päättää kansakuntana omista asioistamme. Itsenäisyyspäivänä muistutetaan, että tämä ei ole itsestäänselvyys.
Kestävyyspäivä voisi olla seuraava uusi kansallinen juhlapäivä. Liputtaisimme kansallisen kestävyytemme kunniaksi. Kestävyyttä ei pidettäisi itsestäänselvänä, vaan kestävyytemme eteen taistelleiden sosiaali- ja talouspoliitikkojen väsymättömän työn tuloksena. Juhlapuheissa maalattaisiin taivaalle synkkiä pilviä, jotka hirmumyrskyn tavoin puhaltaisivat kestävyytemme liekin sammuksiin.
Hållbarhetsdagia voitaisiin viettää vaikkaa pohjoisen kaamoksen alkamispäivänä. Kun pimeys ja kylmä lisääntyvät, ja me vain ryhdymme innoissamme valmistelemaan joulunviettoa. Vedämme peiton vielä vähän ylemmäs korvillemme, paistamme ensimmäiste joulutortut ja odotamme iloisina vuoden pimeintä päivää.
Mutta onko kestävyytemme uhattuna? Molemmissa maissa kuulee väitteitä, etteivät ongelmat olisikaan ratkaistavissa pohjoismaisen yhteiskunnan vahvuuksilla. Meidän pitäisi luopua neuvotteluyhteiskunnasta, turvaverkkojen punomisesta ja uskomisesta jakamattomaan ihmisarvoon. Mitä me sillä pelastaisimme. Ottaisimme käyttöömme niiden toisten arvot ja ratkaisut, etteivät ne toiset tulisi meiltä apua kerjäämään. Ne toiset eivät pääsisi nauttimaan pohjoismaisen yhteiskunnan eduista, mutta pääsisimmekö mekään?
Entä jos vain pitäisimme omasta järjestelmästämme hyvää huolta, fiksaisimme pienetkin viat ja vaihtaisimme järjestelmän vanhentuneet osat tarpeen mukaan? Silloin niiden toisten ongelmat eivät veisi tehoja omasta systeemistämme, vaan ne toiset voisivat löytää siinä paikkansa ja heistäkin tulisi hyvinvointikoneiston osasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti