Muodostelmia

Taivaan tarkkailu on viime päivinä ollut antoisaa. Joutsenet ovat kerääntyneet vastarannalle kokeilemaan erilaisia muodostelmia ja treenaamaan lähestyvää maratonia varten. Eilen neljä taitolentokonetta liiti muodostelmassa. Nämä kuumailmapallojen kokoontumisajot olivat jo muutama viikko sitten, puuttuu enää vain ilmalaivan ilmaantuminen horisonttiin.

Tällä viikolla on taas Blog Action Day, ja tänä vuonna aiheena on köyhyys. Eilen illalla katsoin dokumenttia Manilasta. Mikä ihme siinä on, että ketään ei hetkauta, vaikka tuhansia ihmisiä asuu kaatopaikoilla, lapset viettävät päivänsä tonkimalla roskia ja yleisen siisteyden ja järjestyksen nimissä viranomaiset keräävät heitä selleihin, joissa ei mahdu nukkumaan kuin vuorotellen?

Sen sijaan maailmaa hetkauttaa, kun finanssialan optioista ja bonuksista rikastuneet yltiöoptimistit huomaavat, että nyt on odotukset ylitetty niin monta kertaa, ettei voi enää odottaa enempää. Maailman johtavat talousmahdit tankkaavat rahaa pankkijärjestelmään, että voitaisiin palata entiseen, optiot ja bonukset lähtisivät taas juoksemaan, kunnes olisi aika taas huutaa veronmaksajat apuun. "Markkinavoimat ovat epäonnistuneet" otsikoi DN isosti, kun pörssit jatkoivat laskuaan. Eikö se teoria mennyt niin, että markkinavoimat korjaavat itse itseään, eivät ne epäonnistu? Uskon puutetta fundamentalisteilta.

Finanssialan romahdukset voi ilmeisesti ennakoida seuraamalla talousasiantuntijoiden ikärakennetta. Kun pankeissa aletaan kumarrella parikymppisille sijoittajaneroille tai niitä jopa palkataan töihin, loppu on lähellä. Viime talvena erään suomalaisen paikallisosuuspankin sijoitusillassa oli hedge-rahastoasiantuntijoina pojat, joiden nimistä saattoi päätellä heidän syntyneen 1980-luvun puolivälin tienoilla. Pitääkö jokainen ikäluokka kerran elämässään huijata ottamaan yltiöpäisesti lainaa helpon rikastumisen toivossa, miksei kukaan varoittanut tai huutanut peliä seis?

Yksi rahoitusalan seurattavuutta vaikeuttava tekijä on pankkislangi, jota ammattilaiset käyttävät yleiskielen sijasta. Subprime-luottoihin sijoittaminen ei ehkä olisi ollut niin suosittua, jos sijoittajille olisi kerrottu, että saat rahasi takaisin ja jopa korkoa niille, jos nämä yleensä luottokelvottomina pidetyt lainanottajat pystyvät maksamaan velkansa. Tavallinen kansa ei jaksa miettiä merkityksiä, vaan luottaa siihen, että asiantuntijat tietävät mitä tekevät. Niin kuitenkaan aina ole. Tietääkö kukaan mitä ne hedge-rahastot oikeasti ovat?

Eräs imatralainen poliitikko vertasi joskus itseään kurkiauran johtajaan. Tätä rahoitusalan varpusparvea ei ole tainnut kukaan johtaa, vaan kaikki ovat vain menneet samaan suuntaan kuin muut luottaen, että jollain on suunta selvillä. Onneksi linnut eivät ole yhtä tyhmiä.

Harvinaista laatua

Täällä joutuu vähän väliä erilaisten palvelunlaatumittausten kohteeksi. Puhelinvastaaja kiittelee puolen tunnin ajan, että jaksan odottaa, sitten tilalle vaihtuu nauha, että palvelu on suljettu tältä päivältä. Sama ääni kertoo, että puheluja nauhoitetaan palvelun laadun parantamiseksi. Toinen firma itse ottaa yhteyttä ja pyytää soittamaan, ja kun sinne soittaa, niin kukaan ei tiedä miksi he pyysivät soittamaan. Seuraavaksi firmasta soitetaan ja pyydetään arvioimaan asteikolla yhdestä viiteen kuinka ystävällistä palvelu oli. Autokorjaamo, joka on etsinyt vikaa kaksi kertaa löytämättä sitä, pyytää arvioimaan tiskillä työskentelevän ammattitaitoa, mutta ei kysy mitään asentajien ammattitaidosta. Harvemmin kysytään, mitä vikaa palvelussa on, sen sijaan pyydetään arvioimaan ystävällisyyttä, odotusaikaa, ammattitaitoisuutta. Usein näitä kyselyjä tulee firmoista, joiden palveluissa on ollut jotain vikaa. Huolestuttavaa, etteivät yritykset itse osaa arvioida mitä hyvä palvelu on.

Onneksi on niitäkin yrityksiä, joissa jo valmiiksi tiedetään mitä hyvä laatu ja palvelu on. Erinomainen esimerkki sellaisesta koettiin muutama viikko sitten, kun vietimme vuosipäivää.

Alunperin suunnittelimme kävelyretkeä Södermalmille, ja jonkun italialaisen ravintolan etsimistä sieltä. Suunnitelmiin tuli muutos, kun bussipysäkille saapuessamme autot seisoivat jonossa Söderin puolelle johtavan sillan ollessa auki ja yhden jonossa seisovan bussin kuljettaja avasi kohdallamme oven, kehui olevansa hyvä kuski ja houkutteli kyytiin. Hän vielä tarjosi matkan eli jätti lippumme leimaamatta. Niin päädyimme Slussenille. Sitten tulikin mieleen käydä yläilmoissa Eriks Gondolenin baarissa drinkillä ja ihailemassa Tukholmaa.

Hissi ei meinannut jaksaa ylös asti ja eteisessä oli aikamoinen tungos, mutta kun hovimestari tervehti kohteliaasti, kysäisimme jos kaikesta väenpaljoudesta huolimatta meille löytyisi pöytä. Ei löytynyt juuri silloin, mutta jos odottaisimme tunnin, niin tilaa olisi. Sopi meille, nauttisimme juomamme oikein hitaasti.

Baaritiskillä oli hikinen tungos, yritimme monestakin kolosta tulla huomatuksi, mutta jouduimme hetken aikaa seuraamaan baarimikkojen taiturimaista työskentelyä kuivin suin. Oli viihdyttävää katsella juomien koostamista ja baarin drinkkilistalla tosiaan on mitä valita. Ennen kuin pääsimme tilaamaan hovimestari tuli etsimään meidät väenpaljouden keskeltä ja kertoi, että nyt löytyisikin vapaa pöytä.

Tilasimme sesongin menyn, johon sisältyi äyriäisiä lime- ja piparjuurimajoneesissa, riistapaistia sienikastikkeen, paistetun omenan ja perunagratiinin kera sekä päärynä-mantelijälkiruoka. Viiniksi suositeltiin australialaista Mitolo 'Jester' Shiraz 2006.

Ruoka oli erinomaista. Taitavasti kypsennettyjen lihan ja kasvisten omia aromeja ei ollut peitetty, vaan jopa niinkin tavanomainen ruoka kuin perunagratiini oli kuin mummon makaronilaatikkoa. Pehmeää, hieman makeaa ja kullankeltaista. Peruna maistui sellaiselta kuin peruna maistuu parhaimmillaan, edes suolaa ei ollut hölvätty ruotsalaiseen tapaan rennolla ranteella. Jälkiruoan minttujäädyke oli pehmeiden makunautintojen päätteeksi ehkä turhan jyrkkä, mutta ateriointi Eriks Gondolenissa oli elämys. Tuoreet sesongin kotimaiset raaka-aineet oli jalostettu huippuunsa.

Vuosipäivän vietosta palasi tyytyväinen pariskunta, ravintolan lasku ei ollut niin suuri kuin pelkäsimme, kaiken kukkuraksi paluumatkallakin kuljettaja jätti lipun leimaamatta. Söderin italialaiset ravintolat ovat edelleen testaamatta. Viime viikonloppuna löysimme tästä läheltä kokonaisen uuden kaupunginosan, Hammarby Sjöstad´in, ja sielläkin olisi liuta toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ravintoloita.

Unelmatalo

Viikonloppuna vertailimme erilaisia talomalleja tavoitteenamme vihdoinkin päästä selville, millainen olisi unelmatalomme. Mökkitontti on vanha torpanpaikka, ollut asuttuna ainakin vuosisadan verran ja kaipaa somistuksekseen taloa. Mielikuvissamme siintää selkeälinjainen, koristelematon talo, jonka ikkunoista voi ihailla rantamaisemaa ja jossa on tilaa monenlaiselle tekemiselle ja olemiselle.

Talon suunnittelu tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Luulimme jo olevamme loppusuoralla, teimme listan toiveistamme ja piirsimme omia luonnoksia, nimesimme pari hyvää valmistalomallia mahdollisiksi esikuviksi, mutta miten kävikään? Saimme luonnoksen, jossa oli karsittu useita toivomuksiamme, kuten iso keittiö, sen sijaan alakertaan oli piirretty kolme vessaa, neljäs yläkertaan. Meitä on kuitenkin vain kaksi. Julkisivu ei vastannut ollenkaan käsityksiämme rantaniityn laitaan sopivasta talosta.

Ihmeellistä, ettei omaa unelmataloamme ole vielä suunniteltu, vaikka haaveemme on tutkitusti juuri sellainen, mitä muutkin suomalaiset itselleen toivovat. On vaikea löytää taloa ilman katettuja terasseja, jotka varjostavat valoa ja peittävät maisemaa. Emme ole kiinnostuneita korkeasta olohuoneesta ja ikkunasta neljän metrin korkeudessa, haluamme päästä yläkerrassa ikkunan ääreen ihailemaan maisemaa ja lintuja. En halua kuljetella vaatteita ympäri taloa, vaan varastoida puhtaat vaatteet kodinhoitohuoneen lähellä olevaan vaatehuoneeseen. Mies haluaa verstaan teknisen tilan yhteyteen, kun omakotitalossa on aina jotain fiksattavaa.

Tiedämme kokemuksesta, että asua voi, vaikkei kotia olisi suunniteltu omien mieltymysten mukaan. Mutta jos on mahdollisuus välttää edes suurimmat harminaiheet asumisessa, miksi sitä ei tekisi?

Posliini

Onnistuin olemaan paikalla kun Marja Björkin esikoiskirjan Posliinin julkistamista juhlittiin pari viikkoa sitten. Kirja on Liken kustantama ja sitä mainostetaan syksyn koskettavimmaksi esikoisteokseksi.

Tarina on rankka, se tulee iholle, mutta sen jaksaa lukea kerralla loppuun. On tuskallista lukea, kuinka aikuinen mies ottaa valtaansa pienen tytön, joka haluaa kokea jotain hyvää mutta saakin osakseen hyväksikäyttöä. Toisella lukemiskerralla ahdistus tasoittuu, voi viipyillä vakuuttavassa dialogissa ja miljöökuvauksessa.

Kirjassa kuvataan rinnakkain tytön hämmennystä ja keinottomuutta sekä aikuisen heikkoutta ja keinoja ottaa tyttö valtaansa. Tapahtumien edetessä viattomuus katoaa, syyllisyys jaetaan. Huolimatta raskaasta aiheesta kepeyttä tarinaan tuo 60-luvun sahayhdyskunnan kuvaus ja huumori. Nauru yllättää keskellä suutarin hautajaisia.

Tarinassa ollaan vankasti yksityisalueella, häpeän ja salaisuuksien vankina. Pelastusta ei tarjota, selviytymiskeinotkin ovat kyseenalaisia. Syyllisyyttä kantaa uhri aivan kuin oikeassa elämässä. Ympärillä on murroskautta elävä yhteiskunta, joka näe tai ei ainakaan huomaa mitään.

Kaiken kirjan sisältämän rajun jälkeen mieleen jäi monta huvittavaa huomiota. Herkullisimmat henkilöhahmot haluaisin nähdä näyttämöllä. Syvemmällä sisällään jäi miettimään tätä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä. Suljetussa yhteisössä kaikki ovat osallisia sekä hyvässä että pahassa.

Kirjan ohella juhlittiin myös kirjailijan merkkipäivää. Onnittelut hienosta kirjasta ja onnea tuleville vuosille!

Tappava ase II

Tänä aamuna herätessä pienen hetken ajan en muistanut, mitä eilen tapahtui, ja sitten muistin. En uskalla ajatella miltä on tuntunut herätä niissä perheissä, joita Kauhajoen kouluammuskelu kosketti suoraan.

Marraskuussa kirjoitin näin. Mitä siihen nyt lisäisi. Paitsi että mikä ihmeen perusoikeus on saada pitää hallussaan sarjatuliasetta? Ja jos vaikka olisikin, niin eiköhän eduskunnasta löydy jo tarvittava äänienemmistö rajoittavan lain säätämiseen. Syytä tapahtumiin ei poisteta aselain tiukentamisella, mutta jos seurauksia saataisiin vähennettyä.

Luin eilen Suomen hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Taitanee mennä tehtävänanto uusiksi. Joitain viitteitä ohjelma sisälsi internetin tuomista uhkista ja radikalisoitumisesta, mutta paljon oli ajateltu ulkoisen uhan kautta, kansainvälinen terrorismi, ihmiskauppa, huumeliigat osattiin mainita, muttei ainakaan ensi näkemältä löytynyt mitään kouluammuskelijoista.

Monia asioita pitäisi käsitellä. Miesten ja poikien uhrikokemukset jäävät usein vaille huomiota ja jälkihoitoa, alkavat jäytää psyykeä ja ottavat vallan. Pojat joutuvat uskomattoman usein väkivallan kohteiksi, ja monen mielestä se melkein kuuluu asiaan. Nyt taas tämä ammuskelu traumatisoi ison joukon nuoria, kaikkien psyykkiset rakenteet eivät jousta käsittelemään asiaa, vaan edessä on persoonallisuuden häiriintyminen vakavasti.

Eilisen kommenteista on jäänyt mieleen juuri tuo, että asiat vaikuttavat eri tavoilla eri ihmisiin. Ei voida tietää etukäteen, kuka omaksuu netistä väkivaltaisia käyttäymismalleja samoin kuin ei voidaan tietää etukäteen, kuka juo rähinäviinaa. Presidenttimme herätti ajattelemaan miten aikuiset ovat välinpitämättömiä sen suhteen, mitä nuoret netissä tekevät. Kävin nyt sitten ensimmäistä kertaa katsomassa IRC-galleriaa ja ihan totta se maailma on outo.

Joskus ongelmia aiheuttamaton enemmistö joutuu joustamaan oikeuksistaan, ettei pieni häiriintynyt ryhmä saa kohtuutonta tuhoa aikaan. Kestämme lentokoneiden turvatarkastukset, minutkin tutkittiin läpikotaisin ainoana koko Chicagon koneellisesta viime keväänä, eikä ystävätär saanut viedä hautajaisvihkoa lentokoneessa Maarianhaminaan. En kyllä ymmärrä miten niillä toimenpiteillä turvallisuutta lisättiin. Ehkä ne ovatkin näennäistoimintaa, tehdään jotain. On helpompaa etsiä nestemäisiä huulikiilteitä tätien meikkipusseista kuin katsella netistä kipeitä videoita, profiloida väkivallan tekoihin kykeneviä ja rajoittaa heitä.

Kun on kasvattanut tämän sukupolven lapsia, on pakko miettiä miten nämä voidaan estää. Jos tehtäisiin edes se helpoin, aseiden vähentäminen.

Ilonaihe

Vanhempi perheen nuorista miehistä sai tänään inssiajon läpi, joten on syytä juhlaan! Olin jo huolissani, aikooko hän käydä autokoulua loppuun laisinkaan. Eihän se mikään pakko ole autoa ajaa, mutta kun maksoin sen autokoulun. Meillä oli sopimus, että jos lapsi ei ryhdy tupakoimaan ennen 18-vuotispäiväänsä, niin autokoulu kustannetaan. Kiinnostus autolla ajamista kohtaan kuitenkin väheni ympäristötietoisuuden lisääntymisen myötä.

Poika kysyi, milloin hän pääsee ajamaan autollani. Verotussäännösten vuoksi hän ei saa ajaa Ruotsin rekisterissä olevaa autoani, ellen ole matkustajana. Lupasin tulla ensi viikonloppuna kyyditettäväksi. Verottajan pikkumaisuuden takia puolet, ehkä enemmänkin, vasta kortin saaneen kuljettajan ajonautinnosta häviää siihen, että äiti on mukana. Säännös tuntuu hölmöltä, meillä kun ei ole vähäisintäkään tarkoitusta jättää autoa Suomeen, että nuori polvi kavereineen pääsee viikonloppuisin kiertämään Mikkelin toria. On kuitenkin normaalia, että vanhemmat lainaavat joskus lapsilleen autoa, joten pitäisi tuosta määräyksestä voida vähän joustaa ilman että joutuu Suomen autoveroja maksamaan.

Enpä ole aikaisemmin autoverosäännöksiin törmännytkään, vaikka joitain keskustelupalstoja lukiessa tuntuu, että ne kuuluvat ulkosuomalaisuuden perusoppimäärään. Autot ovat Ruotsissa halvempia kuin Suomessa. Kun muutimme tänne myimme Suomen rekisterissä olleet autot ja ostimme uuden täältä. Nyt sitä tulee käytettyäkin, kun emme enää asu aivan keskustassa. Ruotsalainen liikennekulttuuri on varsin ystävällistä. Viime viikolla yritin kääntyä liikenneympyrästä tielle, joka ei jonkun esteen vuoksi vetänytkään. Olin jo ulkona liikenneympyrästä, mietin mitä teen. Laitoin kokeeksi pakin päälle, ja kuinka ollakaan, muut autoilijat antoivat tilaa ja odottivat, että peruutan takaisin liikenneympyrään ja jatkan matkaani. En kuitenkaan suosittele moista juuri kortin saaneelle.

Melkein kesämyrsky

Valokuvatorstain 100. haaste on jo keväällä esitetty kesämyrskyhaaste. Nämä pilvet olivat vaikuttavat, mutta myrsky ei hyökännyt päälle, vaan vain uhkasi, ja jätti meidät ihailemaan auringonlaskua ja lintuja Warfsholmenin pensionaatin rantamaisemiin Gotlannissa.