Äidin päivä

Äitienpäiväviikonloppu kuluu kolean sateisessa Ruotsissa, mutta onneksi sisätiloissa Amnestyn vuosikokouksessa. Tänään pohdimme muun muassa, miten Sierra Leonen sisarosasto saisi poistettua maasta äitiyskuolleisuuden. Kansanuskomuksen mukaan kun nainen tulee raskaaksi, esi-isät alkavat kaivaa hänelle hautaa. Hauta peitetään kahden viikon kuluttua synnytyksestä. Jos siihen asti selviää hengissä raskaudesta ja synnytyksestä, henget eivät olekaan voittaneet.

Joka kahdeksas nainen kuolee raskauden tai synnytyksen yhteydessä Sierra Leonessa. Riskiltä suojautumiseen ei ole keinoja, eikä se aina edes kannata. Naiset ovat omaisuutta, perheen talous turvataan naittamalla tytär mahdollisimman nuorena, viis hänen elämästään. Myös tytön kannalta aikainen naimisiin joutuminen voi olla pienempi paha kuin jäädä perheen harmiksi ja ilman avioliiton suojaa. Karmein juttu tänään taisi olla maininta ympärileikkauksesta vahingollisena käytäntönä, jonka tekemättä jättämisen paljastuminen voi olla vielä vahingollisempaa. Jätän nyt kuitenkin yksityiskohdat vihaisen lapsenpäästäjän toimenpiteistä kertomatta.

Vaikka olen pinnistänyt lapseni maailmaan Mikkelin keskussairaalan puhtaanvalkoisten lakanoiden keskellä, en ole voinut välttyä sen tiedostamiselta, miten vaarallisia raskaus ja synnytys voivat olla sekä äidille että lapselle. Entä sitten, kun koulutettuja kätilöjä ei ole kuin päivämatkan päässä, ei puhtaita lakanoita, ei edes sänkyä. Entä kun äiti on silvottu, alaikäinen ja hiv-positiivinen? Näiden mietteiden keskellä en keksinyt parempaa tapaa mielen nostamiseen kuin shoppailla turvallisia alkuja uudelle elämälle Worldvisionin kautta. Onnea kaikille äideille, myös tuleville!

Keittiön mutkainen matka

Domuksella oli keksitty lähettää keittiökalustekuorma puoliperävaunurekalla mökkitien päähän lumien ja rakennustarvikekasojen keskelle. Koska rekka oli jo valmiiksi tullut väärästä suunnasta ja kääntymään mahtuminen pihamaalla oli epävarmaa, kokeneen oloinen kuljettaja päätti lähteä peruuttamaan melkein kilometrin matkan isommalta tieltä pihamaallemme. Vielä enemmän aikaa olisi kulunut, jos kuormaa olisi lähdetty purkamaan lähimpään terminaaliin.

Ajoin rekan edellä rakennukselle, mutta kun pihassa ääni ei alkanut lähentyä, lähdin tutkimaan mitä on tapahtunut. Kuvittelin, että rekkakuski olisi huomannut tehtävän mahdottomaksi, ja lähtenyt suosiolla kohti kaupunkia, mutta ei, perävaunu oli kolmannen hankeen koukkauksen jälkeen jäänyt pysyvästi puoliksi metsän puolelle.

Ketjujen virittelyn, hiekottamisen ja monen tiellepaluuyrityksen jälkeen oli ryhdyttävä hankkimaan apua paikalle. Ensimmäinen mieleen tullut traktorikuski vastasi Kuopiossa, toinen ei vastannut, kolmas oli juuri lähdössä kaupunkiin, mutta tiesi neuvoa neljännen. Tämä sitten saapui luistelukenttää auraamasta, tilanteen ennakoiden etukauhassa hiekkakuorma, jonka sitten levitti traktorille kitkaksi, ja sen tehtyään nykäisi rekan tielle.

Rekkakuski jatkoi sinnikkäästi peruuttamista, vain muutaman kerran piti palata takaisin ja suunnata perävaunu uudelleen. Mutkat menivät hyvin, mutta pihaan kääntyvässä tienhaarassa etupyörä putosi tieltä. Ennalta viisaasti traktorikuskia ei oltu laskettu vielä lähtemään kotiin, nyt hän kiersi Valtrallaan metsän kautta rekan taakse ja nykäisi nupin takaisin tielle.

Rekan perässä kävellessämme tuli samalla uudistettua tuttavuus muutama vuosi nuoremman koulukaverin kanssa. Käytiin läpi lasten ja kotieläinten määrä, tuotantosuunta ja muut tärkeimmät asiat noin kolmenkymmenenviiden vuoden ajalta. Kuusi lasta, seitsemänkymmentä päätä, maidontuotanto, ei ihmeempiä. Pyysin lähettämään laskun, jonka sitten toimitan edelleen keittiökalusteiden valmistajalle. Sen ymmärrän, että kattoristikot pakataan puoliperävaunurekkaan, mutta että keittiön kaapit, no way.

Näkyvät tytöt

Kukaan ei lainaile kenkiäni, vaatteitani, meikkejäni tai muutakaan naisenelämään liittyvää. Kylpyhuone ei pysy varattuna tuntitolkulla, lavuaarista ei tarvitse pestä kuin omia meikinjäämiä. En saa naisen asiantuntemukseen pohjautuvia rehellisiä joskus jopa julmia kommentteja ulkonäöstäni, pukeutumisestani ja vanhenenemistani. Äiti-lapsi-laatuaikaa ei vietetä lomamatkalla shoppailun vaan virvelöinnin mekkaan. Sellaista on elämä, kun ei ole omia tyttäriä.

Poikien äidin ostoskierros arvostellaan nopeuspisteillä, eikä tavaroistani lainailla muita kuin tietokonetta ja kännykkää oheislaitteineen. Keskustelemme musiikista ja bändeistä, ehkä laulajan tyylistä ja äänenväristä, mutta ei koskaan silmienväristä. Radioasema vaihtuu rockiksi ja volyymi nousee heti automatkan alkajaisiksi. Pojille vaatteet ja kynät edustavat samaa värimaailmaa. Molemmille olen hankkinut lyijykynäsetin, mikä on pitkään riittänyt taiteellisen ilmaisun välineeksi. Edelleen katselen vaatekaupoissa mustia ja harmaita huppareita ja ihmettelen, jos nuoriso itse on jo löytänyt päällensä kirkkaammat värit.

Kaksi poikaa, neljä veljeä, yhdeksän veljenpoikaa, ei yhtään tytärtä eikä siskoa, mutta sentään kaksi veljentytärtä, miesylivalta ympäristössäni on tyrmäävä. Olla mies on normi. Muutaman tytön syntyminen klaaniin on aiheuttanut yhtä suuren muutoksen kuin naisten tulo armeijaan. Jos joku joustaa, se ei ole mies. Nuket otetaan mukaan leikkiin, jos ne suostuvat mäkiautojen testikuljettajiksi, ja tyttömäisin mahdollinen harrastus on hevoset.

Kuvittelen, että tyttärien kanssa elämä on nyansoidumpaa. On kaikkea pikkutavaraa, asusteita, koruja ja musiikissakin on enemmän sointuja. Ajatus tytöistä ajelemassa keskenään wunderbaumin tuoksussa karvanoppanissanissa, jossa basson säätönappu on jumiutunut ääriasentoon on mahdoton. Tytöt ovat helppoja, niin luulen. Koulunkäynnin suurin stressi on, etteivät tyttörukat vain yrittäisi liikaa.

Onneksi elämä on kaikessa avokätisyydessään tarjonnut joskus pieniä, joskus isompia, kuitenkin minunkin nielaistavissa olevia makupaloja tyttöelämästä. Siitä, jossa vessa on täynnä naisellista rekvisiittaa, se varataan kolmeksi tunniksi kerrallaan, kaikki asunnon kymmenen peilimetriä ovat tehokkaassa käytössä, häpeilemättä! Viimeisimpänä 30 seconds to Mars -keikalle Tukholmaan tulleiden tyttölasten fanituksen seuraaminen sai huokaamaan, mistä kaikesta olenkaan jäänyt paitsi ja olisiko minusta ollut siihen.

Opettavaisia tarinoita talon suunnittelusta

Uusien rakennusblogien pitäjät suunnitteleva keittiöitä, meille pitäisi keittiötoimituksen tulla lähiviikkoina. Keittiön suunnittelun pitäisi olla helppoa siinä vaiheessa, kun talo on vasta paperilla, ja niinhän se onkin. Keittiön LI-mallin olen havainnut hyväksi nykyisessä kodissamme, siksi piirsimme seiniä samaa ajatusta noudattaen, tosin kalusteet ovat eri järjestyksessä. Suunnittelija piirteli ylimääräisiä kaappeja rakennuslupakuviin, ajattelin etten turhaan tartu yksityiskohtiin. Ainut minkä lisäsin, oli pieni seinänpätkä keittiön ja ruokailutilan väliin näkö- ja äänisuojaksi tiskialtaalle ja -koneelle.

No, kukaan ei tullut kertoneeksi minulle koolauksista. Kaappien takana pitää olla koolaus, ettei nollapiste siirry talvella kaappien sisäpuolelle. Näin ollen tuosta hirsiseinästä tuli liian kapea, ajattelin sen 60-senttisen kaappisyvyyden mukaan, joten tiskipöydän reuna tulee tursottamaan ikävästi seinän takana.

Ikkunan viereen en ajatellutkaan yläkaappeja, vaikka piirustuksiin ne jäivät. Kun hirsiseinä jää paljaaksi, jäävät myös näkyviin vähemmän edustavat hirrenkohdat. Talotoimittaja pyrkii saamaan mahdolliset ikävät oksankohdat sijoitetuksi niin, etteivät ne näkyisi häiritsevästi. Ikkunakin olisi voinut olla isompi ja hieman eri paikassa.

Uunin ja lieden sijoitin leivinuunin toiselle puolelle. Rakennusvaiheessa huomattiin, että pitää rakentaa vähintään 10 cm palomuuri leivinuunin reunaa vasten. Siinä katosi kymmenen senttiä muutenkin niukkaa käytävätilaa. Melkein saman verran toisella puolella oli varattu koolaukselle, jota sitäkään en osannut ajatella keittiötä piirtäessä. Muurari teki hellasta aiottua pienemmän, ja niin laskutila lieden vasemmalla pieneni huomattavasti. Eli ei siitä keittiöstä sitten tulekaan ihan sellainen miltä se paperilla näytti, mutta silti odotan innolla, että pääsen testaamaan leivinuunia.

Pari viikkoa sitten menin intuitiivisesti käymään keittiötoimittajan luona kysymässä, miten hän on ottanut tarkistusmitat. Jonnekin oli ihmeellisesti kadonnut 15 cm seinänmittaa. Kunhan ei olisi taas mitattu kerran lattialle pudonneella lasermitalla. Siinä kohtaa ei pitäisi olla sisäseiniä tai koolauksia tilaa varastamassa. Jos nyt ryhtyisin suunnittelemaan taloa, lisäisin moneen paikkaan kymmenen senttiä pelivaraa. Nyt tuli monta kohtaa suunniteltua kalusteita ajatellen minimimittaiseksi, vaikka muualla olisi ollut tilaa vaikka kuinka.

Ylimuistoinen jäätilanne

Eilen Viking Amorellan miehistö valitsi jääolosuhteiltaan liian vaikean reitin ja jäi laivansa kanssa jäiden puristukseen ja joutui samaan jumiin juuttuneen toisen laivan kolhimaksi. Ihmekö tuo, kun kyseessä on pahin jäätalvi miesmuistiin. Tapahtuneen perusteella miesmuistin pituus on kaksikymmentä vuotta.

Ruotsalaiset jäänmurtajatkin juuttuivat jäihin. Mahtoi olla avuton olo, kun autettava alus on näköetäisyydellä mutta auttajakin joutuu jäiden armoille. Miten jäänmurtaja vapautetaan jäistä? Hankitaan paikalle isompi jäänmurtaja. Ruotsin suurin jäänmurtaja Oden murtaa huoltoränniä amerikkalaisten tukikohtaan Antarktiksella. Yöllä jäiden keskellä paikalle odotettiin suomalaista Sisua.

Tänä talvena jääolosuhteiden vaihtelu Tukholman sisääntuloväylällä on ollut nopeata. Yhtenä aamuna jäät ovat pakkautuneet etelärantaa vasten, seuraavana aamuna pohjoisen puolelle, sitten on ihailtu vapaata vettä, kun jäät ovatkin sulloutuneet Gamla Stanin edustalle. Eikä talvi ole aikeissakaan loppua vielä, odotettavissa on vielä monta avustusretkeä jäänmurtajille ja keväällä jännitetään lähtevätkö laiturit jäiden mukana.

Kuinka hirveästi täällä huhkitaan jäiden parissa, miten monta kymmentä sanaa on ilmaisemaan jäätyneen veden eri olomuotoja? Suuri osa maailman väestöstä ei ole koskaan koskettanut jäätä tai nähnyt lunta, tai jos on, niin jääkapin pakastelokerossa. Täällä junien, laivojen ja lentokoneiden pitäisi kulkea aikataulussaan, tuli taivaalta mitä tahansa, muuten yhteiskunnan toiminnot vaarantuvat. Ajatus, että päivästä toiseen Ruotsin ja Suomen väliä sahaava laiva jättäisi lähtemättä yhtenä iltana tai kiertäisi pitempää reittiä jäätilanteen takia, ei tule kuuloonkaan. Mutta olisiko Kentin konsertin siirtymisen voinut estää varovaisemmalla reitinvalinnalla?

Antiikkimessuilla

Tukholman tapahtumatarjonta unohtuu helposti, ja viikonloput menevät kotona pyykkiä pesten ja televisiota katsoen. Antiikkimessuja ennenkin kolunneen ystävän kanssa uhmasimme lunta ja liikennekaaoksen uhkaa viime sunnuntaiaamuna, ja huomasimme muiden epäröineen meitä enemmän saapuessamme Älvsjön messukeskukselle. Täysin vailla jonottamista pääsimme kiertelemään antiikkimessuille, eikä tungosta ehtinyt muodostua sittenkään kun kolmen tunnin kiertelemisen jälkeen kannoimme löytömme ulos.

Messuilta etsin täydennystä kirpputoreilta hankittuihin ruotsalaisiin astiastoihin, Kostan niittykukkalaseja, Rörstrandin Milanoa ja Geflen Kosmosta, silmäilin hyllyiltä lintuja ja tutkailin Arabian astioiden tarjontaa. Tauluja ja huonekaluja, romuromantiikkaa, vintage-vaatteita, hopeaa, lasia, lamppuja oli tarjolla satoja metrejä, mutta hintataso ja kaappitilan puute rajoittivat löytöjen tekemistä.

Näytti kuin kauppa ei olisi oikein käynyt. Lähtiessämme olimme jo pitkällä sunnuntaipäivässä, ja näytteilleasettajilla oli edessä täysien hyllyjen tyhjentäminen. Olisi varmaan kannattanut tinkiä, kun ostin pienen epäröinnin jälkeen lähes käyttämättömät Kosmos teekupit ja -kannun, samalla sain lisää leipälautasia, ruoka-astiasto jo olikin. Leipälautasille ja teekannulle on käyttöä, teekupit ovat hieman förbi, mutta voihan kuvitella käyttävänsä niitä vaikka jälkiruokamaljana tai keittokuppina.

Mies teki hauskan löydön. Ruotsalaista keramiikkaa jatkamaan uuden talomme lintuteemaa, joka alkaa jo naapurin pellolla. Eteisen lasikurjet jo valmistuivat, onnistunut työ, jonka toteutti mikkeliläinen Merja Piira. Nyt hänen lasityölleen seuraa tekee Thomas Hellströmin Nittsjön keramiikkatehtaalle tekemä keramiikkalaatta. Myyjä sanoi sen olevan 1960-luvun lopulta, epäilen enemmän 1980-lukua, mutta joka tapauksessa meidän kriteerimme täyttävä, silmää miellyttävä, taitavasti sommiteltu, oikeat värit ja aihe.

Nuori, aikuinen, lapsi

Ensin oli vauvaperhe, pian ylennyttiin taaperoiden vanhemmaksi. Seuraavaksi toimenkuvaa kuvattiin kertomalla perheessä olevan pienet lapset. Kun lapset tulivat kouluikään, jäi pienuuden korostaminen. Vähän aikaa lapset olivat vain lapsia. Alakoululaiset, yläasteen kävijät, esimurkut, murkut, teinit, lukiolaiset. Ensi viikolla abiturientista tulee täysi-ikäinen. Sitten perheessä on aikuiset lapset. Ehkä kuitenkin vielä nuoret aikuiset.

Päiväkodissa lapset luettelivat "kaustiset, eput, ressut, ala-aste, yläaste, lukio, töihin, hautaan". Eteneminen uniräsyä nyhräävästä epusta palloa pelaavaksi ressuksi oli itsestään selvää, yliopiston lisääminen listaan ei oikein trimmannut. Haudan sijoittaminen luetteloon ei johtunut lasten synkkämielisyydestä vaan kehitysvaiheesta, jossa ensi kertaa tiedostettiin elämän myös joskus päättyvän. Tänä keväänä meillä mietitään taas ammatinvalintaa, suuria päätöksiä tehdään vähillä tiedoilla ja olemattomalla kokemuksella. Päiväkodissa hahmottunut urapolku ei ole paljoa vuosien kuluessa selkiytynyt, paitsi nyt tiedetään, että jotain pitää päästä opiskelemaan.

Veljekset ovat syntyneet 1990-luvun babyboomivuosina. Opiskelupaikat eivät ole lisääntyneet vaikka ikäluokat ovat aikaisempaa suurempia. Monille on odotettavissa tyhjiä vuosia, kun työpaikoilta ovat kadonneet sekalaiset toimenkuvat, joihin koulutusta ei vaadita. Onnellista jos on selkeä ammattihaave, jota kohti pyrkiä. Vaikka viralliset tahot kritisoivat nuorten viipyilevää opiskelemaan pääsyä, niin vähän on tapahtunut asian korjaamiseksi. Kannatan välivuosia, jos niihin keksii sopivaa täytettä. Minä en olisi minä ilman au-pair-vuotta Sveitsissä, vanhempi veljes on saanut selkeyttä elämänsuunnitelmiinsa siviilipalveluksessa.

Nuoremmalla koulu jatkuu lakkiaisiin asti kirjoituksista huolimatta. Koulu viimeistelee työnsä preppaamalla kirjoituksiin ja ohjaamalla opiskelupaikan hakua, samalla jatketaan koko lukion ajan kestänyttä työharjoittelua. Minun puolestani kaikkien abiturienttien koulu saisi jatkua toukokuun loppuun asti, ja lukiot saisivat näyttää kykyjään siinä mikä niiden tehtävä on, eli opiskeluun valmentajana.