Kaksi emeritusjuristiblogia on yhdessä ylittänyt uutiskynnyksen. Heillä on täysin vastakkainen kanta korkeimman oikeuden presidentin sähköpostitteluun kansanedustajille. Katsoin YLEn uutisoinnin aiheesta, ja Pauliine Koskelon lakoniset kommentit. Kyse on siis Kemppisestä ja Virolaisesta. Olen asiassa enemmän viimeksi mainitun linjoilla.
Tässä se on, tämän ajan myrsky vesilasissa. Sähköpostien cc-toiminto tapahtuu hetkessä, etenkin jos on jo olemassa joku helposti löytyvä jakelulista. Ei sitä ennen vanhaan lähtenyt mitään Korkeimman oikeuden kansliasta ilman asianmukaista diariointia. Henkilökuntaa piti vaivata etsimään ja kirjoittamaan osoitteita ja kirjaamaan lähteviä posteja.
Kansanedustajien luulisi saavan niin laajalla otannalla sähköposteja, ettei mikään niistä tunnu painostukselta. Monet tekevät aivan työkseen kansanedustajiin ja poliittisiin päätöksiin vaikuttamista. Tunnustan joskus itsekin työssäni yrittäneeni vaikuttaa valitsemiimme lainsäätäjiin, tosin eduskuntaryhmien lainsäädäntösihteerien kautta.
Mitähän ne painostukselta tuntuneet viestit ovat sisältäneet? Jos ne ovat kertoneet KKO:n näkemyksen, että näin me tätä kohtaa sovellamme, asiassa ei pitäisi olla mitään kummallista, saman saa selville lukemalla julkaistuja tapausselostuksia. Mutta jos ne sisältävät ajatuksen, että me joudumme soveltamaan lakia näin vaikka emme halua, ja teidän pitäisi muuttaa se tällaiseksi, niin silloin vallan kolmijako-oppia sovelletaan erillisyyden periaatetta venyttäen. Toisaalta Korkeimman oikeuden presidentin pitäisi olla asemassa, jossa saa sanoa mielipiteensä. Ainakaan bloggaajien esittämille eroamisvaatimuksille ei tarvitse korvaansa lotkauttaa.
Tuomioistuinten riippumattomuus on kaikin tavoin varjeltava arvo. Tuomioistuimet käsittelevät vain asioita, joita on niille saatettu käsiteltäväksi ja siinä laajuudessa, kuin niillä on asiassa toimivaltaa. Tuomioistuimet eivät mieti, mitä lakeja olisi säädettävä, ne vain soveltavat niitä. Kansanedustuslaitoksen taas täytyy toimia omasta aloitteestaan, tehdä muun muassa lakialoitteita ja hankkia kaikki mahdollinen tieto lainsäädäntötyön tueksi. Se pyytää lausuntoja asiantuntijoilta, myös Korkeimmalta oikeudelta ja muilta oikeusoppineilta. Sen pitää kuunnella myös äänestäjiä. Olisi pelottava ajatus, että kansanedustajat laatisivat lakeja ihan omin päin.
Milloinkohan tästä bloggaamisesta tuli niin vakavaa, että näin vain kaksi blogissa heitettyä mielipidettä muodostavat uutisen? Jos kansakunnan tärkeimmän päivälehden päätoimittaja vaatisi korkeimman oikeuden presidentin eroa, se olisi ehkä jo uutinen. Mutta ehkä asiaa mietittäisiin ainakin hetki isommalla porukalla ennen painokoneen käynnistämistä. Yksityinen bloggari voi kotikolossaan kyseenalaistaa oikeuslaitoksen riippumattomuutta aivan itsekseen, kunhan oppiarvot ovat kunnossa ja YLE:n toimittaja kuuluu lukijakuntaan.
Sähköisen tiedonvälityksen nopeus johtaa kaikentasoisen tekstin sekamelskaan, josta asiaa tarkemmin tuntemattomien on mahdoton seuloa jyviä akanoista. Netin helppous kuitenkin johdattaa etsimään tietoa sieltä mistä sitä nopeimmin saa. Nimi ja oppiarvo ovat yleensä laadun tae, mutta vakavasti otettavien asiantuntijoiden irrottelu blogeissaan eläkepäivien ratoksi vaatii jo herkkyyttä tiedon lajittelijalta. Onneksi tiedeyhteisön jäsenet reagoivat toistensa teksteihin, tyyliä tosin voisi kehittää jo pelkästään juristikunnan maineen vuoksi. Mitähän tekstiä näille sivuille ilmestyy sitten, kun bloggaajalta on unohtunut senhetkinen osoite mutta bloggerin salasana säilyy vanhoilta ajoilta sitkeästi aktiivisessa muistissa? Toivottavasti ymmärrän pysyä sittenkin anonyymina tai edes joku kollega lukee ja kommentoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti