Seuraa Bloglovingissa

Blogilista katosi, joten on siirryttävä uuteen blogilistaukseen. Bloglovin´ vaikuttaa toimivalta, siksi tämä teksti : Follow my blog with Bloglovin

Asuntomessut Mikkelissä

   

Kesällä 2017 eli tästä kahden vuoden kuluttua Mikkelissä pidetään asuntomessut. Saimaansivun asuntomessualue sijaitsee Annilanselän rannalla hieman Kirkonvarkauden sillasta etelään. Odotetusti rantatontit ovat menneet, mutta kauempana rannasta on vielä tilaa rakentaa ja toteuttaa asumisen unelmia. Itse valitsisin tontin numero 17/1 ja rakentaisin uudelleen hirsitalon muutamin muutoksin.

Kun oman talon rakennuspöly on jo laskeutunut, muttei vielä ihan kokonaan pois pyyhitty, voi jo ulkopuolisen silmin tarkkailla messusuunnitelmia. Entä jos emme olisi jo täällä oman katon alla sateelta suojassa, mitä tukea toivoisimme?

Mikkelin seutu on tee-se-itse-miesten aluetta, ja omakotitalon rakentamisen oletetaan kuuluvan jokanaisen ja -miehen kansalaistaitoihin. Ammatti-ihmiset palvelevat kyllä, mutta eivät kovin kärkkäästi sano mielipidettään, miten asiat kannattaisi hoitaa. Takanapäin saatetaan kyllä naureskella sitäkin enemmän. Messurakentajille tulisikin tarjota paras mahdollinen ammattilaisverkosto rakentamisen tueksi. Lisäksi rakentamisen yleisimpiin kysymyksiin voisi tarjota valmiita edistyneitä ratkaisuja, joita suositellaan ja  joiden toteutumista edistetään. Rakennuttajat joutuvat ratkomaan monia asioita vain kerran elämässään, eikä kaikkiin päätöksiin riitä asiantuntemus eikä aika.

Talomyyjän kanssa asioiminen on myös oma taiteenlajinsa. Loppujen lopuksi kaupat tekee se, joka on oikeaan aikaan tarjouksensa kanssa valmiina ja hinta pysyy järkevissä rajoissa. Vaikka uuden talon hankkijat ovat kuin pikkulapsia tikkarikaupassa, haluavat kaikkea ja vain johonkin on varaa, he kuitenkin  ostavat sen yhden talon. He eivät voi odottaa kauaa, etenkin kun messutaloissa on tiukka rakentamisaikataulu. Siksi myyjien kannattaa käydä ajoissa läpi materiaalit ja rakennustekniikat, sillä niillä on yleensä merkitystä enemmän talotoimittajan valintaan kuin kivoilla tilaratkaisuilla.

Ei ole kiva huomata kuukausien kaupanteon jälkeen, ettei myyjä myy sitä, mitä oikeasti halutaan. Eikä etenkään ole mukava saada toisen myyjän tarjouksen hyväksymisen jälkeen unelmatalon piirustuksia siltä myyjältä, jolta  olisi muuten ihan mielellään ostettu, mutta kun hänellä nyt vain sattui olemaan parin kuukauden loma silloin kun meidän piti saada projekti liikkeelle.

Rakentaminen on pitkäaikainen projekti, joka vaatii visionääristä ajattelua. Asiat, joita suunnitteluvaiheessa tavoitellaan, voivat jäädä toteutumatta jonkun pienen mitättömältä tuntuvan muutoksen vuoksi, kun hetkeksi unohdetaan, miksi oli päätetty rakentaa näin. Vastaavasti joskus vuosien kuluttua taloon asettumisesta voi tuntea ihmeellistä iloa, kun muistaa, että tästähän me silloin suunnitteluvaiheessa haaveiltiin. Visiota ei saa hukata missään rakentamisen vaiheessa.

Rantatalon rakentaneena muistamme hyvin, miten hankalaa oli valmiista mallistoista löytää talo, johon tullaan tien puolelta ja maisema avautuu rantaan päin. Joku talomyyjä jo valisti, ettei saunan ikkunalla järvelle ole mitään merkitystä, kun löylyä heittäessä se höyrystyy. Ei muuten höyrysty, vaan edelleen saunomisen suurimpia iloja musiikin kuuntelun lisäksi on Saimaan ihailu ikkunasta.

Messurakentamista  harkitseville on muuten tarjolla elämyspäivä, jonka ohjelmaan kuuluu risteily Saimaalla. Tulen sitten laiturille vilkuttamaan, kun olette kohdalla.

Smaka på Stockholm

Ensimmäisen kerran kävin Smaka på Stockholm ruokafestivaaleilla vuosia sitten. Mieleeni jäi silakka näkkileivän päällä, sekamelska ja puolivillainen tunnelma. En oikein ymmärtänyt, mikä tapahtuman kohderyhmä, epäilin sen olevan tarkoitettu ravintola-alan ammattilaisille. Mutta miksi tuoda se keskelle kaupunkia, Kungsträdgårdeniin?

Annoin tapahtumalle toisen tilaisuuden. Nyt kansallispäivä ja ruokafestivaali osuivat samalle päivälle, joten festivaaliväkeä, partiolaisten paraatia katsomaan tulleita kansallispäivän viettäjiä ja turisteja tungeksi festivaalialuueella ja sen ympärillä.  Oma sisäänkäyntini alueelle kulki huoltoväylän kautta, mikä ei ollut nostattamaan tunnelmaa. Eikä se noussut alueelle päästyänikään, USA:n suurlähettiläs turhaan arvostelee Helsingin kauppatoria pakolaisleiriksi, hän ei ole vain käynyt Smaka på Stockholm -tapahtumassa - eikä varmaan pakolaisleirilläkään.

Tapahtumassa juomapuoli oli varastanut pääroolin. Gourmet-annosten sijaan näin isoja oluita ja ranskalaisannoksia niin kuin missä tahansa kesätapahtumassa. Raivasin kuitenkin tieni kokeilemaan Yolo-ravintolan maistiaisia. Valitsin katkaraputacon. Annoksen taco oli salaatinlehti, johon oli kasattu rapuchevichea, siis pieneksi hakattuja katkarapuja mausteineen, ja annosta piristi tippa mangokastiketta. Melkein kymmenen euron annos koostui kahdesta pienestä suupalasta, katkarapuihin jäänyt liika suola peitti muut mausteet ja mango, niin hyvää kuin se olikin, jäi harmittavan pieneksi osuudeksi makuelämyksestä. Kuitenkin hyvää niin kauan kuin sitä kesti.

Utön silakat olivat tehneet minuun vaikutuksen edellisellä kerralla. nyt ajattelin pelata varman päälle, ja käydä kokemassa saman annoksen. Edellisellä kerralla annos oli tehty ohuelle ruotsalaiselle käsintehdyltä vaikuttavalle näkkileivälle. Nyt oli säästetty, silakka lepäsi paksulla pyöreällä vanikalla. Ylimakeat hillotut sipulit, suolalla säilötyt silakat, jälkiruokarahkaa muistuttava kermaviilikastike heikensivät uskoani ruotsalaisiin ruokakansana. Ei riitä, että hölvää suolaa ja sokeria reilusti, raaka-aineiden maullekin pitäisi jättää tilaa.

Lähdin puolen tunnin vierailun jälkeen jatkamaan matkaani, tie ulos alueelta kävi taas huoltoväylän kautta. Seuraava esterata oli kansallispäivän juhlallisuuksien vuoksi kaduille asetellut poliisin nauhat, joita jouduin alittamaan matkalla suomalaiselle kirkolle rauhoittumaan ja lepäämään musiikin ääreen.

Tukholman vanhan musiikin festivaalit halusin myös kokea toista kertaa. Edellisen kerran matkantekoa estivät Madeleinen häät, nyt oli kansallispäiväpönötystä ja torvensoittoa linnanmäellä käynnissä. Kotikirkossa sain kuunnella tunnin huippumusisointia. Stockholm early music festival on hieno tapahtuma, ja on hienoa, että suomalainen kirkko on yksi konserttipaikoista. Mieltä ylevöittävä musiikkihetki tuli tarpeeseen.

Olisi upeaa seuraavalla kerralla hankkia festivaalipassi, ja kiertää konserteissa yötä myöten. Radiosta voi kuunnella tapahtuman konsertteja, mutta kokemus ei ole sama kuin uppoutuminen sävelkylpyyn kivikirkkojen akustiikassa, ympärillä Tukholman kesäilta ja vanhankaupungin katuvilinä.

Katoava digiperinne

Joskus viime syksynä aloin huolestua sukupolvemme perinnöstä. Olemme viimeinen sukupolvi, joka jättää jälkeensä kasan papereita. Mitä niille tapahtuu? Olemme ensimmäinen sukupolvi, jonka elämä on puoliksi sähköisesti tallennettu. Miten varmistamme, että jotain digitaalisesta elämästämme jää elämään kauemmin kuin me?

Nyt ongelmaan on havahtunut myös itse mr. Internet. Hän pelkää, että digitaaliseen muotoon tallennetut tiedott ja kuvat katoavat. Lohdutukseksemme suurinta osaa niistä ei kukaan jää kaipaamaan. Paperin aikakausi oli siitä mukava, että tallennukseen käytettävät tekniikat eivät estäneet dokumenttia näkymästä. Vaikka emme ymmärtäneet, mitä paperille oli tallennettu, pystyimme kuitenkin päättelemään, minkälaatuisesta asiakirjasta on kyse. Tekstin, kuvan tai piirroksen avaamiseen  tarvittavaa asiantuntemusta pystyi ainakin teoriassa etsimään jostain.

Digitaalinen maailma taas sulkee tiedon paketteihin konsteilla, joiden salat ovat vain harvojen hallussa. Tallennusmuodot muuttuvat, alustat vanhentuvat, seuraava uusi tekniikka ei välttämättä pysty käsittelemään vanhemmalla tekniikalla luotuja dokumentteja. Näin tieto ei ole vain varmassa tallessa vaan myös vaan saavuttamattomissa. En liene ainoa, jolla on kaapeissaan C-kasetteja, vinyylilevyjä ja kolmea lajia videokasetteja. Tutkielma ja ensimmäinen asiakasrekisteri löytyvät lerpulta, muutama korppu on tullut myös säästettyä, miksiköhän?

Sata vuotta itsenäistä Suomea on tuottanut paperia kaikkiin  tarkoituksiin. Luku- ja kirjoitustaitoiset suomalaiset ovat tallentaneet elämäänsä päiväkirjoihin ja kirjeisiin, postikorteistakin pystyy päättelemään ketä on muistettu ja minne on matkattu. Bloggaajan kirjallinen jäämistö jää leijumaan bittiavaruuteen, tekstiviestit sulavat sim-korttien ja metalliromun mukana. Olisiko parempi, ettei papereitakaan jää jäljelle, vai tarvitseeko tulevaisuuden historiankirjoitus kaikki vielä tallella olevat koulutodistukset, joulukortit ja aikakauslehdet?

Olen ihaillut melkein satavuotiasta muistikirjaa, johon mummoni on kirjoittanut kaihoisia värssyjä itsenäisen Suomen ensimmäiseltä vuodelta. Kauniin käsialan ja suuri tunteita kuvaavien säkeiden kautta mieleeni on piirtynyt vakaviin kirjallisiin harrastuksiin omistautunut piikatyttö. Onneksi se aarre on  avattavassa muodossa.

Myöhästyneet sijoitusohjeet

Sveitsiläinen kirpputoripöytä

Nyt on jollekin tullut varmasti paha mieli. Ei ollut tarkoitus johtaa harhaan, tai siis näille sivuille. Olet varmasti kiireinen ja tärkeä ihminen, ja tarvitset nopeasti etsimääsi tietoa. Olisin niin mielelläni suonut sinulle heti tarvitsemasi koordinaatit. Ei kuitenkaan ole minun vikani, että google neuvoo sinut lukemaan jorinoitani, kun haluat tietoa aiheesta 'sveitsiläisen pankkitilin avaaminen'.

Nyt tuntuu siltä, että minun pitäisi ihan velvollisuudentunnosta, kun blogini on johtanut sinut harhaan, etsiä tarvittavat tiedot lukijoitteni saataville. Sitäpaitsi voi olla, että muutkin onnettomat ajautuvat tänne, kun kuumat rahat polttavat näppejä, verottaja vaanii tilitietoja, velkojat käyvät kärsimättömiksi ja osituskin on tulossa.

Olen kyllä seurannut lehtien kirjoittelua Sveitsin pankeista, aiheina pankkisalaisuus, isoja skandaaleja, keskitysleireillä kuolleiden juutalaisten rahojen jemmaaminen. Mutta sveitsiläisen pankkitilin avaaminen jäi tekemättä, vaikka siellä aikoinaan asuin. Uskoisin että pankkitilin avaaminen Sveitsissä on suhteellisen helppoa ja toivoisin, että he siellä hieman kyselisivät, mistä rahat ovat lähtöisin ja miksi nämä rahat täytyy nyt tänne tallettaa, ja toimisivat vastausten herättämien epäilysten mukaan. Edistystä on viime vuosina tapahtunut.

Sen verran kävin katsomassa Sveitsin pankkien tilannetta, että huomasin sielläkin samoin kuin Ruotsissa olevan suuri huoli rahapolitiikan onnistumisesta. Sitten vasta huolestuinkin, entä jos nyt lukijani jättikin avaamatta tilin sveitsiläiseen pankkiin, kun täältäkään ei ohjetta löytynyt. Olisi nimittäin kannattanut avata tili ja laittaa sinne tuntuvasti rahaa. Frangi irrotettiin euron kurssista, minkä seurauksena frangin arvo pomppasi äkillisesti ja on nyt sama kuin euron. Eikä minulla ole kuin yksi vaivainen kymppi frangeina.

Eihän sen seuraavan finanssikriisin pitäisi vielä tulla, vaan vasta ensi lokakuussa. Viisaat finanssimiehet ovat laskeneet, että talous floppaa seitsemän vuoden välein syksyisin. Pystyn seuraamaan logiikkaa IT-kuplaan asti, mutta talousmiehillä onkin tunnetusti lyhyt muisti. Useat analyytikot ovat myös niin nuoria, suoraan koulunpenkiltä analysoimaan rientäneitä, etteivät voi millään tietää, minkälaista elämä oli ennen IT-kuplaa.

Nyt jännitämme, ehtivätkö pankit vielä myydä halpaa rahaa olemattomalla korolla ja kunnon marginaalilla, että kaikkein varattomimmatkin voivat nauttia pienestä nousunyppylästä ennen putousta. Voisi vaikka käydän kunnon Thaimaan lomalla, että on jotain mitä velkasaneerausbudjetilla kärvistellessä muistella. Pankeilla ei ole hätää, jos vakuudet ovat kunnossa. Viivästyskorot ovat huomattavasti korkeammat kuin normikorot, ja pankit pelastetaan kuitenkin, jos riskit toteutuvat.

Ne jotka ovat ymmärtäneet ajoissa avata tilin sveitsiläisessä pankissa voivat nyt odotella rauhassa ja tulla sitten ostoksille, kun nämä viimeisimmät velan ottajat joutuvat myymään asuntojaan.  Tukholman parempien asuntojen näytöillä käydään jo nyt kauppaa frangeilla, kun Ruotsin verottaja on onnistunut saamaan pankkien tilitietoja, eikä rahojen kätkeminen Sveitsiin enää täytä alkuperäistä tarkoitustaan. Sveitsin frangin nykyinen kurssi hillinnee hieman rahojen kerääntymistä turvasatamaan, mikä on myös Sveitsin rahamaailman tavoite,  joten ehkä sitä pankkitiliä ei kannata enää avata.

Kiireen kesyttämät

Ajan kulun ääreen pysähtyminen houkuttelee ajattelemaan vaihtoehtoisia menneisyyksiä. Jälkiviisaudeksi sitä myös moititaan, mutta jälkityhmyys se vasta vaarallista on. Jos kerran merkittäviä tulevaisuudentutkimuksen saavutuksia saadaan aikaan kuvittelemalla vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, mitä pahaa vaihtoehtoisten menneisyyksien maalailussa on? Tuskallista moinen pohdinta kyllä saattaa olla, jos huomaa, että entä jos olisimme pysähtyneet miettimään ennen tuota pistettä, nähneet tilanteen ja vaihtaneet kurssia, niin kaikkea tätä ei olisi tapahtunut.

Silloin herää herkästi kysymys, mitä nyt voisimme tehdä toisin, jos ymmärtäisimme. Minkä korjausliikkeen tekeminen on vielä mahdollista? Muutama viikko sitten luin entisen kotipaikan päivälehden yleisönosastosta kirjoituksen, jossa kokenut työterveyslääkäri kertoi, että lääkärien ajankäyttö perustuu vuosikymmenten takaiseen käytäntöön, josta ei ole vain osattu luopua, vaikka perustetta siihen ei enää ole. Suoraan kirjoittajaa lainaten: "Terveydenhoitoinstituutio pyrkii vaikeuttamaan hoitoon pääsyä hoitamalla vain yhden ongelman kerrallaan. Tämä johtaa tehottomuuteen." Kuntoutuslaitoksessa kuulin toisen version:  "Yksi hoitaa peukaloa ja yksi pikkusormea, kukaan ei hoida niitä kolmea välissä olevaa sormea".

Nyt suomalaiseen terveydenhoitoon odotetaan käännettä Soteuudistuksen tuomana. Jos terveydenhoito ei ala järjestämään resurssejaan uudestaan ja käyttämään niitä asiakkaan kannalta järkevämmällä tavalla, edelleen asiakkaita kutsutaan kaksi tuntia myöhässä kymmenen minuutin vastaanotolle, jolta he poistuvat yhtä neuvottomina kuin sinne saapuessa. Uuden ajan saadakseen pitää soittaa kahdeksan ja yhdeksän välillä aamulla, niin monena aamuna, että onnistuu lopulta ohittamaan muut jonossa olijat. Aivan kuin sairaat ihmiset olisivat virkeimmillään juuri kahdeksan ja yhdeksän välisenä aikana aamulla. Ystävän lukioikäinen lapsi on ollut kuumeessa viikon, röyskyttänyt repivää yskää ja ainut apu, jota terveydenhoitojärjestelmä tarjoaa, on neuvo juoda kuumaa mehua. Lääkäriaikoja ei ole.

Ruotsissa on terveydenhoitoa onnistuttu pitämään kunnossa, vaikka jatkuva resurssien vahtimien on täälläkin välttämätöntä. Keskustelu voiton tuottamisesta terveyden- ja vanhustenhoidossa pitää kaikkia toimijoita hereillä. Silti asiakkaalla on edelleen valta valita palveluntuottajansa. Uusia hyvin toimivia terveydenhuollon yksiköitä perustetaan, mukana on yksityisten lisäksi myös kolmannen sektorin toimijoita. Oman kokemukseni mukaan yleislääkärinajan saa huomiseksi, jos tänään on jo täyttä.


Ps. Blogiystäväni Helga on ansiokkaasti ihmetellyt, miksi terveydenhoidon asiakasta ei saisi kutsua potilaaksi. Ehdotan vastaukseksi sitä, että ollakseen potilas ihmisen pitäisi kai olla sairas. Entä jos terveydenhoito alkaisia tilastoida asiakaskäynnit ja potilaskäynnit erikseen, mikä mahtaisi olla jakauma?

Susiparin ikuistus

Grönklittin villieläinpuisto kirkkaana ja lumisena talvipäivänä kruunasi matkan Taalainmaalle. Valokuvaaminen on viime aikoina jäänyt kännykkäkameralla räpsimisen tasolle, ison kameran mukana kuljettaminen maksaa harvoin sen tuottaman vaivan. Mutta villieläinten, vaikkakin puistoon vangittujen, kuvaaminen lähietäisyydeltä puhtaiden hankien keskellä oli jotain ainutlaatuista.

Lähdin puolenpäivän aikaan kiertämään puistoa. Ensin havaitsin ilveksen kiertelemässä alueellaan, suuntasin sitten jääkarhujen luokse. Karhualueella oli hiljaista, talviunet menossa, onneksi jääkarhut olivat vain päiväunilla. Kävelin aidan viertä ja säikähdin, kun huomasin toisella puolella aitaa lumen päällä lojuvan ison vaalean möhkäleen, vieressään puoliksi syöty ruhonpalanen.

Jääkarhualueella oli iso katettu lämmin näyttelytila, jossa kerrottiin jääkarhujen elämästä ja ilmastonmuutoksesta. Sisältä saattoi myös tarkkailla jääkarhuja isoista ikkunoista. Istuin ja katselin, molemmilla puolilla kojua makasi karhu elottoman näköisenä. Ainoastaan haaskalla riehuvat korpit pitivät elämää, niiden melu sai toisen jääkarhun hieman kääntyilemään unessaan, ellei se sitten nähnyt unta. Pian kuitenkin toinen jääkarhu heräsi ja alkoi tallustella levottomana aidan viertä edestakaisin. Jostain syystä karhut oli erotettu toisistaan, toinen nukkui ja toinen oli levoton, ehkä juuri siksi.

Ilvesten ruokinta-aika oli merkitty ohjelmaani, toimitusta seuraamassa oli myös koululaisseurue. Opettaja oli tuonut hiihtotaidottomat katsomaan eläimiä kun muut menivät hiihtämään. Aloin taas arvostamaan ruotsalaista koulua, kaikilla pitää olla kivaa. Seuraavaksi siirryin persianleopardin luokse, sekin ramppasi rinkiä alueellaan, murisi myös mennessään.

Alueen korkeimmalla paikalla sijaitsi Toppstugan, kahvila-ravintola, joka oli oikeastaan laskettelijoiden taukopaikka. Sieltä sai ihailla maisemia kymmenien kilometrien päähän. Siperiantiikerien alue oli heti vieressä, ja tiikerit olivat asettautuneet aurinkoa ottamaan mahdollisimman lähelle rakennettua katselupaikkaa.

Siiryin seuraamaan susien ruokailua, mutta niillä ei ollut nälkä. Hyvinvoivan näköiset sudet kävivät kyllä näyttäytymässä, mutta ainoastaan yksi nuori uros kävi hakemassa ruoka-annoksensa. Susiparia ei kiinnostanut ruoka, vaan yhdessäolo.