Espanjan uutiset

Hotellihuoneen television ja paikallisten lehtien uutistarjonnan seuraamiseen sai taas kulutettua arvokasta loma-aikaa. Tosin seurattavia uutisia oli lukumääräisesti vähän. Ruudun täyttivät käytännössä kaksi kansainvälistä uutisaihetta, piti seurata Venäjää ja Krimiä, sitten hahmottaa lennon MH370 kohtaloa. Samalla sai ihmetellä, miten kyvyttömiä olemme tulkitsemaan edistyneen tekniikan avulla kerättyjä tietoja. Olemme viimeisen vuoden aikana saaneet tietää, että lähes kaikki mahdollisesti merkittävä tietoliikenne on urkinnan alla. Kaiken pitäisi olla tiedossa. Mutta kun asioita tapahtuu, tietoa ei osata tulkita. Eikö kukaan tosiaan osannut epäillä Venäjän suunnittelevan Krimin valtausta?

Entä lento MH370? Ties kuinka monen maan lennonvalvonta on rekisteröinyt jotain poikkeavaa, mutta kukaan ei ole huomannut mitään huolestuttavaa. Taivaalla saa siis lennellä jumbojettejä minne haluaa, eikä kenenkään työ ole miettiä, mikä kone on kyseessä. Tiedonkeräysvälineiden kehittäjien kilpailussa näyttää unohtuvan, mitä varten tietoja kerätään. Uusia välineitä hankitaan ja opetellaan käyttämään, eikä resursseja enää riitä pitämään kokonaisuutta hallinnassa.

Loppuviikosta Espanjan televisio toisti moneen kertaan filminpätkää vallankaappausyrityksestä, jossa Tejero-niminen sotilashenkilö johti sotilaat parlamentin alahuoneeseen sen äänestäessä pääministeristä. Kun muut menivät mataliksi ammuskelun alettua, yksi kolmesta paikoilleen jääneistä oli tapahtumaa aiemmin pääministerin tehtävästä luopunut Adolfo Suárez. Syy miksi vallankaappausyritystä niin paljon muisteltiin, oli Suarezin vääjäämättömästi lähestyvä kuolema.  Suárez kuoli sunnuntaina, tosin huonolla espanjan ymmärtämisellä tulkitsin sen tapahtuneen jo aiemmin. Nyt Espanjaan on julistettu kolmen päivän suruaika.

Vuonna 1981 Espanjassa tapahtunut sotilasvallankaappauksen yritys pian diktatuurista vapautumisen jälkeen on minulle tuntematonta Euroopan lähihistoriaa. Helmikuussa 1981 ei seurattu maailmantapahtumia on line. Olemme ehkä turhan luottavaisesti nojautuneet Euroopan unionin luomaan vakauteen. Kun rahat loppuvat, toimetonta väkeä valmiina lähtemään kaduille voimattomuuttaan purkamaan löytyy tästäkin ajasta. Keinojen koventuminen on mahdollista myös meillä turvallisessa lännessä.

Samaan aikaan kun espanjalaiset purkivat mielenosoituksissaan turhautumistaan taloustilanteeseen, Espanjaan kuuluvalle Ceutan alueelle Marokon kupeessa tunkeutui yhtenä päivänä aitojen yli sadoittain afrikkalaisia, jotka olivat ilmeisen pitkään yrittäneet pääsyä Euroopan puolelle. Heidän riemunsa ja hätänsä näkeminen muistutti kuinka suhteellista kaikki on. Joillekin Eurooppa on unelmien kohde ja mahdollisuuksien manner, toisille taas täyttymättömien toiveiden hautausmaa.

Kuohuva Barcelona

Barcelonassa viikko vierähtää ennen kuin ehtii edes hengähtää. Saavuimme kaupunkiin launtai-iltana, aamulla aamiaispaikkaa etsiessämme jouduimme keskelle maratoonareiden synnyttämää endorfiinipilveä. Olympiakylän ulkokuntoilupaikat ja tilavat jalkakäytävät tulivat tutuiksi, kun yritimme sulautua kuntoilijoiden joukkoon. Aurinko paistoi riittävästi, tuuli viilensi mukavasti ja ilma oli siis juuri sopiva aktiivilomailuun.

Museot ja muut nähtävyydet jäivät vähemmälle, Ramblaa tosin käveltiin moneen kertaan, tutkittiin kauppoja ja kiertoajeltiin pitkin kaupunkia. Maaseuturetken teimme Freixenetin cava-tilalle. Vaikka kuohuviiniin käytettävien rypälelajikkeiden nimet ja viinien kypsyttelyn muut vaiheet ovat jo ehtineet unohtua, niin tulipahan omin silmin nähtyä miten valtava teollisuuskompleksi yksi maailman suurimmista kuohuviinin valmistajista on. Kiersimme alueella pienoisjunalla, mikä kertoo paikan mittasuhteista.

 

Oli muutenkin mielenkiintoista tutustua tähän ensimmäisen maailmansodan aikaan naisten käsiin jääneen yrityksen menestystarinaan. Kahden suvun yritystoiminta on levinnyt neljälle mantereelle ja tuottaa vuosittain huikean määrän, yli 200 miljoonaa pulloa kuohuvaa, johon käytettävien rypäleiden viljelyala peittää isoja maa-alueita ja työllistää paljon väkeä vuosittaisen sadon saamisessa pulloon asti.

Cava-kierrokseen kului aikaa puolitoista tuntia, lopuksi meille tarjottiin lasilliset Freixenetin suosituinta juomaa, Cordon Negro Brut'ia. Mikään romanttinen viinitilaretki tutustuminen Freixenetiin ei siis ole, eikä juomia kallistella, tuoksutella eikä vertailla, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

Espanja on viime päivinä ollut uutisissa hallituksen talouspolitiikkaa arvostelevien mielenosoitusten vuoksi. Kaupungin keskustassa osuimme mielenosoituksen keskelle, tosin mieltään osoittamassa oli vain pienehkö joukko äkäisiä vanhuksia. Mutta paukkupommit kajahtelivat, liikenne jumiutui ja pankit saivat tietää mitä heistä ollaan mieltä. Barcelona ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään laman kourissa kamppailevalta, vaan vilkkaalta ja toimeliaalta kohtaamispaikalta.

Kataloniaa kohti

Tulossa on viikko Barcelonassa, kaupungissa jossa ensimmäisen kerran kävin yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja jonne olen palannut monta kertaa uudestaan.  Kaupungin nähtävyyksistä olen kai nähnyt merkittävimmät, en ahnehdi paikkaa kiertämällä turistikohteita, koska aion tulla taas takaisin. Olen kiertänyt kaupunkia työkavereitteni kanssa shoppaillen, oppinut välttämään Ramblan ruuhkaa ja taskuvarkaita, tutustunut Sagrada Familiaan monessa seurassa, joka kerta nauttinut Park Güellistä ja Montjuïcin näkymistä ja jo ainakin neljä kertaa tehnyt retken Montserratin luostariin.

Tiedän monta, joihin Barcelona ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, mutta minulle miljoonakaupungin rento rähjäisyys, meren läheisyys ja elämänmenon vilkkaus sopivat. Taas katson kaupunkia uusin silmin, uskoisin, että matkalle lähtevät visuaalisesti valppaat seurueen nuoret naiset näkevät enemmän ja paremmin kuin minä ja vievät paikkoihin, joihin en itse osuisi.

Espanjassa tapanani on myös opiskella kieltä innokkaasti, katson paikallisia televisio-ohjelmia ja luen sanomalehtiä sanakirjan kanssa. Toivottavasti ensi viikolla maailmassa ei tapahdu mitään merkittävää, etten jää hotellihuoneeseen surffaamaan paikallisilla kanavilla.

Mutta vaikkei suunnittelisi mitään, Barcelonan elämystarjonnassa matkaan tarttuu muistoja joka tapauksessa. Viime kerralla seurasimme hetken, kuinka paikallinen jalkapallojoukkue Barca kouluttaa huippumaalivahteja. Pienet pojat potkivat palloa maaliin, kukin sai vuorollaan olla maalissa. Aina jos päästi pallon maaliin, joutui antamaan paikkansa seuraavalle. Se joka osasi torjua, sai olla maalissa pitkään, moni ei saanut torjuttua sitä ensimmäistäkään. Muutaman minuutin harjoittelua seurattuamme olimme saaneet jo selkeän käsityksen, kenessä on maalivahtiainesta. Mitä pitempään harjoitus jatkui, sitä enemmän maalivahtilupaukset saivat harjoitella maalissa oloa, muut saivat taas harjoitella omaa tehtäväänsä, maalivahdin harhauttamista.

Herrojen hitaat kiireet

Venäjä on odottanut mahdollisuutta näyttää sotilaallista voimaansa, ja nyt se ainakin uhkaa sillä Krimillä. Ulkomaailma on valinnut strategiakseen olla niin kuin ei pitäisi tilannetta niin vakavana kuin mitä se on. Huolestuminen pitää kuitenkin näytttää vahvasti, vaikka tilannetta yrittäisi rauhoittaa pitämällä matalaa profiilia. Ainakin tilanne kuuluu ETYJ:n mandaattiin, ja jotain sillä suunnalla tapahtuukin,  Astrid Thors on menossa maanantaina Krimille. Ei siis suurta kiirettä, eikä ETYJ:n ykkösedustajaa paikalle, riittääköhän tuo?

Ukrainan ja Venäjän välien eskaloituminen sodan partaalle on yllättävä  kehityskulku, mutta ei ennennäkemätön, kävihän Georgiakin oman sotansa Venäjän kanssa. Kaukasuksen rauhattomuuteen on ehkä jo totuttu, mutta suuren Ukrainan kovistelu on askel kohti pysyvää varuillaoloa ja epävakautta Euroopassa. Kyse on pelkästään valtapolitiikasta, ideologiat, kulttuurit, kielet ja uskonnot eivät tee merkittävää eroa Venäjän ja Ukrainan välille. Kansan kapina Janukovitchia kohtaan nousi taloudellisen jälkeenjääneisyyden seurauksena, ja sekin olisi voinut jatkua hallittuna ja purkaantua vaaleihin, elleivät aseelliset joukot olisi ryhtyneet ampumaan mielenosoittajia.

Oman urani hauskimpia töitä oli IVY-maiden kansalaisjärjestöistä koostuvan työryhmän perustaminen. Kansalaisjärjestöt osasivat tehdä yhteistyötä, mutta tarvittiin paljon keskustelua ja "oikeutta omiin tunteisiin", että työ saatiin sujumaan ilman suurempia purkauksia. Mutta näin jälkeenpäin ajatellen juuri ne purkaukset paljastivat, mitä poliittisella tasolla tapahtui. Keskustelun lämpötila kohosi kahdessa sekunnissa haaleasta kuumaksi, ja taisteluparit oli helppo tunnistaa. Venäjä ja Georgia, Azerbadjan ja Armenia, mutta saunaan kaikki halusivat mennä yhdessä. Venäjän edustaja jopa ehdotti, että kun olemme yhtä perhettä, emmekö menisi myös miehet ja naiset yhdessä saunaan. Kerroin hänelle suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluvan, että vain ydinperheen kesken yhteissaunotaan, ja tulkitsin työryhmämme olevan laajennetun perheen. Jälkeenpäin Kaukasuksen kiistakumppanit kehuivat toisiaan, ja totesivat, että ratkaisevaa keskusteluyhteyden löytymiselle oli saunaan meneminen yhdessä.

Olisi käsittämätöntä, että nyt kun rautaesirippua ei ole, ja olemme kaikki yhtä suurta, joskin laajennettua perhettä, että keskellä Eurooppaa selviteltäisiin naapureiden välejä asein. Pitäisikö Janukovitch lähettää nyt takaisin Kiovaan järjestämään vapaita vaaleja?  Ehdottaisin kaikille kiistan osapuolille saunomista ja avantouintia. Se yhdistelmä saa maailman tuntumaan ystävällisemmältä ja kiistat ratkottavilta.

Seitsemän vuotta

 

Vierailin blogi-ikätoverin luona Omenapuun alla, ja huomasin, että jo seitsemän vuotta on kulunut tämänkin blogin aloittamisesta. Oma blogini alkoi tarpeesta saadaan safarikuvat järjestykseen, ja kirjoitella muutenkin. Sen jälkeen tuli enemmän Ruotsi-Suomi -tarinoita. Valokuvaus oli jossain vaiheessa pinnalla, valokuvatorstain tehtävä sai ajattelemaan kuvakerrontaa. Sitten rakennettiin talo.

Väliin mahtuu elämän isoja tapahtumia. Jotkut matkat ovat päätyneet matkakertomuksiksi, useimmat matkat näkyvät välähdyksinä ja kuvina muiden tekstien joukossa. Kirjoja on luettu ja kirjoitettukin, nekin ovat vaikuttaneet sisältöön.  Kaikkein suurimpana inspiraationa kaikkina näinä vuosina on ollut median uutisvirta.

Alkuaikoina olin sosiaalisempi, osallistuin blogimaailman rientoihin ja vierailin muissa blogeissa, mutta nykyisin vain kirjoitan, jos sitäkään. Blogista on tullut yksi kirjoitusalusta muiden joukossa, siihen kirjoitetaan se, mikä sopii kirjoitettavaksi  blogiin.  Se vain on olemassa, en saa sitä tekemättömäksi, miksi siis sulkisin sen tai poistaisin.

En markkinoi blogiani enkä markkinoi itseäni blogilla. Kirjoitan vain. Aina joku eksyy tänne etsiessään jotain mitä täältä ei löydy. Täältä ei löydy minua, ei kuulumisiani eikä tekemisiäni. Täällä on vain yritys hahmottaa asioita kirjoittamisen keinoin. Edelleen kirjoitan, jotta tietäisin mitä ajattelen. Tekstin tekeminen pakottaa etenemään johonkin suuntaan, tuskin koskaan tietää etukäteen, mitä kautta ajatukset kiemurtelevat tekstin loppua kohti.

Kirjoitan itselleni, en ole määritellyt mielessäni blogini lukijaa. Jos blogia kirjoittaessani alan miettiä, mitä ajatuksia tämä herättää lukijoissa, sammutan oman kytevän ajatukseni. Tämä on vain blogi. Kirjoitan blogia, koska täällä teksti jää elämään. En ole koskaan kirjoittanut pöytälaatikkoon, kuka siellä juttujani lukisi? Onnellista on elää Internetin aikaa.

Blogi palkitsee vaivihkaa. Huomaan, että näistä seitsemästä vuodesta on jäänyt myös tämän näköinen jälki. Vaivan palkan saan siitä, että aina joku käy myös lukemassa kirjoituksiani. Tärkeintä on ollut oppia julkaisemaan. Tehdä tekstejä, muokata niitä niin pitkälle kuin osaa, ehtii ja haluaa, ja lähettää ne matkaan. Kirjoittaa silloinkin, kun juttu ei oikein luista, varmana, että joskus pääsee vielä ajatukseen kiinni, ja pystyy purkamaan sen tekstiksi.

Vanhojen tanssien jatkoilla

Internetin aikakauden luulisi hälventävän sukupuolen merkitystä. Mutta netin roolijako on yleiskuvaltaan yhtä konservatiivinen ja sukupuolten stereotypioita vahvistava kuin vanhojen tanssit lukiossa. Olkoonkin, että Internetistä löytyy taskuja, joissa naiset ja miehet voivat valita roolinsa ja toiminta-alueensa, mutta ei ole aivan yksinkertaista toimia oletusten vastaisesti. Siksi kuulosti niin mukavalta, että Facebook on lisännyt eri sukupuolivaihtoehtoja, joiden mukaan he lähettävät myös mainoksia. Voit myös valita, kutsutaanko sinua she vai he. Mitähän valintoja ne keksivät meille suomalaisille?

Nyt olisi kiva tietää etukäteen, mitä mainoksia tulee millekin sukupuolelle. Olen niin kyllästynyt kaikenlaiseen Internet-mainontaan. Minulle mainostetaan lähihoitajaopintoja, ja kun lähetän tiedustelun, miten voisin etäopiskella tietoverkkotekniikkaa, nettisivujen tekoa ja ohjelmointia, minulle ei vastata. Ihan vain tiedoksi, että meillä ostetaan netistä mustekasetteja, kirjoja, toimisto-ohjelmia ja valokuvatuotteita. Ei osteta rasvaimuja, kasvojenkohotusta, laihdutustuotteita eikä humpuukipillereitä. Ei myöskään käsilaukkuja, leninkejä ja muotoilevia alusasuja. Sen sijaan kätevät kamerareput ja tietokonelaukut, retkeilyhousut ja urheilualusasut tulevat aina tarpeeseen. Myös autoiluun liittyviä palveluja, kuten tuulilasin ja renkaiden vaihtoa tarvitsee liiankin usein.

Haluan kaikkeen muuhunkin elämään Facebookin tavoin 50 eri sukupuolivaihtoehtoa. Kun se, että onko joku nainen vai mies, kertoo ihmisestä niin olemattoman vähän, jos ei puhuta lisääntymisestä. Enemmänkin se kertoo siitä, mitä kaikkea hänen oletetaan olevan sukupuolensa johdosta. Ruotsissa on käyty keskustelua, pitäisikö tehdä neutraali hän-sana, niin kuin suomen kielessä, ettemme pronominivalinnoilla rajoita käsitystämme siitä, mitä sukupuolta oletamme jonkun olevan. Suomalaiset voisivat kertoa, että ei auta.

Eilen oli kiivas keskustelu pörssiyhtiöiden hallitusten kokoonpanoista televisiossa. Nuori nainen ja keski-ikäinen mies napit vastakkain. Nainen vastaan ja mies puolesta. Eivät hekään oikein oletuksia vastanneet. Nuori nainen uskoi saavansa paikan pätevyydellään, pelkäsi tulevansa kutistetuksi pelkäksi sukupuolensa edustajaksi. Mies oli jo nähnyt, että sekä valtaosa naisista että myös tietyntyyppiset miehet ohitetaan valinnoissa pelkästä tottumuksesta. Kiintiövalinnatkaan eivät tuo moninaisuutta, ja nekin kuvastavat oletettuja ominaisuuksia, ellei katsota tarkemmin oletusten takana oleva ihmisiä. Eihän naisten osallistuminen yritysten hallituksiin ja johtoryhmiin ole itsessään tavoite, vaan heidän osaamisensa hyödyntäminen päätöksenteossa.

Viime viikolla luin mielenkiintoisen tutkimuksen, jonka mukaan naisten mukaan ottaminen yhtiöiden hallituksiin lisäsi miesten pätevyyttä hallituksissa. Kun hallitukseen valittiin päteviä naisia, myös miesten pätevyyteen kiinnitettiin enemmän huomiota. Siis miesten kannattaa valita hallituksiin naisia sen vuoksi, että saa fiksumpaa kokousseuraa. Ellei joudu itse ulos.

Mittakaavaongelmia

Kuvitellaan että omistat taksiyhtiön, pääasiallisena tulonlähteenä ovat koulukuljetukset. Palkkaamasi toimitusjohtaja/taksikuski taas ajelee mielellään kyytejä kaupungin laidalla sijaitsevaan huonomaineiseen huvilaitokseen, firmasi ympärillä liikkuu ikäviä huhuja ja taksit ovat usein siivottomassa kunnossa vielä aamulla. Asiasta kiukustuneet vanhemmat liimaavat taksiisi tarroja, joissa lukee jotain ikävää. Toimitusjohtaja haluaa tehdä vanhemmista rikosilmoituksen, mutta sinä et halua, että koko kaupunki saa tietää firmasi toiminnan pimeästä puolesta, etteivät koulukuljetukset ja koko firman toiminta vaarannu. Sanot, että koska firman on sinun, et halua että rikosilmoitus tehdään. Jos toimitusjohtaja tekee rikosilmoituksen, hän saa lähteä.  Teetkö mielestäsi jotain väärin?

Oikeuskansleri ratkaisi Arctia Shippingin omistajaohjausta koskevan kantelun. Koska media ei varmaan revi siitä yhtä isoja otsikoita kuin siihen johtaneesta vesilasimyrskystä, vapaana bloggaajana kannan korteni kekoon ja teen jälkeni bittiavaruuteen asian johdosta.

Omistajaohjauksen vaikeus on tullut selväksi viime vuosina. Syynä on se, että valtio-omisteisista yhtiöistä puhutaan kuin ne kaikki olisivat samanlaisia. Suurta yleisöä ei voi moittia, kun ministeritasollakin ollaan jokseenkin sekaisin. Viimeisin oneliner tuli Aleksander Stubbilta. Poliitikot pitäköön näppinsä erossa Solidiumista. Mitähän hän oikein ajatteli, vai ajatteliko mitään? Mitä jos Solidiumin johto päättäisi myydä yhtiön omistukset ja lähteä rahat kassissaan rakentamaan Uutta Suomea Tyynenmeren paratiisisaarelle? Ei Solidiumiin saa puuttua, pääministeri ja omistajaohjausministeri olkoon nyt hiljaa.

Kun tutkii suomalaisten yritysten omistusrakennetta, niin monien pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia ovat valtio ja työeläkeyhtiöt, joukko muita institutionaalisia sijoittajia ja muutamat yksityishenkilöt sijoitusyhtiöittensä kautta. Silmiinpistävää on kasvollisten sijoittajien vähäinen määrä. Kun yhtiöt vielä omistavat toisiaan ristiin, omistajavallan käyttäjien määrä on todella pieni. Yhtiökokouksessa omistajilla on mahdollisuus käyttää omistajavaltaa, ja riittävän omistusosuuden omaavat sijoittajat voivat vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista. Hallitus on keskeinen omistajan etujen valvoja, yleensä  valtiolla on oma edustajansa omistamiensa yhtiöiden hallituksissa.

Kuvitellaan, että yritys listautuu pörssiin, ja huomaa yhtäkkiä saaneensa valtion suurimmaksi omistajakseen. Siinä tilanteessa toimitusjohtajan ei varmaan ole viisasta soittaa ministerille, ja kysyä mitä meidän pitäisi tehdä, vaan jutella vain Solidiumin kanssa ja kiittää luottamuksesta ja sopia yhteydenpidosta. No ehkä se ei ihan näin tapahdu käytännössä, mutta havainnollistan hieman. Mutta kyllä sen ministerinkin pitää tietää, mihin yritykseen valtion rahat juuri menivät, ja joku järki sijoituksessa täytyy olla myös valtion kannalta. Talvivaara on varoittava esimerkki siitä, kuinka valtio on sijoituksellaan edistänyt merkittävien ympäristöhaittojen syntymistä, kun ei ole omistajana vaatinut riittäviä riskianalyyseja etukäteen. Pelastusoperaatio, jossa syydetään rahaa, mutta ei aktiivisesti haeta ratkaisuja ongelmiin, auttaa yhtä paljon kuin veden kantaminen tyhjään kaivoon*.

Sitten ovat vielä erikseen nämä yhtiöt, joihin valtiolla on strateginen intressi, joissa omistusosuus ei saa pudota alle puolen, ja joihin sijoittavat tietävät sijoittavansa yhtiöihin, joissa valtio on mukana. Miksi ihmeessä valtio ei vaikuttaisi, kun se pitää yhtiötä määräysvallassaan? Entäpä nämä tiettyä tarkoitusta hoitavat yhtiöt, kuten Arctia Shipping, jonka hommia hoiti ennen merenkulkuhallitus?  Kun valtion virkamiehistä tulee hallinnollisin järjestelyin valtionyhtiön toimitusjohtajia, ei se käännä valtasuhteita uuteen asentoon.

Mutta miten kaiken ylläolevan sanoisi yhdellä lööpillä?

*Perheessämme kuljetettiin vettä Saimaasta tyhjään kaivoon illat pitkät, ja kyllä se auttoi vesipulaan, joten en ole koskaan ymmärtänyt tuota kielikuvaa, mutta käytän sitä kuitenkin.