Rahoituslatinasta selkokieleen

Viime päivien poliittisia melskeitä seuratessa epäluulo on noussut pintaan montakin kertaa. G20 maiden kokous suurine lupauksineen nosti pörssejä, mutta auttavatko elvytysrahat maailmaa yhtään enemmän kuin kännykkävippi rajusti häviöllä olevaa pokerin pelaajaa? Vieläkin on aistittavissa, kuinka sama porukka, joka on sotkun aiheuttanut, odottaa pääsyä jatkamaan hommia aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän aamun BBC:n lähetyksessä Hedge-rahastojen hallinnoija kertoi, kuinka he haluavat päästä osaksi ratkaisua eikä osaksi ongelmaa. Minun luottamustani ei ainakaan palauta, että edelleen samat kaverit istuvat kasan päällä ja selittävät asioiden nyt olevan kunnossa.

Fortumin skandaali ja täällä Ruotsissa eläkeyhtiö AMF:n sotkut kertovat sen nolon tosiasian, että talouselämä on onnistunut tekemään itsestään niin vaikeaselkoisen, etteivät valvovat poliitikot uskalla edes kysyä missä mennään tietämättömyytensä paljastumisen pelossa. Toinen riski on leimaantua yhteistyökyvyttömäksi. Taloudellisen vallan kamareihin päästetyt poliitikot jättävät käyttämättä valtansa, unohtavat toimeksiantonsa ja valtuuttajansa. Yksi yleisemmistä argumenteista AMF-eläkekeskustelussa on ollut, että jos ammattiyhdistysliikkeen edustaja ei vastusta suunnattomia jättieläkkeitä johtajille, niin kuka sen sitten tekee?

Toimiva talouselämä on tietysti myös työntekijöiden intressissä. Ylimmän johdon aseman ylikorostaminen ja pelottelu, ettei tilalle löydy ketään ellei makseta jättisummia, on näköjään tehonnut. Pörssin logiikka, sama porukka luo odotusarvoja ja pettyy tai innostuu kun on erehtynyt muutamalla prosenttiyksiköllä osavuosituloksen arvauksessa, on kenelle tahansa käsittämätöntä. Rahoitusinstrumenttien salakieli koetaan välttämättömyydeksi. Sitä se onkin niille, joilla on jotain peiteltävää. Onkohan edelleenkään missään menossa operaatiota, jossa käännetään selkokielelle rahoitusinstrumenttien ominaisuuksia, alleviivataan punaisella pahimmat miinat ja poistetaan ne tuotevalikoimasta?

Aikaisemmin työhöni on kuulunut ottaa selvää, mitä missäkin maailmankolkassa tapahtuu ja esittää asia vakuuttavasti eteenpäin tietoisena siitä, että vastassa on Suomen valtio huomattavasti paremmilla tiedonhakujärjestelmillä varustettuna. Siksi ymmärrän myös poliitikkojen pelon kysyä tyhmiä ja argumentoida rajallisella tiedolla ja ymmärryksellä. Ei ole kivaa huomata, että argumentoinnin pohjana oleva raportti on juuri vanhentunut ja nyt ei sitten voikaan muuta kuin kerätä paperinsa ja asiakkaalle sympatiapisteitä. Mutta jos on valittu ajamaan tietyn intressiryhmän asemaa, työhön kuuluu myös jatkuvasti sen opiskeleminen, mikä parhaiten edistää toimeksiantajan etua.

Ovatko poliitikot sitten unohtaneet tehtävänsä kansan ja kansantalouden etujen ajajana vai hyvässä uskossa kuvitelleet, että siunaamalla huippubonuksia ja supereläkkeitä he todella toimivat valitsijoidensa eduksi? Entä mikä harha on tällä hetkellä vallalla? Jossain on jo väläytelty johtamiskoulutusten ja -teorioiden osuutta systeemin sairastumiseen. Konsultti- ja rekrytointifirmojen osuutta ei voitane unohtaa myöskään, onhan viime vuosien ilmiöihin kuulunut ajattelun ulkoistaminen. On kuviteltu, että rekrytointifirma tietää paremmin kuin työn teettävä firma, kuka työn osaa parhaiten tehdä. Ja olisiko tämä ollut mahdollista, jos jostain olisi pitänyt löytää ihan oikeaa rahaa kaikkiin siirtoihin eikä peliä olisi voinut pelata Internetissä virtuaalista leikkirahaa siirtelemällä?

Lisää bonuksista

Pakotin itseni eilen lukemaan Valtion omistajaohjausyksikön sivuilta raporttia ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmien toimivuudesta. Verenpaine nousi jo lukiessäni raportin yhteenvedon viimeistä lausetta. "Vaikka olemmekin saaneet ulkopuolelta laadukasta aineistoa ja erinomaisia kommentteja, vastaamme yhdessä ja kollektiivisesti kaikesta tämän selvityksen puutteista ja ansioista, emme tosin niiden seurauksista". Kuka väittää vielä, että maailmasta on kadonnut rehellisyys?

Raporttia laadittaessa on pitäydytty melko rajattuun tausta-aineistoon, on haastateltu valtionyhtiöiden toimitusjohtajia ja luettu hieman tutkimustietoa. Siteeratuissa haastatteluissa johtajat sanovat, että raha ei ratkaise. Kun tietty taso on ylitetty, raha ei motivoi enää. Palkitsemisjärjestelmiä laativista konsulteista todettiin, että ne nostavat palkkioiden tasoa. Johtajat ostavat heiltä mielellään palveluja, koska tietävät niin saavansa enemmän palkkaa. Kuinka inhimillistä.

Illan vietin Amnestyn Demand Dignity -kampanjan kick off -tilaisuudessa. Ruotsin Punaisen Ristin tehtävissä Papualla ja Nairobin Kibera-slummissa työskennellyt kätilö kertoi potilaidensa elämästä absoluuttisessa köyhyydessä, alle dollarin päivätuloilla. Kenenkään elämä ei ole niissä olosuhteissa helppoa, mutta erityisesti köyhyys koettelee naisia. Afrikan mantereella keskimäärin joka 16. nainen kuolee synnytykseen tai raskauskomplikaatioihin, joissain maissa jopa yksi kahdeksasta.

Vuosi sitten juhlimme vanhemman veljeksen täysi-ikäiseksi tuloa Gambiassa. Hotellia vastapäätä oli YK:n rakennus, sen edessä kaupungin ainoat ehjät ja uudet Toyota-maasturit, muutaman sadan metrin päästä alkoi peltihökkelislummi. Heräsi kysymys, olisiko tilanne parempi, jos YK ei olisi koskaan tullut paikalle. Mikä kehitysyhteistyössä vahvistaa valtaosaa kansasta köyhyyteen pakottavia yhteiskuntarakenteita, jossa rahat jaetaan pienen piirin kesken, ja suljetaan silmät ympäröivältä kurjuudelta?

Erilaisiin palkkoihin ja palkkioihin kerääntyy helposti korruptioon viittaavia piirteitä. Otetaan nyt esimerkiksi nuo palkitsemisjärjestelmiä laativat konsulttitoimistot. Jos he ehdottavat johdon palkkioiden pienentämistä, tuskin vähemmälle jäänyt johtaja heitä enää sen jälkeen tilaa uudestaan. Fiksu konsultti ymmärtää niin ollen kirjoittaa tarpeeksi suuria lukuja ja anteliaita ehtoja bonusohjelmaan. Palkoilla ja palkkioilla voi pitää kriittisiä mutta ostettavissa olevia tahoja hiljaisina. Erityisen helppoa se on maissa, joissa tuloerot ovat suuret, turvaverkkoja ei ole, eikä oikeusjärjestelmä sen enempää kuin poliittinen järjestelmä toimi.

Miinus- vai bonusohjelma?

Tällä viikolla ruotsalaisessa politiikassa on käyty kilpalaulantaa yritysjohdolle maksettavien bonusten turmiollisuudesta. Tulilinjalle joutui yllättäin ruotsalaisen ammattiyhdistysliikkeen kirkkain tähti Vanja Lundby-Wedin. Hän on ollut yhtiön hallituksen jäsenenä hyväksymässä elinkeinoelämän ja ammattiliittojen eläkeyhtiön AMF:n johtajan supereläkettä. Myönteisen julkisuuskuvan omaava Lundby-Wedin kuvitteli vielä alkuun luikertelevansa tilanteesta selittelyillä, ensin hän kertoi tulleensa harhaanjohdetuksia, sitten hän puolustautui ammattiyhdistysliikkeen edustajan heikolla hallitustyöskentelyn osaamisella. Hjälp!

Bonukset ovat hyvä järjestely johtajille ja yrityksen arvolla spekuloiville lyhytaikaisten voittojen tavoittelijoille. Yritykselle niistä tuskin on pitempiaikaista hyötyä ellei bonusohjelmaa rakenneta kestävien tulostekijöiden varaan. Bonusta voitaisiin maksaa vaikka sen perusteella, kuinka paljon johtajan toiminta tuottaa kestävää hyvinvointia asiakkaille, työntekijöille, omistajille ja ympäröivään yhteiskuntaan. Yritysten palkitsemisjärjestelmien pitäisi estää eikä edistää kuplien, pyramidien ja korttitalojen muotoisia taloudellisia rakenteita.

Elinkeinoministeri Maud Olofsson on ollut virkakaudellaan aktiivinen valtio-omistajan intressien edistäjä. Viime vuodesta lähtien valtio-omisteisilta yhtiöiltä on edellytetty yritysvastuun raportointia. Nyt bonusohjelmat valtionyhtiöissä poistetaan tai ei poisteta, vauhdikkaan ministerin mielipiteet vaihtelevat päivittäin. Entä jos bonusta maksettaisiin jopa vuosilta, jolloin firma tekee tappiota? Bonuskassa kasvaisi firman kassan mukaan, ja varautuminen huonoihin aikoihin olisi yksi menestysindikaattori. Kvartaalikapitalismiin ei kukaan ole uskonut, mutta sen mekanismeja ei ole haluttu purkaa. Toisin on nyt, kun ei odoteta seuraavan neljänneksen bonuksia.

Bonukset tekevät palkollisista puoliksi yrittäjiä. Yrityksen tulos kasvattaa työntekijän tuloja. Yrittämiseen liittyy myös yrittäjäriski, sitä vain ei ole onnistuttu bonusohjelmiin sisällyttämään. Löytyisiköhän yhtä innokkaita bonusohjelmien kannattajia, jos ehtoihin kuuluisi bonusten takaisinmaksu korkojen kera? Jäähän tämänkin laman seurauksena moni yrittäjä maksamaan henkilökohtaisia vastuitaan vuosikymmeniksi, vaikka yritystoiminta on täytynyt lopettaa.

Isoja kysymyksiä

Viime perjantaina yritin mennä Kaapelin gallerian ohitse viereiseen kuppilaan, mutta upean värinen kangas seinällä pakotti katsomaan mitä galleriassa on näytteillä. Sebastian Zieglerin Befehl zur Freiheit riemastutti nerokkuudellaan ja visuaalisesti houkuttavalla esillepanolla.

Hauskin oli tämä installaatio, jossa ilma kulkee nallejen välillä, toisen pullistuminen aiheuttaa toisen kasaan painumisen. Näinhän se joskus ihmisten välillä toimii. Viime viikolla kirjoitusstressi ahdisti vanhempaa veljestä, niinpä hän tuli rutistuneena äidin luokse huilaamaan. Seuraavana päivänä lähtiessään hän oli kuin lentoon lähdössä, mikään ei ollut pielessä. Minä taas tunsin itseni kurttuiseksi ja ennenaikojaan vanhentuneeksi.

Maanantain äidinkielen kokeen jälkeen puhelimessa oli tyytyväinen mies. Oli löytynyt mielenkiintoinen aihe. Hän oli esseessään analysoinut "Miksi Lähi-itään ei saada rauhaa".

Isovanhempani lukivat raamatun ennustuksia ja analysoivat missä kohtaa kirjoituksissa mennään, kun sota leimahti aina uudelleen 1960-luvulla. Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ovat jo monen sukupolven ajan eläneet sotien ja levottomuuksien keskellä. Leireille on syntynyt neljäs polvi syntymästään saakka palestiinalaispakolaisia. Ei siis ihme jos Suomessakin jo neljännessä polvessa mietitään miksi Lähi-itään ei saada rauhaa.

Katselin SVT:n lähetystä Maailman talousforumista Davosista. Simon Peres ja Turkin pääministeri Erdogan riitelivät Lähi-idästä. Erityisesti he kiistelivät siitä, mikä on totta. Peres ei ollenkaan tunnistanut Erdoganin puheista omaa maataan, ja lopulta Erdogan sai tarpeekseen. Lähi-itään ei saada rauhaa ainakaan tällä menolla.

Erkkikään ei voisi vähemmän välittää

Hallituksen ehdotus eläkeiän nostosta on herättänyt vastustusta palkansaajissa, joiden enemmistöä hallituksen pitäisi edustaa. Erityisen kiivaasti ehdotusta vastustavat Pentit ja Liisat, he sinnittelevät viimeisiä vuosiaan työelämässä eikä heitä uudistus todellisuudessa koske. Mutta he eivät voi myöskään kuvitella, että nuoremmat sukupolvet voisivat haluta tehdä töitä pitempään. Heidän työuransa on ollut katkeamaton, ja nyt odottavat ansaitut vapaavuodet.

Toisenlainen tilanne on Minnalla ja Mikalla, joiden eläkkeen kertyminen on katkennut ensin 1990-luvun laman vuoksi ja myös nyt lomautukset uhkaavat. He voisivat haluta paikata eläkekertymäänsä. Kun kaikkien eliniänodotetilastojen mukaan vuosia on vielä viisikymmentä jäljellä, niin oikeastaan luulisi ajan käyvän pitkäksi pitkinä eläkevuosina. Ja täytyyhän sitä ajatella omia lapsiaan, jotka jäävät maksamaan suurten ikäluokkien viimeisten vuosien kalliita kotipalveluja, tekonivelleikkauksia ja vuosi vuodelta kallistuvia lääkekuluja.

Einolle asiasta ei ole mitään haittaa, hän on nauttinut eläkettään jo parikymmentä vuotta. Tarjat ja Jarmot tuntevat jo ikääntymisen vaikutukset nahoissaan, ja heidän eläkkeelle lähtöään tässä ensimmäiseksi jarrutetaan. Eläkettäkin on kertynyt, ellei sitten ole jäänyt työelämän ulkopuolelle joko 1990-luvun laman tai terveyden heikentymisen vuoksi. Töitä voisi tehdä, mutta kevyemmällä tahdilla, niin kuin silloin hyvällä 1980-luvulla. Oi niitä aikoja.

Jonnat ja Teemut vastustavat myös eläkeiän nostoa. Siihen on niin käsittämättömän pitkä aika. Ruuhkavuodet jylläävät pahimmillaan, ei tällaista menoa voi millään jaksaa kolmeakymmentä vuotta. Kun vain saisi asunto- ja autolainan maksetuksi. Vaippa-päiväkoti-muskari-rumba kestää vuorokaudet ympäri. Käsityskykyyn ei mahdu, että lapset kasvavat isoiksi ja elämä rauhoittuu. Kuinka suuren osan palkastaan joutuu jatkossa laittamaan kasvavan eläkeläisväestön toimeentuloon, sitä ei jaksa ajatella. Koko huoltosuhdeasia tuntuu kaukaiselta. Omat vanhemmat viettävät iloista aikaa kiireisinä ja terveinä eläkeläisinä, eivätkä ehdi edes lastenlastensa hoidossa auttaa. Itsekin haluaa mahdollisimman nuorena ja terveenä ryhtyä viettämään vapaavuosiaan.

Laurat ja Juhot eivät muuten ajattele koko asiaa, mutta olisi hyvä päästä mahdollisimman nopeasti opiskelemaan, niin kuin hallitus tahtoo. Toisaalta opiskelemaan pääsystä ensi yrittämällä on turha haaveilla, ja jos nyt jää ulkopuolelle, niin seuraavana vuonna on taas varmaan keksitty systeemi, jolla suositaan uusia ylioppilaita. Stressiä on riittävästi ylioppilaskirjoituksista ja pääsykokeista, ja mitä jos ensi vuonna on vielä vaikeampi päästä opiskelemaan? Eläkeikä, evvvk.

Kaikkein vähiten asia huolestuttaa Oliviaa ja Veetiä. Kun he pääsevät eläkkeelle, suuret ikäluokat ovat siirtyneet pilvenreunalle. Mitä sitä ennen tapahtuu, ihan sama, kun vain nuo päiväkodin tädit eivät aina kieltäisi syömästä lunta. Se on ihan oikeasti hauskaa toisin kuin kielen laittaminen rappusten kylmään kaiteeseen. Ja tää on mun lapio.

Kiinalaista hoitoa

Alkuvaikeuksien jälkeen Suomen kotimme lähistöllä aloitti Leishin hyvinvointikeskus . Viime viikolla poikkesin iltalenkillä katsomaan mitä talossa tapahtuu. Pian huomasin selitteleväni vaivojani kiinalaiselle hyvinvointihoitajalle, joka ehdotti akupunktiota ja yrttihoitoja. Aika olisi löytynyt heti samana iltana, mutta kun lompakko ei ollut mukana, varasin ajan parin päivän päähän.

Kun sitten ilmaannuin varattuna aikana paikalle, sain ensin täytettäväksi lomakkeen, jossa kysyttiin henkilötietoja ja sairauksia. Hoitaja, joka kertoi olevansa Kiinassa lääkäri mutta Suomessa ei mikään, mittasi pulssini ja katsoi kieltäni. Hänen mielestään olen sisältä kuuma ja ulkoapäin kylmä. Pulssi oli syvä. Siis hoitoihin.

Ensin olin akupunktiossa, joka sujui varmoin ja kokenein ottein. Hoitotiloissa ei ollut mitään ylimääräistä, mutta tilat olivat siistit ja eikä muutenkaan hygieniassa ollut huomautettavaa. Edellisellä viikolla Ruotsissa olin toimenpiteessä, jonka aikana lääkäri kaivoi kaksi kertaa taskustaan likaisen puhelimensa, tämä vaikutti tarkemmalta.

Ostin parin viikon yrttikuurin. Hoitaja valitteli, että juuri tämä tuote on kallis, muut ovat halvempia. Nyt olen iltaisin ja aamuisin nauttinut pussillisen yrttijauhetta veteen sekoitettuna. En tiedä kumman vaikutus on suurempi, akupunktion vai nautittujen yrttien, mutta aivan kuin olisin virkeämpi.

Torstai-illan A-talkissa keskusteltiin terveyskeskuslääkärin työstä ja keikkalääkäreistä. Kouvolan terveyskeskus oli esimerkkinä terveyskeskuksesta, jossa oli lopulta kahdestatoista lääkäristä vain kaksi jäljellä. Onneksi kunnat ovat järjestäneet tällaisen kiinalaisen hyvinvointikeskuksen, onpahan joku paikka, jossa asiakasta kuunnellaan ja hoidetaan.

Uusvanhoja uutisia

Viikon uutisia vaivasi yllätyksettömyys. Victorian kihlauksesta ei nyt sitten tarvitse kysyä joka haastattelussa, ja perheen nuoremmatkin sisarukset pääsevät naimisiin. Monarkian koukerot sopivat huonosti Ruotsin imagoon maailman tasa-arvoisimpana maana. Ollaan niin tasa-arvoisia, että kruununprinsessa voi avioitua personal trainerinsa kanssa, josta sitten tehdään Länsi-Göötanmaan herttua. Mutta olisi hauska Suomessakin kehitellä kuntosaliyrittäjille arvonimiä, esimerkiksi Peräpohjolan jaarli kuulostaa paremmalta kuin Itä-Uudenmaan herttua.

Eläkeiän nostossa hallituksen päätöksenteon vauhti yllätti, tosin alkuun ajattelin vain, että miten ne nyt näin hallitusohjelman ulkopuolelle harhautuivat. Olisikohan pohjalla arvio, ettei oppositiolla ja ay-väellä ole tässä lomautus- ja irtisanomisaallossa enää resursseja ryhtyä todenteolla vastustamaan eläkeiän nostamista? Mutta oikeasti - ei kai kukaan meidän ikäisemme siistiä sisätyötä tekevä ole pitkään aikaan kuvitellut, että pääsisi 63 vuotta täytettyään eläkkeelle.

Jossain väläytettiin myös ajatus opintolainan osuuden lisäämisestä. Tätäkin on tiedetty odottaa. Oma opintolaina tuli maksettua samalla kun rahoitti seuraavien opiskelijasukupolvien opintoja maksamalla veroja, ja nyt pian kun omat lapset lähtevät opiskelemaan, pääsemme taas maksamaan opintoja. Parhaassa tapauksessa maksamme vielä uudet omat opinnot. Parinkymmenen vuoden takainen tutkinto onkin jo vanhentunut, ja joillain avuilla pitäisi sinnitellä vielä saman verran vuosia työelämässä.

Parlamentarismin pitäisi toimia niin, että eduskunta säätää lait hallituksen esityksestä. Vallan luisumista poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle kuvastaa meteli, joka on syntynyt siitä, etteivät etujärjestöt eivät päässeetkään tuomaan eläkeiän nostoa kabineteissa valmiiksi sovittuna asiana kansan tietoisuuteen. Aivan kuin eduskunta ei edustaisi myös ammattiliittojen jäseniä.