Ei ettenkö ole aikaansaaanut asioita elämässäni. Tälläkin hetkellä koen tekeväni merkityksellistä työtä edistäessäni kasvuhakuisen yrityksen markkinointia ja vientiponnistuksia. Sisäisesti motivoituvana ihmisenä en ole kovinkaan palkintohakuinen, päinvastoin teen monia asioita vastustuksesta huolimatta. Silloin palkitsemisesta haaveileminen on turhaa ajanhukkaa.
Sisäisesti motivoituvan pitäisi silti osata jakaa itselleen bonuksia osatavoitteiden saavuttamisesta. Olin siis oikeilla jäljillä edellisessä postauksessa, matka Pietariin viikon venäjänkurssille olisi juuri oikeanlainen palkinto minulle, siitä huolimatta, ettei se muista ympärillä olevista ihmisistä kuulosta ollenkaan houkuttelevalta.
Palkinnon ja tehtävän yhdistäminen on oiva kikka, jota kirja tarjoaa. Pietarissa kävellään kanaalien rantoja, nautitaan musiikista ja taiteesta ja unohdetaan kotityöt. Tai lähdetään kaukaisempaan residenssiin tekemään työtä, nautitaan illalla auringonlaskuista ja polskitaan aamulla merivedessä. Muu aika tahkotaan urakkaa valmiiksi.
Koska olen antanut itselleni luvan pettymysten ehkäisemiseksi jättää residenssipaikat ja apurahat hakematta, realistisempaa on kehitellä pieniä arjen palkintoja. Palkintojen keksiminen itselleen on vaikeaa, jos ei osaa löytää palkitsevia asioita arkisesta ympäristöstään. Niiden pitäisi olla edullisia, helposti nautittavia ja energiaa tuottavia - ja ennen kaikkea sellaisia, että ne ovat saajalleen motivoivia.
Parhainta olisi, jos pystyisi virittämään itsensä flow-tilaan. Silloin sisäinen motivaatio kirittää työtä, eikä pienten palkintojen saaminen ole tarpeellista. Työ itsessään palkitsee. Saisikohan kirjasta vinkkejä, mistä flow syntyy?
2 kommenttia:
Tylsyyden uhallakin sanon tämän: tekemisestä on tullut minulle riemullista kun olen oppinut nauttimaan sekä aikaansaannoksen sisällöstä että toimitusajan alittamisesta.
Flow -tilaan pääsen harvoin, mutta silloin kun se on tapahtunut - oi olemisen autuutta. Mikään ei ole vaikeaa, kaikki sujuu ja aiemmin opitut asiatkin loksahtelevat koloihinsa. Lounastauko unohtuu ja kahvihammas ei kolota. Yhden asian tiedän omalta kohdaltani varmasti: flow ei synny kiireen kantapäillä.
Flow on mukava ja mukanaan vievä vieras, mutta ilmeisesti eri juttu kuin määräajan lähestymisen aiheuttama vauhti. Jatkan aiheeseen pureutumista, kiitos ajatuksistasi, ruusureppu :)
Lähetä kommentti