Lamauttavaa vai elvyttävää talouspolitiikkaa

Yhteisvastuuvero hyvätuloisille oli tämän päivän talouspoliittinen avaus Mauri Pekkariselta. Hesarin onnettomalla keskustelupalstalla vastaehdotukseksi nousi kansanedustajien palkkojen ja etuuksien leikkaaminen. Samassa "yhtätyhjänkanssa" -sarjassa painitaan, joskin Pekkarisen ehdotus lienee himpun verran parempi.

Rakennusprojektin ansiosta huomaamme olevamme talouden elvyttäjiä näinä semiankeina aikoina. Työpalkkoja ja arvonlisäveroja rakennustarvikkeista ja urakkapalkkioista on maksettu järkyttäviä määriä. Kesäkuusta asti työmaalla on ollut vähintään kaksi työntekijää, sitä ennen talomme piti muutaman viikon ajan talotehdasta osaltaan käynnissä. Osansa ovat saaneet sahat, tiilitehtaat ja monet muut tavarantoimittajat. Hieman kylmää, kun vanha talo on edelleen myymättä, mutta luotamme riskinkantokykyymme ja toistaiseksi vielä pankkikin on mukana.

On vaikea kuvitella, miten joku yhteisvastuuvero muuttuisi tuottavaksi työksi ja kanavoituisi itseään ja perhettään elättävien miesten tuloksi. Itä-Suomen haja-asutusalueella ei tarvita sosiaalipoliittisia analyysikykyjä sen havaitsemiseen, mikä merkitys työllä ihmisen hyvinvoinnille on. Vanhakantaisesta roolijaosta on jäljellä niin paljon, että miehen perheettömyys ja työttömyys näyttäytyy lähes kohtalokkaana yhdistelmänä. Vastaavasti pieninäkin puroina kertyvä työtulo, oli se sitten aputöissä tai ammattimiehenä, pitää ihmisen osallisena yhteiskunnasta.

Suomalaisilla on tileillään rahaa odottamassa parempia aikoja. Nuoret kärsivät asuntopulasta, rakennuskanta tarvitsee jatkuvaa kunnostamista. Kalleinta rakentamisessa on työ. Kotitalouksille työllistäminen on edelleen äärettömän kallista. Joillekin on mahdollista saada kotitalousvähennyksestä helpotusta työpalkkoihin. Kummallisesti sitäkin pidetään tulonsiirtona rikkaille, vaikka tulo menee kyllä työntekijälle, oli hän sitten rikas tai ei.

Syrjäytyminen on jo jättänyt pysyvät jäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Saksassa esitettiin valoisa näkökulma harmaan talouden elvyttävästä vaikutuksesta. Ruotsissa taas aika äskettäin puolustettiin yhteiskunnan segregaatiota, kuinka toimivaa on, että maahanmuuttajilla on omat työmarkkinat ja yhteisöt. Tottahan se on, että moni toimiala täällä pyörii kokonaan maahanmuuttajavoimin, eikä monelle ole tiedossa kuin pimeitä töitä. Siivouksen taso Ruotsissa on vajonnut meksikolaiselle tasolle (tätä pyydän jo etukäteen anteeksi), mutta eihän täällä ole edes siivousalan ammattikoulutusta, kun siivoojat tulevat valmiina muista maista.

Olisiko olemassa verojen kokoamisen ja kanavoimisen kautta tapahtuvan työllistämisen ja harmaan talouden välillä joku kolmas tie, joka johtaisi työpaikkojen syntyyn? Vai elääkö vieläkin pelko piika- ja renkitaloudesta, jos yksityiset ihmiset voisivat helpommin ja halvemmalla palkata työntekijöitä? Edellisen laman aikana syntyi siivousrinkejä, jotka olivat aikamoista työttömien juoksuttamista minimipalkalla kohteesta toiseen. Kotitalousvähennys on tehnyt monista siivousrinkipalkollisista yrittäjiä, jopa työnantajia. Eikä meidän työmaalla ainakaan kukaan ole valittanut hommiaan, päin vastoin joku on jopa kertonut lautaa naulatessaan olevansa unelmatyössään.

Suurinta luksusta tulevassa talossamme eivät ole materiaalit tai varusteet, vaan siihen käytetyn työn määrä. Kun maksettujen työpalkkojen määrä on nousemassa taivaisiin, muistuvat mieleen ystävälliset neuvot nurkkien määrästä ja kattorakenteiden monimutkaisuudesta. Nyt maksetaan suunnitteluvaiheen virheajattelusta. Silloin mielessä pyöri itsepäinen ajatus, ettemme voi olla nyt, 2000-luvulla, niin köyhiä, ettei taloihin ole varaa tehdä kuin suoraa seinää ja kaksi kattolapetta. Mutta niin se vain on.

Viimeinen vai ensimmäinen valonpilkahdus?

Olen seurannut Iranin tapahtumia tänään sekä kansainvälisiltä uutiskanavilta että Suomen ja Ruotsin julkisen palvelun televisiokanavalta sekä lehtien nettisivuilta. Suomen tiedotusvälineiden vähäinen kiinnostus Iranin tilannetta kohtaan ja näkemys tilanteen vakavuudesta poikkesi muusta maailmasta.

Aamulla kaikkein vakavimpana tilanne Teheranissa ja muualla Iranissa näyttäytyi Al Jazeeran uutisissa, se näytti videota ja internetin vahvistamattomia tietoja opposition puolelta samoin kuin hallituksen kantoja. BBC ounasteli myös, ettei tilanne ole enää Iranin vallanpitäjien hallinnassa. Ruotsin TV-uutisissa tilannetta kommentoi itse Carl Bildt ja oli huolissaan. Suomessa vielä YLEn uutisissa puoli yhdeksältä kommentoimaan pyydetty Jaakko Hämeen-Anttila uskoi tilanteen jatkuvan entisellään. Hänen mielestään Iranin hallituksella on aitoa kannatusta eikä kyse ole mistään laajemman tyytymättömyyden ilmaisusta. Hän ei uskonut tilanteen myöskään heijastuvan naapurimaihin.

Myös suomalaisten lehtien nettiversioissa tilanne näyttäytyi suhteellisen rauhallisena. Kun Dagens Nyheter kuvaa Teheranin tapahtumia useilla otsikoilla, ja tuo sekin Carl Bildtin huolestuneisuuden tilanteesta esille, Helsingin sanomat kertoo veristen protestien vieneen opposition edustajia putkaan, antaa hajatietoja tilanteesta, muttei pyri syvempään analyysiin.

Mutta kun nyt nyt muutama tunti uutisten jälkeen menin tarkastamaan YLEn nettisivuilta, mitä se Hämeen-Anttila sanoi, tilannetta kommentoimaan on löytynyt Suomen Teheranin suurlähettiläs. Hän sanoo mielenosoitusten luonteen muuttuneen. Hämeen-Anttilan näkemyksiä ei löydy mistään, näinköhän unta? Kun ne kommentitkin tuntuivat niin epätodellisilta. MTV3:n uutiset eivät mainitse koko Irania.

Kun putkat ja vankilat alkavat täyttyä poliittisista vangeista, ja kansa mielenosoittijia vastaan ammutuista laukauksista huolimatta lähtee kaduille, ei kyse voi olla hajatyytymättömyydestä. Iranin ajautuminen sekasortoon vaikuttaa sekä lähialueisiin että koko maailmantalouteen öljyn hinnan noustessa. Kansainvälisellä yhteisöllä on käytössään vain huonosti toimivia menetelmiä tilanteen rauhoittamiseen, Iranin hallituksella on vain erittäin huonoja menetelmiä, joskin toimivia.

Lajityypillistä joulunviettoa

Jouluaamuna punatulkut koristivat rivissä jäänreunaa joella. Kuka lie syöttänyt niille suolaista kinkunrasvaa, kun piti lähteä leikkimään vesilintua juomisen tarpeessa. Ei lainkaan lajityypillistä käyttäytymistä pyrrhula pyrrhulalle, tuttu lintutuntija totesi.

Miten ihmislajin tulisi jouluaan viettää? Onko lajille tunnusomaista vuoden pimeimpään aikaan sulkeutua kotiin perheen ja sukulaisten kesken syömään ja seurustelemaan? Kuuluuko urospuolisen homo sapiensin hankkia pesueelleen joulurituaalien keskiössä oleva kuusi koristamaan kotia, käydä kaupassa tekemässä viimehetken ostoksia ja pukeutua satuhahmoksi? Täysikasvuisten ihmislajin edustajien riitelyä pitkien pyhien aikaan voi yrittää välttää, mutta poikasten nahinoita on mahdoton estää.

Täysin luonnonvastaisesti olemme monena jouluaamuna kaivautuneet sängyistämme ennen seitsemää, ja kiiruhtaneet pitäjän kirkkoon jouluaamun jumalanpalvelukseen. Tuttujen jouluvirsien laulaminen kirkkokuoron vahvistaessa seurakunnan sointia saa kokeilemaan ihmisäänen ulottuvuuksia ja vahvistaa yhteyden tunnetta lajitoverien kanssa. Taidamme kuulua lajimme viimeisiin tällä saralla, muut aamukirkkoon ehtijät ovat lähes järjestään eläkeiässä.

Aamukirkon jälkeen olisi tuntunut luontaisimmalta kotiin päästyä nauttia pari kinkkuvoileipää ja jatkaa aikaisin keskeytyneitä unia. Nyt pakotin itseni kävelyreitille kameran kanssa. Palkinnoksi sain ihailla pakkasessa höyryävää koskea, joutsenia heräämässä sulan reunalla ja niitä janoisia punatulkkuja jäällä.

Joulu 2009

Hyvää joulua!

Sitten ensi jouluna

Tänä jouluna elämme avoinna olevien asioiden keskellä. Kuljemme eri paikkojen välillä, kotona tuskin ehdimme käännähtää. Vietämme aikaa talossa, jonka pitäisi olla jo myyty. Sekaannuksen keskellä lohduttaa ajatus, että ensi jouluna uusi talo on valmis. Kuvaa katsellessa kuvittelen kyntteliköt ikkunalle.

Jotain jäämme kaipaamaan tästä talosta. Joenrannasta pääsee uimaan lähes läpi koko talven sulaan veteen. Nyt jouluaatoksi luvataan erinomaisia avantouinti-ilmoja, traditio siis jatkukoon tänäkin vuonna. Seuraavana jouluna pulahdetaan Saimaaseen, näin toivon.

Tänä vuonna minua on häirinnyt joulun ajastaminen alkavaksi jo edellisenä viikonloppuna. Viikkoa ennen aattoa pitäisi olla kuusi koristeltuna, laatikot tehtynä ja piparit paistettuna. Miltä se joulu enää jouluna tuntuu, jos sitä on vietetty siihen mennessä jo viikko? Tietysti joulukortit olisi pitänyt lähettää ennen joulua, mutta sekin on liian myöhäistä jo monta päivää ennen joulua.

Onneksi joulu tulee joka vuosi valmistelemattakin. Puuro ja kynttilät, tytöt laulamassa, uintiretki hyiseen jokeen jouluisen tähtitaivaan alla, ei siihen ole muuta tarvittu. Tähän jouluun oman sävynsä tuo vanhimman ikäpolven heikentyminen. Yksinäisen sairaalahuoneen ikkunalle jäi rivi tonttuja ja vieraiden tuomat kukat muistuttamaan suuresta juhlasta.

Mittavirheistä välittämättä eteenpäin

Tänä lasereiden aikana ei uskoisi, että mittavirheitä tulee tuon tuosta. Ja vaikka ne eivät maailmaa kaataisikaan, niin erityisesti muurarimme lähettäisin lisäoppiin aiheesta mitä varten piirustukset ovat. Itseni lähettäisin lisäoppiin aiheesta kuinka saan toteuttajan uskomaan, että sillä mitä sanon, on merkitystä.

Jos työn tekijä ei näe jonkun mittasuhteen tai yksityiskohdan merkitystä, häntä on vaikea saada sitä toteuttamaan paremmallakaan auktoriteetilla. Työn edetessä on käynyt välillä niin, että on toteutettu orjallisesti piirustuksia, vaikka on nähty ratkaisujen puolinaisuus. Sitten on sanottu, että mielessä kyllä kävi soittaa ja kysyä, haluatteko tosiaan tämän näin. Joskus työmaalla on ihmetelty, miksi ihmeessä tämä nyt pitää näin tehdä, eikö nyt voisi järkevämmin toimia. Yksityiskohdan valmistuttua on sitten ihailtu, kuinka suunnittelija on tiennyt mitä tekee.

Taj Mahalissa yritin tiukata oppaalta, mistä johtuu, että se on niin ylimaallisen kaunis rakennus. Joku tarjosi kultaista leikkausta vastaukseksi, en uskonut. Jos kerran kultainen leikkaus on kaiken avain, niin luulisi Taj Mahalin vertaisia taloja olevan siellä täällä. Opas ehdotti erityistä läpikuultavaa marmoria ratkaisuksi. Se kelpasi paremmin. Myös kevyiden ja raskaiden rakennelmien yhdistäminen ja loppuunviety viimeistely jokaisella yksityiskohtien tasolla selitti lopputulosta.

Onneksi ei ole mausoleumi vaan ihan tavallisen näköinen eteläsavolainen talo tähtäimessä. Vaikeita yksityiskohtia on yritetty välttää, ettei kukaan joudu ylittämään osaamistaan. Krumeluureista voi haaveilla, kun tietää kenet saa ne toteuttamaan.

Keksimme hankkia eteisen sisäikkunaan lasityön. Lähipellolla käyskentelevät kurjet saivat kunnian toimia työn aihiona. Ensimmäisen lasitaiteilijan ehdotukset jouduimme hylkäämään. Emme tunnistaneet lajia kurjiksi, vaan enemmänkin pitkien jalkojen varaan istutetuiksi hanhiksi, vaikka tekijä oli toteuttanut mahtavan hyviä töitä muista aiheista. Toinen taiteilija teki enemmän kurkimaisen hahmotelman, ja antoi takuun, että jos emme ole tyytyväisiä, työtä ei tarvitse lunastaa. Tarjous oli helppo hyväksyä, ei talon rakentajille tuollaisia takuita usein tarjota.