Helpoin linturetki ikinä

Vanha työkaveri muistutti keväällä suunnitelmastamme lähteä linturetkelle. Autoilevana valitsin kohteeksi Hemmestassa, porsliinikaupunki Gustavsbergin lähellä sijaitsevan Hemmesta Sjöängin. Paikallisen lintuyhdistyksen, Värmdö Fågelklubin erittäin informatiivisilta nettisivuilta sai tarkat tiedot alueen lintupaikoista, reittiohjeet, tietoja ja kuvia lintuhavainnoista.

Hemmesta Sjöäng löytyy huonosti virallisilta kartoilta, koska se on vasta äskettäin kunnostettu lintukohteeksi. Sinne pääsee kätevästi bussilla 474 Slussenilta, istuu kyytiin ja ajelee 45 minuuttia päätepysäkille. Perillä kääntää katseen tien toiselle puolelle, ja siellähän jo lintutorni näkyy. Bussin päätepysäkin vieressä on myös parkkipaikka.

Paikka on äärimmäisen ihmisystävällinen, polkuja pääsee kulkemaan lastenrattaiden kanssa, lintutornilla ja katselulavalla on pöytiä retkieväiden syöntiä varten. Jos kiertää merkityn reitin, se kestänee noin tunnin, mutta ihan kivasti linturetkeilyn makuun pääsee jo katselupaikoilla. Hyvien liikenneyhteyksien kääntöpuolena on viereisen tien tuoma liikenteen melu, joka osittain peittää linnunlaulun.

Linturetki käynnisti kevättarkkailun ja uusien lajien tunnistamisyritykset. Erityisen endorfiinipurskahduksen aiheutti riitaisan merikotkan vierailu häiritsemässä pesiviä lintuja. Siitä olisi pitänyt saada parempi kuva, mutta hyvä tuokin. Kävin kuitenkin jo heti seuraavana iltana tutkimassa, olisiko samasta näytelmästä saatavana uusinta. Ei nyt kuitenkaan, mutta melkein olen jo liittynyt Värmdö  Fågelklubbin jäseneksi, ainut huoli vain ottavatko he tällaisia, jotka eivät osaa linnunnimiä kummallakaan kotimaisella kielellä.

Vuosisadan hahmo

Turun satamaa

"Finnlands neuer Präsident heisst Mauno Koivisto", tammikuun 19. päivän aamuna vuonna 1982 kelloradioni herätti minut Suomea koskevalla uutisella au pair -kotini kellarihuoneessa Sveitsissä. Itse vaaleissa en voinut äänestää, koska Sveitsi ei sallinut muiden maiden vaalien järjestämistä omalla maaperällään, enkä ollut niin innostunut, että olisin lähtenyt Saksaan äänestämään.

Syksyllä muutin Helsinkiin opiskelemaan. Ainut vilahdus, minkä koskaan näin presidentistä, oli käden heilautus presidenttimersun takapenkiltä. Muistaakseni se liittyi johonkin valtiovierailuun, vilkutin autoletkan lipuessa ohitse, oli kuitenkin helppo tunnistaa tervehdykseen nouseva kookas lentopallomaila virka-auton tummennettujen ikkunoiden läpi.

Ammatillisella tasolla itselleni tärkein Koiviston linjaus oli inkeriläisten paluumuuton käynnistäminen. Hän teki sen oma-aloitteisesti ja sai sillä Suomen toimimaan muiden maiden tavoin. Saman aikaisesti myös Saksa salli venäjänsaksalaisten muuton, Israel otti vastaan juutalaisia entisestä Neuvostoliitosta. Monet vaikeudet ja vainot kokeneet inkeriläiset saivat mahdollisuuden muuttaa kielellisesti ja uskonnoltaan tuttuun maahan, vaikka itse Suomi oli vierasta maaperää.

Inkeriläisten paluumuutto käynnistettiin melkolailla spontaanisti ja monia uudelleenlinjauksia ehdittiin tehdä, ennen kuin paluumuutto lopetettiin. Pääsin pian Koiviston kauden loputtua virkamiesten matkaan paluumuuttoseminaariin Pietariin. Tarjouduin hankkimaan kirjallisen käännöksen Suomen linjauksia valotelleesta puheesta, kun tulkki ei saanut tarkasti muotoilluista sananvalinnoista ajatuksenpäätä kiinni. En tiedä auttoiko käännöskään; inkerinsuomalainen ystäväni ihmetteli käännöstä tehdessään, että eihän tässä oikein sanota mitään.

Valkotukkainen valkeaan palmikkoneuleeseen pukeutunut mummo Omskista kyseli tutulla murteella, mistä hän saisi Mäntyharjulla syntyneen isänsä Suomen passin todisteeksi suomalaisuudestaan. Talutin hänet sisäministeriön virkamiehen puheille, jos hän voisi auttaa asiassa. Mummo itse olisi riittänyt minulle todisteeksi. Olen monta kertaa miettinyt, miten hänelle kävi, saiko hän tulla viettämään vanhuuttaan isiensä maille vai pitikö Siperia hänet loppuun asti.

Mauno Koiviston elämä alkoi Suomen itsenäisyyden alkuvuosina, ja heti nuoruudestaan asti hän oli mukana Suomea eniten muovailleissa tapahtumissa, sodassa, kylmän sodan aikakaudessa ja lopulta ankkuroitumisessa eurooppalaisten demokratioiden joukkoon. Aikakausi ja tapahtumat, joissa hän oli mukana, olisivat voineet muovata hänet toisenlaiseksi. Hän pystyi kuitenkin ymmärtämään aikaa ja jopa muuttamaan sitä edistämällä idän ja lännen vuoropuhelua.

Neuvostoliiton hajoamisen pyörteissä Euroopan karttaa uudelleenpiirrettiin presidentin ajatusta nopeammin,  silti Suomi ehti liittyä Euroopan unioniin hyvän aikaan. Sosiologina Koivisto ymmärsi ja näki vallan, ja valjasti sen parlamentarismin ja demokratian toteutumisen eteen. Pitämällä vallan valjaita tiukasti käsissään hän pystyi viemään Suomea toivomaansa suuntaan hallitusti ajan virtaa myötäillen.

Markkinoinnin mahdottomuus

Dominoa Santo Domingossa

Mielikuvilla saa paljon aikaan maailmassa, jossa ihmisten todellinen kosketus asioiden tilaan on kevyt, mutta jossa aina vain tehokkaimmin keinoin pystytään luomaan vaikutelmia. Faktat hukkuvat fiiliksiin, joita meissä synnytetään. Aivomme eivät pysty torjumaan viriketulvaa. Olemme manipuloinnin uhreja.

Ruotsissa asuvana joutuu säännöllisin väliajoin vedetyksi keskusteluihin aiheesta, kuinka turvatonta Ruotsissa on. Ruotsinsuomalaisena taas haluaa viimeiseen asti välttää suomalaisiin kohdistuvien stereotypioiden perkaamisen. Juristina joutuu kestämään vankkoja yleistyksiä ammattikunnan moraalista ja palkkatasosta. Savolaisena joutuu ottamaan vastuun koko heimon kieroudesta.

Ikävän maineen puhdistaminen markkinoinnin ja viestinnän keinoin on paljon käytetty metodi liike-elämässä. Suomi-kuvaa luodaan ison markkinointiosaston voimin. Ruotsi se vasta osaakin maakuvaansa kirkastaa. Silti valemedian syöttämät tarinat ja sverigedemokraattien oman pesän likaaminen uppoavat jopa oman maan kansalaisiin kuin veitsi kevytlevitteeseen. Ihan oikeasti niitä no-go-alueita ei ole, on vain alueita, joissa poliisi katselee mieluummin vierestä, kun alamaailma operoi. Poliisikielellä ne ovat alueita, joissa pitää tehostaa läsnäoloa. Alueiden asukkaatkin sitä odottavat.

Matkailumainonta ja liike-elämän tarpeet eivät aina vastaa toisiaan. Suomea markkinoidaan hiljaisena luontokohteena kiinalaisturisteille, heidät pudotetaan napapiirin pimeyteen keskelle talvea ajelemaan poroilla ja katsomaan revontulia. Saman organisaation toinen osasto yrittää saada perille viestiä korkean tason osaamisesta ja teknisestä edelläkävijyydestä. Matkailuosasto alkaa saada viestiään perille samalla kun teknologiaosasto huutelee umpimähkään niitä näitä.

Suomi yrittää saada Nordean siirtämään pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen. Aivan kuin Ruotsissa olisi löydetty jotain haisevaa Nordean taseesta, ja pankki yritetään kärrätä kiireesti rajojen ulkopuolelle tarkempaa ruumiinavausta varten. Siinä Ruotsin hallitus ei halua olla mukana, vaan nenäänsä pidellen vilkuttelee jo hyvästejä.

Nordealla on ollut vastoinkäymisiä maineenhallinnan puolella. Rahanpesun estäminen ei ole kuulunut pankin ydinosaamiseen,   Luxembourgin konttori järjesteli Panama-papereiden kautta paljastuneita veronkiertoyhtiöitä. Silti Suomi haluaa paimennettavakseen kansantalouden kokoon nähden turhan suuren, falskaavalla moraalilla varustetun omapäisen ja niskoittelevan pankin, vaikka Islannin kohtalo on vielä tuoreessa muistissa.

Minkälaista Suomi-kuvaa nyt pitäisi tarjota, että Nordea nappaa koukun? Ehkä kannattaisi vain olla raadollisen rehellinen. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi luottaa siihen, että EU huolehtii valvonnasta ja pelastaa ainakin pankit, jos alkaa mennä tosi huonosti. Omasta kansantaloudestamme emme nyt tällä hetkellä osaa huolehtia. Suomalainen rehellisyys voi kerrankin toimia, eikä taaskaan tarvitse markkinoida.

Innovaatiopajan työkalut

Jyskyjärvellä katselin ihaillen joesta vettä noutavan punapaitaisen rouvan taiteilua veden liukastamalla lankulla. Lastenrattaiden raatoon viritetty tynnyri vaikutti naisten kehittämältä innovaatiolta. Kun pumppuja ja vesijohtoja ei ollut, niin auttoihan se veden hankinnassa.

Tarina ei kerro, oliko kyseessä kesäasukkaan huvi vai perheenäidin arki kesät talvet. Mutta jotenkin osuvasti se kertoi, miten miesten hallitsemassa maassa, jossa sukupuoliroolit ovat vanhakantaiset, rahaa riittää moneen tekniseen innovaatioon, mutta naisen arki on innovaatiovapaata aluetta, sitä ei tarvitse kehittää eikä naisten askareihin kuluva aika ole merkityksellistä, niillä sitä riittää.

Kauhulla seuraan suomalaisen yhteiskunnan taantumista tasa-arvoasioissa. Enää ei keskustella tasa-arvosta, koska se ei kannata. Elämänalueet ovat eriytyneet. Politiikasta, siis yhteisistä asioista päättämisestä on tullut miehinen vyöhyke. Ainoastaan ne naiset, jotka eivät uhkaa miesten asemaa, ovat hyväksyttyjä. Naisen pitää olla hyvä jätkä, ei niuhottaa perhevapaista, hoivavastuusta tai lasikatosta. Hyvä jätkä kuskaa vedet nurisematta vaikka vanhoilla lastenrattailla.

Tämän hetken tekniikan kehityksen trendit robotisaatio ja digitalisaatio ovat myös kehittyneet vallan miesten pätemisalueeksi. Kuuntelin pari iltaa sitten radio-ohjelmaa, jossa tutut äänet hahmottivat tulevaisuuden maailmaa. Kuinka työpaikat katoavat, tarvitaan enää muutama heidän kaltaisensa huippuasiantija näppäimiä liikuttamaan. Siinä keskustelussa ei edes muistettu naisten, lasten ja vanhusten olemassaoloa.

Luonnollisesti raha seuraa valtaa. Asiantuntijuuden ottaneet miehet kanavoivat rahaa sinne minne heidän katseensa yltää. Ei tarvitse edes olla pessimisti ennustaakseen kehityskulun, jossa yhteiskunnan varallisuus kasautuu jo ennestään teknistä kehitystä ohjailevalle pikkupiirille ja sen ulkopuolelle jääneet yrittävät pärjätä niillä avuilla, mitä sattuu jäämään jäljelle.

Venäjän Karjalan luonnonvarat, metsät ja mineraalit kyllä kelpaavat vietäviksi, mutta muuten on opittava tulemaan toimeen omillaan.  Suomi on jo nyt kaivosalan onnenmaa, jossa ympäristön ja asukkaiden edut väistyvät mineraalien hyödyntäjien etujen tieltä. Tekninen kehitys, yritystoiminnan liikesalaisuuksien taakse yhtiöitetyt peruspalvelut ja politiikan suljetut valtapiirit varmistavat, että poliittinen päätöksenteko tulee jatkossa askasrtelemaan aina vain merkityksettömämpien kysymysten parissa samalla kun todelliset muutokset ohjataan kulisseista.

Suomen hallituksen taantuminen tasa-arvoasioissa on ollut monialaista. Hallintarekisterin palauttaminen perhevapaiden uudistamisen peruuttamista vastaan on varsinainen käänteinen innovaatio. Se syntyi kaksipäiväisessä poikakerhon pokeriturnauksessa, jossa ääntä korotettiin ja papereita lenteli. Mihin tarvitaan analyysiohjelmia, skenaariotyökaluja ja digitaalisia päätöksentekoa helpottavia ohjelmistotyökaluja?

Hyvää vappua vain kaikille!

Veljeys velvoittaa

Suomalainen korruptio muhii hyvä veli -verkoistoissa yksityisen ja julkisen rahankäytön rajapinnassa. Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka suuri osuus kansantalouden rahavirroista liikkuu noilla kulmilla. Julkiset laitokset toimivat koko ajan vuorovaikutuksessa yksityisen liiketoiminnan kanssa, ihan virallisten julkisten hankintojen osuus BKT:sta EU:ssa taitaa olla jossain 20 % paikkeilla. Niiden lisäksi monet yksityiset yritykset ovat julkisten tahojen ohjauksessa tai  saavat suuren osan tuloistaan julkisen sektorin toimijoilta.

Julkisen vallan ympärille rakentuneet verkostot ohjailevat päätöksentekoa omien intressiensä mukaisesti. Julkista valtaa vastuulleen saanut ei saisi toimia kenenkään muun kuin edustamansa julkisyhteisön eduksi. Suomi pärjää hyvin korruptiovertailusta, koska täällä ei onnistu poliisin ja oikeuslaitoksen lahjominen päätösten muuttamisen toivossa, yliopistotutkintojakin on vaikea ostaa.

Mutta vallan voi myydä rahan lisäksi myös muuta hyväksi kokemaansa vastaan, sen voi luovuttaa vaikka vastineeksi ystävyydestä, ihailusta, hyväksytyksi tulemisesta isojen poikien seurapiireissä. Golf-retkiä, päivällisiä ja yhteisiä rituaaleja, sitoutumista jaloihin pyrkimyksiin, joiden edistäminen on järkevää ja kunniallista, kukapa ei haluaisi pelata samaa viatonta peliä, etenkin jos omiinkin pyrkimyksiin saa tarpeen tullen verkostolta tukea.

Rikkaassa maassa, jossa on paljon julkista rahaa, vallan vierittäminen verkostolle palveluksia vastaan on oikeastaan aika tavallista. Viraston päällikkö hihtää, golfaa ja syö kaverin piikkiin, ja saa tukea palkkavaatimuksilleen kaverilta, joka taas tuntee poliittisen elämän johtoa. Tieto hankkeista kulkee omien poliittisten verkostojen kautta, kannatetaan kaverin syöttämiä ehdotuksia, ollaan kaveruuden arvoisia.

Piireissä liikkuu myös yritysmaailman auervaaroja, jotka vievät jalat alta. Samalla kun ihmetellään, miten naiset voivat olla niin hölmöjä, että uskovat nyyhkytarinoita ja lähettävät omia rahojaan afganistanissa palveleville leskisotilaille, hyvät veljet uskovat hienoja yritysideoita ja ohjaavat kaikki irroitettavissa olevat yhteiskunnan varat kavereiden start upeille ja kehityshankkeille.  Kun kerrankin joku ymmärtää erityislaatuni, miksi en antaisi kaikkeni tällaiselle ihmiselle? Pääsen mukaan hänen voimapiiriinsä, olen mukana menestyksessä. Hälytyskellot vaimennetaan suurten tunteiden alle.

Korruptiota on vaikea vastustaa, koska se tuntuu hyvältä. Siitä kieltäytyminen tuntuu pahalta.  Torjua nyt toisen ideat, estää jonkun hienon toteutuminen, päätyä verkoston hylkimäksi, olla kuulumatta joukkoon. Enää en saisi arvokkaita vihjeitä, minulle ei kerrottaisi muiden heikkouksista ja aroista kohdista. Sen sijaan minun heikkouksistani tulisi saunailtojen naurunaihe. Ympäristö muuttuisi ennustamattomaksi, koska en ole mukana vetelemästä sitä ohjaavia naruja.

Jotta korruptio eläisi ja voisi hyvin, se tarvitsee suotuisan ekosysteemin ympärilleen. Kontrolli ja sanktiot, joiden luullaan toimivan, mutta jotka kaikki tietävät olemattomaksi. Hyödyllisiä idiootteja ja heikkoja lenkkejä, tekokunniallisia ihmisiä, jotka pelkäävät konflikteja ja imeytyvät liimaksi verkostoihin. Päihteet, pikkuvilppi ja likaiset salaisuudet ovat parhaita heikkouksia,  mitä vallan väärinkäyttäjä voi vastapuoleltaan toivoa.

Pääsiäisaamun sanomat

Fransiskus Assisilainen, Louvre

Sekä Helsingin Sanomat että Dagens Nyheter olivat kuin yhteisestä sopimuksesta valinneet pääsiäisaamun aiheiksi uskonnon merkityksen maailmassamme. HS pääkirjoituksessa, DN kulttuurisivuillaan. Kuinka luulimme, että uskonnon väistyminen tieteen edestä maailmanselityksenä johtaa myös uskonnon vähäisempään merkitykseen politiikassa, yhteiskuntajärjestyksen ja sosiaalisten suhteiden normittajana.

Vaikka maailman piti olla maallistumassa, maallinen valta  joutuu yhä useammin ristiriitaan uskonnollisten liikkeiden kanssa. Turkkilaiset äänestivät sekulaarisen vallan säilyttämisen puolesta tai sitä vastaan, jälkimmäinen voitti. Trump ei ole esitellyt suhteitaan kirkkoon, mutta onko luottamus häneen jo verrattavissa uskontoon? Oma ystäväni on elänyt aikaisemmassa elämässään tiukan uskonlahkon sääntöjen piirissä, nyt hän luottaa yhtä sokeasti Donald Trumpiin ja hänen tuomaansa pelastukseen.

Pohdimme toisen ystäväni kanssa äskettäin suomalaisia vallan miehiä patriarkaalisten uskonyhteisöjen tuotteina. Ensimmäisenä tietysti tulivat mieleen nykyiset pää- ja ulkoministerimme, mutta uskontoon nojaan myös moni talouselämän verkosto. Vaikka he kuinka vakuuttaisivat, että uskonto ei vaikuta heidän politiikkaansa, uskonnon suoman arvopohjan kautta he maailmankuvaansa rakentavat.

On ehkä helpompaa antaa uskontonsa olla vaikuttamatta asioissa, jotka ovat tarpeeksi uudenaikaisia ja teknis-taloudellisia. Niiden osalta ei raamatun ajan teksteistä löydy symbolististakaan vihjettä, miten noudattaisimme herran tahtoa. Uskonto kuitenkin määrittää, kenelle yksilö on vastuussa tekemisistään ja kenelle hän on lojaali. Vastuun liu'uttaminen omista teoista kollektiiville onnistuu ehkä paremmin, jos kokee olevansa vastuussa kaikkivaltiaalle eikä äänestäjille.

Uskonveljien- ja siskojen muodostamat verkostot ja niiden sisäiset valtarakenteet vaikuttavat yhteisössä näkymättömästi, koetaanhan uskonto usein yksityisyyden piiriin kuuluvaksi, josta ei pahemmin huudella. Uskonyhteys voi kuitenkin selittää monta mystiseksi luultua yhteensattumaa, monet rekrytoinnit tapahtuvat samoin tunnustavien joukosta eikä muussakaan päätöksenteossa samaksi tiedetystä uskonnollismoraalisesta arvopohjasta haittaa ole. Jos taas omat uskonveljet- ja siskot pitäisi jättää ulkopuolelle, ihan perustellusta syystäkin, niin katsotaan nyt vielä kerran, voisiko asialle tehdä jotain,

Ihmiselämän perusarkiasiat, perhekäsitys, seksuaalimoraali, lisääntymisterveys, pukeutuminen - etenkin naisten -, ruoka, alkoholi ja muut päihteet ne ihmisen kokoiset asiat, sopivat hyvin pyhien kirjojen perusteella päätettäviksi. Ne myös jokainen ymmärtää itseään koskeviksi asioiksi, toisin kuin yritystuet ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän.

Uskonto on edelleen ihan relevantti tapa järjestää maailmaa mielessään. Maallistuneessa yhteiskunnassa sitä eivät kaikki enää välitä eteenpäin omille lapsilleen eikä yhteisö valvo kristillisen elämän sääntöjen noudattamista. Jos ei ole jo nuoresta asti oppinut, että itse on asiat ratkaistava ihmisten kesken, uskonto voi tuntua hukkuvasta vankalta oljenkorjelta. Ei kai kirjoissa kuitenkaan lue, että armo ja anteeksianto poistavat syyllisyyttä ja vastuun omista teoista voi delegoida ylöspäin?

Olin tänä talvena ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kinkereillä. Saimme kuunnella opetusta ja kirkon kantoja ajankohtaisiin yhteiskunnan asioihin, kuten homoparien kirkolliseen vihkimiseen. Kirkkoherra piti tarkkaa eroa, mikä on ihmisten, mikä on jumalan tahto.

Oman kantani olen muodostanut, eikä kirkkoherran tulkinta sitä horjuttanut. Mutta varmaan joku paikalla olijoista muodosti kantansa juuri siellä, kun se niin hyvin paloiteltuna tarjoiltiin. Olisihan se rennompaa henkisesti, kun omat mielipiteet muovattaisiin jossain muualla. Pelkään vain pahoin, että loppupeleissä kirkkoherraa ei näy mailla halmeilla, vaan pitää ihan itse tietää, miksi toimi niinkuin toimi.

Elämä vaatii kannanottoja moniin kysymyksiin. Uskonnollisen vallan lisääntyessä uskonnoista pitäisi kertoa aina vain enemmän, mihin aikaan ja paikkaan ne ovat syntyneet, mitä niiden historiaan sisältyy. Vallankäytön alkeet pitäisi kuulua jo peruskoulun opetussuunnitelmaan.  Niin moni omaa valtaa hankkiakseen anastaa hengellisen vallan itselleen.

Pilliinpuhaltajan osa

Viime kesänä Almedalenissa sain kuulla Anders Kompassin itse kertovan, mitä tapahtui hänen ilmoitettuaan maailmanjärjestön  johdolle YK:n rauhanturvajoukkojen väärinkäytöksistä Keski-Afrikan tasavallassa. Hänet siirrettiin syrjään ja häntä syytettiin väärinkäytösten, seksuaalisen väkivallan uhrien saattamisesta vaaraan. Lopulta hän sai oikeutta, mutta edelleen hänen syyllisyydestään esitetään virheellisiä kantoja eikä Ranska onnistunut saattamaan oikeita syyllisiä vastuuseen todisteiden puutteessa.

Muutama viikko sitten OECD:n korruption vastaisessa konferenssissa keski-ikäinen johtaja esitti kahteen kertaan kysymyksen, voiko hän saada oikeutta jouduttuaan irtisanotuksi sen vuoksi, että ilmoitti yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti yrityksessä tapahtuvista väärinkäytöksistä. Kyseessä oli ruotsalais-suomalainen valtionyhtiö.

Näitä molempia henkilöitä yhdisti vahva henkilökohtainen integriteetti. Kaiken tapahtuneen jälkeen he tietävät toimineensa oikein. Molemmat sanoivat vain tehneensä työtään ja toimineensa asemansa velvoittamana. Jos he eivät uskalla toimia väärinkäytöksiä nähdessään, kuka sitten uskaltaa?

Nämä kaksi johtavassa asemassa ollutta miestä, joiden uran pitäisi kulkea nousujohteisesti löysivätkin itsensä sivuraiteelta. Heitä pidettiin vaarallisina, heitä mitätöitiin, heitä ei otettu vakavina toimijoina vertaistensa parissa. Kuitenkin heidän ilmoittamansa väärinkäytökset olivat vakavia väärinkäytöksiä, joita kenenkään ei luulisi puolustavan.

Heistä tuli varoittavia esimerkkejä. Jos toimit niin kuin nämä ilmiantajat, sinulle käy samoin. Menetät asemasi, työsi, yhteisösi, arvostuksen ja luottamuksen. Ei siis mitään heikkojen hommaa olla rehellinen. Ruotsin ulkoministeri palkkasi Kompassin, tämä toinenkin pilliinpuhaltaja on jälleen hyvässä työssä. Mutta riskipitoista se rehellisyys oli.

Näiden esimerkkien jälkeen jää epäilys, että paljon väärinkäytöksiä, suoranaisia rikoksia katsotaan vierestä, suojellaan tekijöitä ja pelätään kostoa. Miten aloitteellisuus, rohkeus ja rehellisyys saisi ansaitsemansa kunnian? Nyt vain ne uskaltavat, joilla on varaa menettää ura mutta ei itsekunnioitusta.