Pakollista vapaaehtoistyötä

Keittokirjat hyllyyn ja jääkaappimagneetit paikoilleen, nyt pitäisi riittää energiaa ja ajatuksia muuhunkin kuin tilaratkaisujen ja pintamateriaalien miettimiseen. Varustelukierrehän tästä syntyi. Olen perinyt vienankarjalaiselta isoäidiltäni kotitalousopettajaäidin kautta taidon tehdä oikeita ruiskuorisia karjalanpiirakoita, mutta en osaa tehdä tavallisesssa kattilassa riisipuuroa laktoosittomasta maidosta polttamatta sitä pohjaan. Nyt hankin uuden puurokattilan, ja sitten alan harjoitella piirakanpaistoa Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun joulumyyjäisiä varten. Tilauksia vastaanotetaan, tuotto menee luokkaretkirahastoon.

Tässä sitä taas huomaa, miten asiat muuttavat muotoaan ajan saatossa. Muutama vuosi sitten oli jatkuvasti kaikenlaista talkoota ja keräystä, joissa olin mukana, ja tuntui etteivät ne koskaan lopu. Ja nyt nuoremman ollessa ysiluokalla voin todeta, että jos nyt vielä yksiin talkoisiin osallistun, niin sitten ne alkavat olla ohi. Vaikka sitten tilanteen ollessa päällä vähän stressaantuisi ja tuntisi väsymystä, mitään kohtuutonta taakkaa ei pienistä rahankeräystempauksista synny. Päinvastoin, niistä saa hyvän tekosyyn laiminlyödä tylsiä kotitöitä.

Luokkien rahankeruuseen ja muuhun vapaaehtoistyöhön osallistun, mikäli vain aikaa riittää, kunto kestää ja asia tuntuu tärkeältä. Punaisen Ristin toiminnasta on jäänyt mieleen sanonta: "Jokaisella on ristinsä, joillakin se on punainen". Ehkä ne nuoruuden kokemukset aikuisista, jotka saavat paljon hyödyllistä aikaan ja samalla rikastavat omaa elämäänsä vapaaehtoistyöllä, ovat lähtemättömästi tehneet positiivisen vaikutuksen minuun.

Vapaaehtoistyön on tunnuttava vapaaehtoiselta. Joistain kokouksista on jäänyt kitkerä jälkimaku, kun on kuunneltu jotain vapaaehtoistyön ristikseen ottanutta ihmistä, jonka mielestä kukaan muu ei tee mitään. Pahimmassa tapauksessa valittajat miehittävät yhdistyksen johtopaikat ja näivettävät toiminnan. Olen aivan äskettäin miettinyt yhden yhdistyksen toimintaa muiden turhautuneiden kanssa, onko meistä jatkamaan mukana, kun emme pääse jyvälle toiminnasta ja kokoukset toistavat itseään.

Parasta vapaaehtoistyön johtaminen on, kun aktiiviset toimijat huomataan, eikä haikailla niiden perään, jotka ovat poissa. Tylsintä yhdistystoiminta on silloin, kun ei ole kuin kokouksia kokouksen perään, ja itse toiminta jää sivuseikaksi. Vastuun jakaminen anteliaasti ja tasaisesti kaikille, ja tehtävien antaminen uusille mukaan tulijoille vanhojen väistyessä reserviin ja tueksi uusille, niillä konsteilla voi elvyttää toimintaa. Rekrytoinnin on oltavaa jatkuvaa, että kierto on mahdollinen, sillä vapaaehtoistyöstä on voitava poistua, kun se alkaa tuntua liian sitovalta tai kun ei enää pala asialle.

Luokkakassamme rahankeruu on ollut maltillista, mutta saimme vanhempainillassa sovittua, että viime vuonna aloitettu piirakanpaisto saa jatkoa. Itse talkoisiinkin osallistujia vaikuttaisi riittävän. Vaikkei hommassa ole mitään kummallisempaa organisaatiota, yhteistyö tuntuu kitkattomalta. Eiköhän taas saada aikaiseksi kivat talkoot ja vähän rahaa matkakukkaroon.