Barcelona pitää vielä miellyttävässä otteessaan, vaikka arkikin esittää vaatimuksiaan. On rentouttavaa lomailla paikassa, jonka tuntee, ja jonne tietää vielä palaavansa. Ei muita pakollisia kohteita kuin kuvan talo, ja sekin näkyi bussilla ohi ajaessamme.
Lähes pakollinen kohde oli venezuealais-meksikolaista ruokaa tarjoava ravintola La Orquidea. Hotellimme sijaitsi lähellä Olympiakylää, josta itään päin alkaa Poblenoun kaupunginosa. Se on vanhaa teollisuusaluetta, kaksikerrosbussin opastus kertoi, että sieltä alkoi Barcelonan teollinen aika. Teollisen vaiheen jälkeen kaupunginosa on kokenut uuden nousun, sinne on muuttanut IT-yrityksiä ja vanhoihin teollisuushalleihin on kehittynyt monenlaista luovaa toimintaa. Vähän kuin Barcelonan oma Ruoholahti.
Poblenoussa on tori, pieniä kauppoja, oma Ramblas ja miellyttävän kotoisa tunnelma. Aivan keskustassa sijaitsee myös mexikolais-venezuelalaista ruokaa tarjoava melko koruton ravintola. Kävimme siellä poikieni kanssa neljä vuotta sitten, silloin palvelu oli erinomaista ja ruoka hyvää ja edullista. Halusin tutustuttaa myös miehen ja tyttäret tähän pikkuravintolaan.
Poblenoun kylä tuli tutuksi, kun yritimme ensin maanantai-iltana päästä La Orquideaan syömään. Paikalle päästyämme ravintola oli suljettu, oletimme kuitenkin sen avautuvan kahdeksalta. Tallasimme katuja edestakaisin, kurkistelimme kauppoihin, ja suuresti ilahduimme, kun ravintolan ovi aukesi kahdeksalta. Paikalla ollut ravintoloitsija ystävällisesti kertoi että tänään ei avata. Lupasimme mennä jonain muuna iltana.
Loppuviikosta olimme taas ovenrivassa kiinni heti ravintolan auettua. Nyt meidät toivotettiin tervetulleeksi, olimme sinä iltana ravintolan ainoat asiakkaat. Meille suositeltiin maistelumenua, joko meksikolaista tai venezuelalaista. Otimme molemmat. Menuun kuului kuusi ruokalajia, hyvää tuoretta ruokaa, mukavia pehmeitä makuja, ja söimme neljästään kahdesta maistelumenusta itsemme aivan täyteen. Lasku kruunasi illan, neljän hengen ruokailu ja pullollinen viiniä maksoivat vain vähän yli viisikymppiä.
Poblenousta vielä hieman itään Avinguda Diagonal päättyy ja kulmaukseen jää Diagonal del Mar'in ostoskeskus. Sekin oli jäänyt mieleen edelliseltä kerralta, etenkin sen vuoksi että sieltä Macsonilta ostimme nuoremmalle veljekselle ylioppilaspuvun. Hyvin, ehkä jopa paremmin, saimme aikaa kulumaan siellä tällä kokoonpanolla myös. Erityisesti alakerran urheilukaupan uumeniin eksyi helposti, kaikkien mahdollisten lajien varusteita olisi ollut saatavilla. Ruosteenpunaiset espanjalaiset vaelluskengät eivät vieläkään ole unohtuneet.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Nallen muutto Ruotsiin
Ruotsinsuomalaiset ovat saaneet kantaa monenlaisia leimoja otsissaan, mutta enpä olisi odottanut, että vielä veropakolaisiksi meitä epäillään. Moni on elintasopakolainen, joku ehkä sosiaaliturvashoppaaja. Ei niin vähän aikaa sitten kuulin Ruotsin ennen olleen suomalaisten ihmisoikeuspakolaisten turvapaikka, nyt sitä titteliä kantaa Berliini. Minua viehättää Ruotsissa asumisen taso ja terveydenhoito,omalta osaltani koti-Suomeen paluu edellyttää sote-uudistuksen toteuttamista, tähänastisten raamisopimuksen pohjalta ei vielä meidän muuttokuormaa ruotsinlaivaan lastata.
Harmi etteivät kamerat olleet paikalla, kun Björn Wahlroos kirjautui Skatteverketissä ruotsalaiseen väestötietojärjestelmään. Skatteverketin odotushuone jos mikä on kaikkien kansojen sulatusuuni. Aika monta kansaa on edustettuna myös tiskin toisella puolella. Minulla oli ennestään jonkinlainen käsitys maahanmuuttoasioiden hoitamisesta virastossa, miehenikin oli sitä kokenut Britanniassa, mutta kun hän sitten esitti nöyrää poikaa afrikkalaistaustaiselle virkailijalle asianmukaisten lippujen kanssa ja sitten sai kuulla, että kyllä, nämä paperit kelpaavat uuteen tunnin jonottamiseen tuolla seuraavalla tiskillä, niin vitsit olivat vähissä. Yritin vakuuttaa hänelle, että varmasti virkailija on pätevä, jos Ruotsissa afrikkalaistaustainen on päässyt skatteverketin virkailijaksi, hänen täytyy olla vähintään taloustieteen tohtori. Asiointitilanne meni lopulta oikein hyvin, ovathan ne siellä virastossa monenlaisiin maahanmuuttajiin tottuneet.
Seuraavan kerran vierailimme skatteverketissä, kun haimme hänelle ruotsalaista henkilökorttia, mikä ei olisi onnistunut, ellen ensin olisi keplotellut itselleni ruotsalaista ajokorttia ja saanut niin ollen todistettua, että hän on hän. Suomen passi ei ole mikään henkilöllisyyden todistamiseen kelpaava asiakirja Ruotsissa. Niin että tiedoksi vain sinne Strandvägenille, voivat jäädä ne hirmuiset veronpalautukset pankkiin ja shekit nostamatta, jos ei ole esittää ruotsalaista henkilökorttia. Ruotsissa myös käytetään edelleen kummallisia nostotositteita tilanteissa, joissa Suomessa pyydettäisiin lähettämään tilitiedot.
Olisi mielenkiintoista tietää, onnistuuko tämä siirtolainen siirtämään luottotietonsa Suomesta Ruotsiin. Meille kävi nimittäin niin, että kun yritimme avata kännykkäliittymää, meille todettiin, että pitää olla luottotiedot Ruotsissa, muuten ei linja aukene. Telia ei luottotietoja vaatinut, siksi olemme edelleen uskollisia asiakkaita. Varmuuden varalta kannattaa myös pitää alkuvuodet päällään klubitakkia ja rusettia näyttääkseen Östermalmin edustushuoneistossa asuvalta. Jos puhuu kännykkään suomea ja tyylinä on casual, saattaa käydä niin, että naapurit kutsuvat heti kotiinsa, ei juomaan punssia kirjastossa, vaan avaamaan tukkeutunutta vessanpyttyä. Ruotsissa on totuttu siihen, että suomalaisittain ruotsia murtavat ovat henkilökuntaa, ahkeria mutta viinaan meneviä ammatti-ihmisiä, kuuluvat korkeintaan työväenluokkaan, ja asuvat tullien ulkopuolella.
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Uusi alku
Motivaation puute kelpaa selitykseksi monenlaiseen tekemättä jättämiseen. Viimeksi luin juttuja tyttöjen ja poikien koulumenestyksen eroista, ja selitykseksi tarjottiin poikien heikompaa motivaatiota. Heidät pitäisi saada motivoitumaan tekemällä koulunkäynnistä heille mielenkiintoisempaa. Minua jutussa kiusasi ajatus pojista luonnonvoimana, joka vaatii muilta sopeutumista, ja tytöistä itsestään motivoituneina koneina, jotka säätelevät itseään tarpeen mukaan.
Olenkohan jotenkin erilainen, mutta huomaan tekeväni paljon asioita vailla sen kummempaa motivaatiota. Näen töitä, ja teen niistä ne, jotka pitäisi tehdä ja joita ei kukaan muu ei ole vaivautunut tekemään. Teen töitä, jotta saisin ne valmiiksi. Joistain töistä myös maksetaan, sitä motivaatiotekijää kaipaisin enemmän. Erityistä liikkeellepanevaa motivaatiokipinää en ole voinut jäädä odottamaan, saattaisin odottaa vieläkin sitä ensimmäistä.
Pahoin pelkään, ettei koulumenestys parannu sillä, että yritetään lisätä motivaatiota, sen sijaan toivoisin tylsyyden keston ja velvollisuudentunnon lisääntymistä. Jos olisi mahdollisuus luvata ammattilaiskiekkoilijoiden palkkoja peruskoulunsa hyvin hoitaville, varmasti koulumotivaatio kasvaisi. Mutta kun näkymät viittaavat epävarmoihin työpaikkoihin raskaissa ammateissa, eikä näinä aikoina läheskään kaikilla ole ympärillään esimerkkejä hyvinvointia tuottavilla työpaikoilla tehtävistään nauttivista aikuisista.
Itseohjautuvilla ihmisillä on sisäinen motivoitumis- ja palkitsemisjärjestelmä. Kyky kiinnostua siitä mitä kulloinkin tekee on aliarvostettu ominaisuus. Harvoin kuitenkaan osaamme olla valmiiksi kiinnostuneita asioista, joista meillä on rajalliset tiedot. Toisaalta on vaikea olla kiinnostunut asiasta, josta tietää jo mielestään riittävästi. Ehkä poikien niin kuin muidenkin pitäisi vain jaksaa odottaa, että asiat alkavat kiinnostamaan, että taitojen kasvaessa onnistumisiakin tulee. Ja että vaikka hallitseekin asian, vielä voi olla joku uusi näkökulma, jota ei ole tullut huomanneeksi.
Sekä opiskelu että työelämä ovat rakentuneet siiloiksi, joissa alalta toiselle pääsee siirtymään vain laskeutumalla alimmalle tasolle ja kiertämällä pihan kautta toiselle ulko-ovelle. Ketteryydestä ei tietoakaan. Viime viikolla palasin hetkeksi insinööriopintojeni pariin. Olen kiinnostunut, mutta kaipaisin helpommin asteltavaa siltaa, jota pitkin askel askeleelta saisin opiskelijan polkuni kantavaksi.
Tietoa tässä vaiheessa elämää imee kuin sieni, kun on niin paljon kosketuspintaa, mihin uudet tiedonjyvät kiinnittää. Onneksi uudella tiedolla on myös käyttöä kirjoitustyössäni. Kun vain kestäisin sen tosiasian, että tutkintoon asti päästäkseen on suoritettava monta kurssia, joiden tietoja en todellakaan tarvitse. Enkä tarvitse tutkintoakaan, vaan vain osan sen sisältämistä tiedoista.
Olenkohan jotenkin erilainen, mutta huomaan tekeväni paljon asioita vailla sen kummempaa motivaatiota. Näen töitä, ja teen niistä ne, jotka pitäisi tehdä ja joita ei kukaan muu ei ole vaivautunut tekemään. Teen töitä, jotta saisin ne valmiiksi. Joistain töistä myös maksetaan, sitä motivaatiotekijää kaipaisin enemmän. Erityistä liikkeellepanevaa motivaatiokipinää en ole voinut jäädä odottamaan, saattaisin odottaa vieläkin sitä ensimmäistä.
Pahoin pelkään, ettei koulumenestys parannu sillä, että yritetään lisätä motivaatiota, sen sijaan toivoisin tylsyyden keston ja velvollisuudentunnon lisääntymistä. Jos olisi mahdollisuus luvata ammattilaiskiekkoilijoiden palkkoja peruskoulunsa hyvin hoitaville, varmasti koulumotivaatio kasvaisi. Mutta kun näkymät viittaavat epävarmoihin työpaikkoihin raskaissa ammateissa, eikä näinä aikoina läheskään kaikilla ole ympärillään esimerkkejä hyvinvointia tuottavilla työpaikoilla tehtävistään nauttivista aikuisista.
Itseohjautuvilla ihmisillä on sisäinen motivoitumis- ja palkitsemisjärjestelmä. Kyky kiinnostua siitä mitä kulloinkin tekee on aliarvostettu ominaisuus. Harvoin kuitenkaan osaamme olla valmiiksi kiinnostuneita asioista, joista meillä on rajalliset tiedot. Toisaalta on vaikea olla kiinnostunut asiasta, josta tietää jo mielestään riittävästi. Ehkä poikien niin kuin muidenkin pitäisi vain jaksaa odottaa, että asiat alkavat kiinnostamaan, että taitojen kasvaessa onnistumisiakin tulee. Ja että vaikka hallitseekin asian, vielä voi olla joku uusi näkökulma, jota ei ole tullut huomanneeksi.
Sekä opiskelu että työelämä ovat rakentuneet siiloiksi, joissa alalta toiselle pääsee siirtymään vain laskeutumalla alimmalle tasolle ja kiertämällä pihan kautta toiselle ulko-ovelle. Ketteryydestä ei tietoakaan. Viime viikolla palasin hetkeksi insinööriopintojeni pariin. Olen kiinnostunut, mutta kaipaisin helpommin asteltavaa siltaa, jota pitkin askel askeleelta saisin opiskelijan polkuni kantavaksi.
Tietoa tässä vaiheessa elämää imee kuin sieni, kun on niin paljon kosketuspintaa, mihin uudet tiedonjyvät kiinnittää. Onneksi uudella tiedolla on myös käyttöä kirjoitustyössäni. Kun vain kestäisin sen tosiasian, että tutkintoon asti päästäkseen on suoritettava monta kurssia, joiden tietoja en todellakaan tarvitse. Enkä tarvitse tutkintoakaan, vaan vain osan sen sisältämistä tiedoista.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Espanjan uutiset
Hotellihuoneen television ja paikallisten lehtien uutistarjonnan seuraamiseen sai taas kulutettua arvokasta loma-aikaa. Tosin seurattavia uutisia oli lukumääräisesti vähän. Ruudun täyttivät käytännössä kaksi kansainvälistä uutisaihetta, piti seurata Venäjää ja Krimiä, sitten hahmottaa lennon MH370 kohtaloa. Samalla sai ihmetellä, miten kyvyttömiä olemme tulkitsemaan edistyneen tekniikan avulla kerättyjä tietoja. Olemme viimeisen vuoden aikana saaneet tietää, että lähes kaikki mahdollisesti merkittävä tietoliikenne on urkinnan alla. Kaiken pitäisi olla tiedossa. Mutta kun asioita tapahtuu, tietoa ei osata tulkita. Eikö kukaan tosiaan osannut epäillä Venäjän suunnittelevan Krimin valtausta?
Entä lento MH370? Ties kuinka monen maan lennonvalvonta on rekisteröinyt jotain poikkeavaa, mutta kukaan ei ole huomannut mitään huolestuttavaa. Taivaalla saa siis lennellä jumbojettejä minne haluaa, eikä kenenkään työ ole miettiä, mikä kone on kyseessä. Tiedonkeräysvälineiden kehittäjien kilpailussa näyttää unohtuvan, mitä varten tietoja kerätään. Uusia välineitä hankitaan ja opetellaan käyttämään, eikä resursseja enää riitä pitämään kokonaisuutta hallinnassa.
Loppuviikosta Espanjan televisio toisti moneen kertaan filminpätkää vallankaappausyrityksestä, jossa Tejero-niminen sotilashenkilö johti sotilaat parlamentin alahuoneeseen sen äänestäessä pääministeristä. Kun muut menivät mataliksi ammuskelun alettua, yksi kolmesta paikoilleen jääneistä oli tapahtumaa aiemmin pääministerin tehtävästä luopunut Adolfo Suárez. Syy miksi vallankaappausyritystä niin paljon muisteltiin, oli Suarezin vääjäämättömästi lähestyvä kuolema. Suárez kuoli sunnuntaina, tosin huonolla espanjan ymmärtämisellä tulkitsin sen tapahtuneen jo aiemmin. Nyt Espanjaan on julistettu kolmen päivän suruaika.
Vuonna 1981 Espanjassa tapahtunut sotilasvallankaappauksen yritys pian diktatuurista vapautumisen jälkeen on minulle tuntematonta Euroopan lähihistoriaa. Helmikuussa 1981 ei seurattu maailmantapahtumia on line. Olemme ehkä turhan luottavaisesti nojautuneet Euroopan unionin luomaan vakauteen. Kun rahat loppuvat, toimetonta väkeä valmiina lähtemään kaduille voimattomuuttaan purkamaan löytyy tästäkin ajasta. Keinojen koventuminen on mahdollista myös meillä turvallisessa lännessä.
Samaan aikaan kun espanjalaiset purkivat mielenosoituksissaan turhautumistaan taloustilanteeseen, Espanjaan kuuluvalle Ceutan alueelle Marokon kupeessa tunkeutui yhtenä päivänä aitojen yli sadoittain afrikkalaisia, jotka olivat ilmeisen pitkään yrittäneet pääsyä Euroopan puolelle. Heidän riemunsa ja hätänsä näkeminen muistutti kuinka suhteellista kaikki on. Joillekin Eurooppa on unelmien kohde ja mahdollisuuksien manner, toisille taas täyttymättömien toiveiden hautausmaa.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Kuohuva Barcelona
Museot ja muut nähtävyydet jäivät vähemmälle, Ramblaa tosin käveltiin moneen kertaan, tutkittiin kauppoja ja kiertoajeltiin pitkin kaupunkia. Maaseuturetken teimme Freixenetin cava-tilalle. Vaikka kuohuviiniin käytettävien rypälelajikkeiden nimet ja viinien kypsyttelyn muut vaiheet ovat jo ehtineet unohtua, niin tulipahan omin silmin nähtyä miten valtava teollisuuskompleksi yksi maailman suurimmista kuohuviinin valmistajista on. Kiersimme alueella pienoisjunalla, mikä kertoo paikan mittasuhteista.
Oli muutenkin mielenkiintoista tutustua tähän ensimmäisen maailmansodan
aikaan naisten käsiin jääneen yrityksen menestystarinaan. Kahden suvun
yritystoiminta on levinnyt neljälle mantereelle ja tuottaa vuosittain
huikean määrän, yli 200 miljoonaa pulloa kuohuvaa, johon käytettävien
rypäleiden viljelyala peittää isoja maa-alueita ja työllistää paljon väkeä vuosittaisen sadon saamisessa pulloon asti.
Cava-kierrokseen kului aikaa puolitoista tuntia, lopuksi meille tarjottiin lasilliset Freixenetin suosituinta juomaa, Cordon Negro Brut'ia. Mikään romanttinen viinitilaretki tutustuminen Freixenetiin ei siis ole, eikä juomia kallistella, tuoksutella eikä vertailla, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.
Espanja on viime päivinä ollut uutisissa hallituksen talouspolitiikkaa arvostelevien mielenosoitusten vuoksi. Kaupungin keskustassa osuimme mielenosoituksen keskelle, tosin mieltään osoittamassa oli vain pienehkö joukko äkäisiä vanhuksia. Mutta paukkupommit kajahtelivat, liikenne jumiutui ja pankit saivat tietää mitä heistä ollaan mieltä. Barcelona ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään laman kourissa kamppailevalta, vaan vilkkaalta ja toimeliaalta kohtaamispaikalta.
torstai 13. maaliskuuta 2014
Kataloniaa kohti
Tulossa on viikko Barcelonassa, kaupungissa jossa ensimmäisen kerran kävin yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja jonne olen palannut monta kertaa uudestaan. Kaupungin nähtävyyksistä olen kai nähnyt merkittävimmät, en ahnehdi paikkaa kiertämällä turistikohteita, koska aion tulla taas takaisin. Olen kiertänyt kaupunkia työkavereitteni kanssa shoppaillen, oppinut välttämään Ramblan ruuhkaa ja taskuvarkaita, tutustunut Sagrada Familiaan monessa seurassa, joka kerta nauttinut Park Güellistä ja Montjuïcin näkymistä ja jo ainakin neljä kertaa tehnyt retken Montserratin luostariin.
Tiedän monta, joihin Barcelona ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, mutta minulle miljoonakaupungin rento rähjäisyys, meren läheisyys ja elämänmenon vilkkaus sopivat. Taas katson kaupunkia uusin silmin, uskoisin, että matkalle lähtevät visuaalisesti valppaat seurueen nuoret naiset näkevät enemmän ja paremmin kuin minä ja vievät paikkoihin, joihin en itse osuisi.
Espanjassa tapanani on myös opiskella kieltä innokkaasti, katson paikallisia televisio-ohjelmia ja luen sanomalehtiä sanakirjan kanssa. Toivottavasti ensi viikolla maailmassa ei tapahdu mitään merkittävää, etten jää hotellihuoneeseen surffaamaan paikallisilla kanavilla.
Mutta vaikkei suunnittelisi mitään, Barcelonan elämystarjonnassa matkaan tarttuu muistoja joka tapauksessa. Viime kerralla seurasimme hetken, kuinka paikallinen jalkapallojoukkue Barca kouluttaa huippumaalivahteja. Pienet pojat potkivat palloa maaliin, kukin sai vuorollaan olla maalissa. Aina jos päästi pallon maaliin, joutui antamaan paikkansa seuraavalle. Se joka osasi torjua, sai olla maalissa pitkään, moni ei saanut torjuttua sitä ensimmäistäkään. Muutaman minuutin harjoittelua seurattuamme olimme saaneet jo selkeän käsityksen, kenessä on maalivahtiainesta. Mitä pitempään harjoitus jatkui, sitä enemmän maalivahtilupaukset saivat harjoitella maalissa oloa, muut saivat taas harjoitella omaa tehtäväänsä, maalivahdin harhauttamista.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Herrojen hitaat kiireet
Venäjä on odottanut mahdollisuutta näyttää sotilaallista voimaansa, ja nyt se ainakin uhkaa sillä Krimillä. Ulkomaailma on valinnut strategiakseen olla niin kuin ei pitäisi tilannetta niin vakavana kuin mitä se on. Huolestuminen pitää kuitenkin näytttää vahvasti, vaikka tilannetta yrittäisi rauhoittaa pitämällä matalaa profiilia. Ainakin tilanne kuuluu ETYJ:n mandaattiin, ja jotain sillä suunnalla tapahtuukin, Astrid Thors on menossa maanantaina Krimille. Ei siis suurta kiirettä, eikä ETYJ:n ykkösedustajaa paikalle, riittääköhän tuo?
Ukrainan ja Venäjän välien eskaloituminen sodan partaalle on yllättävä kehityskulku, mutta ei ennennäkemätön, kävihän Georgiakin oman sotansa Venäjän kanssa. Kaukasuksen rauhattomuuteen on ehkä jo totuttu, mutta suuren Ukrainan kovistelu on askel kohti pysyvää varuillaoloa ja epävakautta Euroopassa. Kyse on pelkästään valtapolitiikasta, ideologiat, kulttuurit, kielet ja uskonnot eivät tee merkittävää eroa Venäjän ja Ukrainan välille. Kansan kapina Janukovitchia kohtaan nousi taloudellisen jälkeenjääneisyyden seurauksena, ja sekin olisi voinut jatkua hallittuna ja purkaantua vaaleihin, elleivät aseelliset joukot olisi ryhtyneet ampumaan mielenosoittajia.
Oman urani hauskimpia töitä oli IVY-maiden kansalaisjärjestöistä koostuvan työryhmän perustaminen. Kansalaisjärjestöt osasivat tehdä yhteistyötä, mutta tarvittiin paljon keskustelua ja "oikeutta omiin tunteisiin", että työ saatiin sujumaan ilman suurempia purkauksia. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen juuri ne purkaukset paljastivat, mitä poliittisella tasolla tapahtui. Keskustelun lämpötila kohosi kahdessa sekunnissa haaleasta kuumaksi, ja taisteluparit oli helppo tunnistaa. Venäjä ja Georgia, Azerbadjan ja Armenia, mutta saunaan kaikki halusivat mennä yhdessä. Venäjän edustaja jopa ehdotti, että kun olemme yhtä perhettä, emmekö menisi myös miehet ja naiset yhdessä saunaan. Kerroin hänelle suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluvan, että vain ydinperheen kesken yhteissaunotaan, ja tulkitsin työryhmämme olevan laajennetun perheen. Jälkeenpäin Kaukasuksen kiistakumppanit kehuivat toisiaan, ja totesivat, että ratkaisevaa keskusteluyhteyden löytymiselle oli saunaan meneminen yhdessä.
Olisi käsittämätöntä, että nyt kun rautaesirippua ei ole, ja olemme kaikki yhtä suurta, joskin laajennettua perhettä, että keskellä Eurooppaa selviteltäisiin naapureiden välejä asein. Pitäisikö Janukovitch lähettää nyt takaisin Kiovaan järjestämään vapaita vaaleja? Ehdottaisin kaikille kiistan osapuolille saunomista ja avantouintia. Se yhdistelmä saa maailman tuntumaan ystävällisemmältä ja kiistat ratkottavilta.
Ukrainan ja Venäjän välien eskaloituminen sodan partaalle on yllättävä kehityskulku, mutta ei ennennäkemätön, kävihän Georgiakin oman sotansa Venäjän kanssa. Kaukasuksen rauhattomuuteen on ehkä jo totuttu, mutta suuren Ukrainan kovistelu on askel kohti pysyvää varuillaoloa ja epävakautta Euroopassa. Kyse on pelkästään valtapolitiikasta, ideologiat, kulttuurit, kielet ja uskonnot eivät tee merkittävää eroa Venäjän ja Ukrainan välille. Kansan kapina Janukovitchia kohtaan nousi taloudellisen jälkeenjääneisyyden seurauksena, ja sekin olisi voinut jatkua hallittuna ja purkaantua vaaleihin, elleivät aseelliset joukot olisi ryhtyneet ampumaan mielenosoittajia.
Oman urani hauskimpia töitä oli IVY-maiden kansalaisjärjestöistä koostuvan työryhmän perustaminen. Kansalaisjärjestöt osasivat tehdä yhteistyötä, mutta tarvittiin paljon keskustelua ja "oikeutta omiin tunteisiin", että työ saatiin sujumaan ilman suurempia purkauksia. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen juuri ne purkaukset paljastivat, mitä poliittisella tasolla tapahtui. Keskustelun lämpötila kohosi kahdessa sekunnissa haaleasta kuumaksi, ja taisteluparit oli helppo tunnistaa. Venäjä ja Georgia, Azerbadjan ja Armenia, mutta saunaan kaikki halusivat mennä yhdessä. Venäjän edustaja jopa ehdotti, että kun olemme yhtä perhettä, emmekö menisi myös miehet ja naiset yhdessä saunaan. Kerroin hänelle suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluvan, että vain ydinperheen kesken yhteissaunotaan, ja tulkitsin työryhmämme olevan laajennetun perheen. Jälkeenpäin Kaukasuksen kiistakumppanit kehuivat toisiaan, ja totesivat, että ratkaisevaa keskusteluyhteyden löytymiselle oli saunaan meneminen yhdessä.
Olisi käsittämätöntä, että nyt kun rautaesirippua ei ole, ja olemme kaikki yhtä suurta, joskin laajennettua perhettä, että keskellä Eurooppaa selviteltäisiin naapureiden välejä asein. Pitäisikö Janukovitch lähettää nyt takaisin Kiovaan järjestämään vapaita vaaleja? Ehdottaisin kaikille kiistan osapuolille saunomista ja avantouintia. Se yhdistelmä saa maailman tuntumaan ystävällisemmältä ja kiistat ratkottavilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lähdössä
Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...
-
Valokuvatorstaissa on teemana lämpö. Sitä oli vielä tallella noissa setsuurilimpuissa illalla kuvatessani.
-
Valokuvatorstain 100. haaste on jo keväällä esitetty kesämyrskyhaaste. Nämä pilvet olivat vaikuttavat, mutta myrsky ei hyökännyt päälle, va...
-
Välillä pitää käydä shoppailemassa, jotta tietäisi mitä taloudesta puuttuu. Erityisen hyvin piilevät tarpeensa saa selville Lidlin vaihtuvan...