Sateisina keväinä jäät vain tummuvat ja hapertuvat, ne eivät lähde vaan muuttavat vain olomuotoaan. Sitä hetkeä, milloin jäät lähtevät, ei onnistu näkemään. Tarpeeksi tummuttuaan jäät liukenevat paikallaan veteen, ja kas, yhden kerran ikkunasta katsoessasi jäät ovat kadonneet.
Tänä talvena tehtiin varmaan ennätys, en muista milloin jäät olisivat tulleet näin myöhään ja lähteneet näin aikaisin. Ristiinassa on vuosikymmenet kuulunut kevään ohjelmaan Lions Clubin veneveikkaus. Pökkäänlahdelle viedään soutuvene, ja asukkaat yrittävät arvata keväällä minä päivänä se putoaa veteen. Olen huolestunut ehtivätkö leijonat edes viemään sitä venettä lahdelle kantavien jäiden aikaan.
Nyt tapahtuvaa jäänlähtöä edisti sade. Eilen satoi jäälle vettä, ja yön aikana se sulatti paikotellen jään altaan. Rannat ovat vielä harmaan jääkohkan peittämiä, mutta järven keskeltä levittäytyvä vapaa vesi valtaa alaa. Muualla railot ovat levinneet reiluiksi repeämiksi jääpeitteessä. Tätä kirjoittaessani yläjuoksulta on valunut jäälautta äsken vapaana olleen veden alueelle. Siinä ne hapertuneet jäälämpäreet menevät virtaa alaspäin, tuskin yksikään jääpala selviää ehjänä Vuokseen asti.
Nyt voisi mennä laiturin viereen harjoittelemaan jäistä pelastautumista, varmasti putoaa läpi ja ymmärtää myös sen, etteivät jäät kestä jos ne pettävät. Innostuimme keväällä harjoittelemaan retkiluistelua, ja netistä alan teoriaa opiskellessa löytyi monia ohjeita, mitä teet kun putoat jäihin. Saimaan rannalla asuminen ja vaikkapa tämän kylän historiaan tutustuminen ovat saaneet minut skeptiseksi. Niin harva pääsee kertomaan, miten vaikeaa on pelastautua jäistä. Useimmat vievät sen tiedon mennessään. Onneksi yksi asian todennut onnistui pelastautumaan, ja ihailtavasti kertoi asian myös paikalliselle lehdelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti