sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Ei vieläkään lunta

Kuvittelin jo mielessäni tuttuja maisemia lumen peitossa, kun oletin, että koko Suomessa on satanut lunta. Tarkistettuani uikkalan lumitilanteen ja keitä raitilla on liikenteessä voin nyt taas ajatella, että yhtä ankeaa siellä on kuin täälläkin, hyvä ettei lähdetty tänä viikonloppuna käymään vanhoissa kotimaisemissa.

Pohjanmaalla on anopin mukaan satanut lunta, ja kieltämättä pieni lumikerros on nähtävissä Lakeaharjun kuvassa. Joulupukin tilanne näyttää hyvältä, noin paljon lunta ja vielä 43 yötä jouluun. Täällä lahden takana on on Jokkmokkissa satanut puoli metriä lunta, se sijaitsee napapiirillä. Tukholma on harmaiden pilvien peitossa, eikä lunta liene odotettavissa pitkään aikaan.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...