Kylläpä sattui hankala aihe puolusteltavaksi Suomen viranomaisille, kun yhdessä rintamassa täytyi vakuuttaa venäläisille, etteivät venäläiset vanhemmat saa lastensuojelussa huonompaa kohtelua suomalaiset. Rehellinen vastaus olisi ollut, että jos venäläisvanhempaa on kohdeltu huonosti, kyse ei todellakaan ole syrjinnästä, myös suomalaisia vanhempia kohdellaan silloin tällöin todella tökerösti. Otamme lapsia paljon huostaan, henkilökunta on paineissa ja joskus epäpätevää. Mutta yritämme toimia niin hyvin kuin osaamme.
Kun muuttaa uuteen kotimaahan, maahanmuuttajan on mahdollista hyötyä maan hyvistä puolista, mutta uuden kotimaan epäkohdat koituvat maahanmuuttajien harmiksi suuremmalla todennäköisyydellä kuin valtaväestön ollessa kyseessä. Työttömyys, köyhyys, rikollisuus, sosiaaliset ongelmat tarttuvat maahanmuuttajaan paremmin. Sen näkee myös Ruotsissa, jossa viime vuosina ilmestyneet suomalaissiirtolaisten elämää kuvaavat kirjat eivät ole mitään menestystarinoita vaan ankeaa taistelua syrjäytymistä vastaan.
Viranomaistoiminnan puutteet eivät nekään ohita maahanmuuttajia. Kun aikoinaan asiakkaani tuli valittamaan syrjintää suomalaisessa terveydenhoidossa, omat kokemukseni huonosta kohtelusta olivat sen verran pinnalla, että pystyin nopeasti ja uskottavasti vakuuttamaan, että kyse ei ole syrjinnästä vaan osallisuudesta. Lastensuojelun käytäntöjä olen myös seurannut sekä maahanmuuttajien että kantaväestön osalta, enkä osaa sanoa kumpia kohdellaan huonommin. Samalla kun joku yhteistyökykyinen vanhempi osaa pyörittää lastensuojeluviranomaisia ja saa kaltoinkohdella lastaan, vaikeassa elämäntilanteessa oleva mutta lapsistaan riittävällä tasolla huolehtimaan kykenevä ja heidän puolestaan taisteleva vanhempi saa häirikkönä menettää lapsensa. Ehkäiseviä tukitoimia ei järjestetä eikä nähdä lapsia ja heidän hätäänsä.
Toisaalta olen nähnyt oikea-aikaisia ja onnistuneita huostaanottoja, joissa lopputulos ei ole ollut kaikkia tyydyttävä, mutta lapsi on saatu turvaan ja vakaisiin kasvuoloihin. Biologisen vanhemman vanhemmuutta ei ole mitätöity, vaikkei hän ole pystynyt järjestämään lapselleen turvallisia kasvuoloja.
Kulttuurieroja toki on. Viranomaisten päästäminen perheen asioita tonkimaan ei ole kenellekään helppoa, saati sitten jos perheessä on vahva traditio ongelmien käsittelystä perheen sisällä. Jos maahanmuuttajaäiti jättää vastaamatta sosiaalityöntekijän kysymykseen vetoamalla perhesalaisuuteen, sen jälkeen hänen on avattava kaikki elämänsä komeronovet, kun viranomaiset alkavat etsiä luurankoja kaapeista. Perhesalaisuuden olemassaolo kuulostaa suomalaiseen viranomaiskorvaan melkein jo itsestään huostaanottoperusteelta.
Vaikka nyt syntynyt kohu onkin masinoitu ja liioiteltu, olisi hyvä Suomen lastensuojeluviranomaistenkin pitää komeronsa järjestyksessä. Syrjäytymisen ja huostaanottojen lisääntymisen välisestä yhteydestä haluaisin nähdä tutkimusta. Haluaisin myös lapsen parhaan näkemistä. Jos lapsi ei ole suoranaisessa vaarassa, tukiperheiden ja sukulaisten avulla voidaan vanhemmuuden katkoista päästä yli. Perheille pitäisi olla myös saatavissa ammattitaitoista tukea ja oikeusapua, etteivät asiaa tuntemattomat tahot pääse entisestään sekoittamaan tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti