Valokuvatorstai innoitti miettimään aihetta tenkkapoo, ja tämän kuvan kohdalla tuli juuri se, jos miettii uimaan menoa. Tässä kuvassa joen vesi, jonka näkeminen usein houkuttelee nauttimaan sen raikkaasta kosketuksesta ja herättää kehonmuistista miellyttäviä tuntemuksia, pysäyttää uintimatkan jo ennen laiturille astumista. Kylmää, upottavaa vettä, riite veden pinnalla raapisi ihoa, antaa olla tällä kertaa, vaikka tyyni pakkasilma muuten tukisi harrastusta.
Avantouinti on kuulunut ainakin muutaman kerran talvessa lajeihimme viimeisten kuuden vuoden aikana. Ensimmäisenä syksynä ja talvena kävimme joka aamu pienellä pulahduksella, ja kieltämättä virtaa riitti. Muistan kirjoittaneeni pari kohtuuttomalta tuntunutta raporttiakin pelkästään avantouinnin antamalla nosteella. Kun joki jäätyi, mies rakensi kannellisen avannon laiturin päähän. Muutaman viikon kuluttua tuli sitten tammikuun lämpöaalto, jäät sulivat ja virta vei avantomme mennessään. Seuraavana vuonna avanto köytettiin laiturin päähän.
En usko talviuinnin muihin kuin terveys- kuin mielenterveysvaikutuksiin. Kipuihin karaiseva harrastus ei auttanut yhtään, enemmänkin pahensi, vaikka muutaman tunnin ajan shokkihoidon jälkeen elimistö nautti niin paljon henkiinjäännistään, ettei mikään kolotus tuntunut missään. Endorfiinien eritys humahtaa käyntiin, kun vain saa itsensä veteen asti. Ensimmäisillä talviuintikerroilla tapahtunut hengensalpautumisilmiö tuntuu hävinneen pysyvästi, vaikka pitkien taukojen jälkeen olisi luullut, että totuttelu pitää alkaa alusta uudelleen. Hyvä olo alkaa sitten, kun on päässyt vedestä pois.
Koukkuun emme jääneet. Kun vesi näyttää kylmältä, puhumattakaan jos tuulee niin, että vesi jäätyy hileiksi iholla heti avannosta noustua, mihin tarvitaan jo kunnon pakkasta, talviuintia voi siirtää vaikka vuodella eteenpäin. Mutta kun on tyyntä, muutama aste pakkasta, sauna lämmin, kuu ja tähdet paikallaan taivaalla, niin onhan se ihanaa. Jouluaattona on usein ollut juuri oikeat olosuhteet.
4 kommenttia:
"... vaikka muutaman tunnin ajan shokkihoidon jälkeen elimistö nautti niin paljon henkiinjäännistään, ettei mikään kolotus tuntunut missään."
Tämä nauratti ihan ääneen! Oma 71-vuotias äitini alkoi avantouimariksi pari vuotta sitten. Kyllä vähän ihmettelin, että mikä sitä nyt pisti. Tekstisi selittää paljon tätä minusta aikamoista extreme-lajia. Rääkkäisin itseäni, jos tuonne kuvasi hyiseen veteen sukeltaisin. (Voisin väittää, asiaan vihkiytymätön, kun olen.)
Kyllä, selvä "tenkkapoo" minullekin. :)
Melko pelottavan näköinen kuva talviuimiseen, tenkkapoo hyvinkin. Moni sitä tunnetta kehuu, mutta musta vesi ja ajatuskin joutumisesta jään alle saa pysymään vaatteet päällä laiturilla.
En ole vielä kerennyt kokeilla avantouinnin autuaaksi tekevää vaikutusta (kuten asiaa harrastavat ystävät mainostavat), mutta tässä kuvassa on hieno tunnelma ja kauniit sävyt.
Krisu, voi kun olisi itse vielä seitsemänkyppisenä siinä vedossa, että pystyisi määräämään itsensä avantoon.
Katriina, kieltämättä tuo jään alle joutumisen pelko on joskus noussut pintaan, ihan pieneen avantokoloon en menisi, ja tunnustan myös, että kauas laiturista en lähde koskaan talvella.
Helinä, kiitos, ja hauska tutustua, blogeissasi on paljon nähtävää!
Lähetä kommentti