Ystävä valtameren takaa soitti, sanoi nyt vuosien jälkeen muistelevansa paljon aikaa, jolloin olimme nuoria. Miten onnellisia silloin olimme, mutta emme sitä ymmärtäneet silloin. Siitä ymmärsin, että nyt on joku asia huonosti. Onnellisina emme haikaile mennyt aikaa, tiedämme, miten hauras elämä on ja miten hetkessä voi kadottaa onnellisuuden vuosikausiksi. Pakko elää nyt. Blogiystävä toisen valtameren takana pohtii suorittamista onnen esteenä. Tunnistan ajatuksenkulun, mutta eikö suorittaminen ole seuraus eikä syy. Kun elämästä katoaa virta, tekemisestä tulee suorittamista. Suorittaja ei pane tuulemaan, vaan puristaa itsestään velvollisuuden täyttämisen.
Kerran eräs lääkäri piti minulle luennon siitä, että kun ihminen purkaa patteriaan enemmän kuin lataa, niin hän tyhjenee pikkuhiljaa kaikesta energiasta, aivan kuin tämän kannettavan akku. Silloin myös sellaiset asiat, jotka muuten toimisivat lataajina, alkavat kuluttamaan voimavaroja. Nautinnot ja elämykset ehkä väliaikaisesti vähän täyttävät vajetta, mutta kokonaisuudessaan voimat vähenevät. Elämässä pitää olla enemmän virranlähteitä kuin kuluttajia. Sinällään tuo lääkäri olisi voinut käyttää paasaamiseen tuhlaamansa ajan sen miettimiseen, mikä minua vaivaa, mutta nyt lääkityksen ollessa kunnossa olen kyllä sen lääkärimaksun edestä ammentanut viisautta hänen ajatuksistaan.
En suosittele avioeroa energian tuojana, sen aiheuttama totaalinen akkujen tyhjentyminen paikkautuu vasta niin monen vuoden jälkeen, eikä tiedä pääseekö koskaan omilleen. Toisaalta siinä vaiheessa kun pattereita aletaan taas täyttää, on pakko löytää uusia energianlähteitä ja pienentää kulutusta, vanhat mallit eivät enää toimi. Silti voi käydä niin, että se seuraavakin parisuhde on yhtä kuluttava, etenkin jos siinä on itse osallisena. Ihmisillä on turhauttava tapa toistaa vanhoja huonoksi havaittuja käyttäytymismalleja uusissa suhteissaan.
Olen kiitollinen noista parista kotirouvavuodestani, tuntuu kuin olisin opetellut uudelleen elämään sinä aikana. Opin tekemään hauskoja kotitöitä ja nauttimaan niistä, ja jättämään kurjat työt vähemmälle. Opin myös ainakin johonkin pisteeseen asti rauhoittamaan huonon omatuntoni tekemättömistä töistä. Väsymistä en pysty välttämään, mutta on onnellista sekin, että perheessämme niin harvat asiat ovat minun varassani. Jos en jaksa niin lepään.
3 kommenttia:
Hyvä postaus. Syy vai seuraus - väittäisin, että molemmat... -ruu
Voin kuvitella, miten hyvää tekee olla pari vuotta kotona ja löytää olemiselleen tarkoitus ja ilo. HIeman samaa voi kokea osa-aikatyössäkin; edellisellä kerralla yhdeksän vuotta sitten tunsin, että silloin alkoi uusi elämä. Nyt tuntuu, että vuosi on siihen liian lyhyt aika!
Tuon lääkärin puheet kuulostavat viisailta ja tosilta. Kunpa osaisi välttää latauksen purkautumista kokonaan, usein mennään riskirajoilla työssä, jossa ammennetaan kaikki itsestä.
Tackar Ruu, varmaan molempia. Ehdotin tuota seurausta, koska silloin kun mennään miinuksen puolella, sama homma joka tavallisesti tuntuisi mukavalta, meneekin puserruksen puolelle. Huomaan sen nyt, kun töissä siivoilen sähköposteja ja arkistoin papereita, ja melkein nautin samasta hommasta joka joissain muissa tilanteissa voisi todella olla "suorittamista".
Katriina, minulle kaksi vuotta oli tarpeen, tosin siinä oli muutot ja uuteen ympäristöön sopeutumiset välissä. Vasta viime keväänä löysin jonkinlaisen jujun ja ilon tähän olemiseen...samoihin aikoihin kuin eksyin tänne blogistaniin :D Vanha sanonta "Kova työ vaatii rankat huvit" on siis sittenkin totta!
-whatsoever
Lähetä kommentti