Kun nuorena vastavihittynä rouvana esittelin vihkisormustani työpaikan naisille, kansliasihteeri Maija neuvoi harjaamaan timantit viikoittain pehmeällä fairyvedessä kastellulla hammasharjalla. Näin timantit pysyvät puhtaina. Mutta kaikkia timantteja ei saa puhtaiksi pesemälläkään, vaan niihin syöpynyt ihmisveri tekee niistä käyttökelvottomat. Sen opin eilen elokuvissa. Timantteja kaivetaan yleensä käsin alueilta, joihin pääesiintymästä lohjenneet timantit ovat kulkeutuneet veden mukana. Timanttien seulominen joenpohjasta muistuttaa Lapin kullanhuuhdontaa, hiekasta erotellaan tiheällä seulalla timantteja samalla tyyliin kuin kultahippuja vaskoolissa. Monissa Afrikan maissa raakatimanttien myynnillä rahoitetaan konflikteja, lisäksi timanttiesiintymillä on usein epäinhimilliset työolosuhteet ja monet ovat siellä pakkotyössä.
Kun Neuvostoliiton hajottua Yhdysvalloillakaan ei ollut enää mielenkiintoa pitää liittolaisiaan Afrikassa omassa intressipiirissään, syntynyt valtatyhjiö ajoi maan sisäiset etniset ja poliittiset ryhmittymät taistelemaan keskenään vallasta ja maan rikkaista luonnonvaroista. Kuten timanteista. Se osapuoli, joka sai timanttiesiintymät haltuunsa, pystyi ostamaan aseita ja syöttämään sotilaita. Joskus joku onnistui myös lähtemään pakoon sekasortoisesta maasta löydettyään timantin ja myytyään sen timanttikauppiaille. Olla timanttikauppias Kinshasassa merkitsee jotain samaa kuin öljysheikki Lähi-idässä, loistoautoja, luksuselämää ja aseistettuja turvamiehiä.
Eilen näkemäni elokuva Blood Diamond kertoo Sierra-Leonen sisällissodasta, kapinallisjärjestö RUF:ista, lapsisotilaista, asekaupasta, pakolaisista ja timanteista. Moni kohtaus tuntui tutulta pakolaisten kertomista kokemuksista. Leonardo DiCaprio oli ehkä hieman liian pehmeä ja sulavasti taistelukentillä etenevä ollakseen oikea ihminen, mutta hän oli elokuvan roisto ja sankari, ja siinä hyvä. Kaaoksen, verenvuodatuksen ja raakuuden näyttämönä silmiä hivelivät Afrikan auringossa hehkuvat maisemat. (Kuva postauksen alussa on Etelä-Afrikasta, jossain siellä on kuvattu myös osa elokuvasta.)
Elokuvan monikäänteisen tarinan taustalla kulkee myös kertomus Kimberleyn prosessista. Kimberleyssä Etelä-Afrikassa päästiin vuonna 2002 sopimukseen timanttikaupan itsesäätelymekanismista, joka valvoo timanttikauppaa ja ehkäisee kaupankäyntiä konfliktitimanteilla. Sen tuloksena on kehitetty todistus, jolla dokumentoidaan timantin tie löytöpaikasta kultasepänliikkeeseen. Järjestelmä ei ole täysin aukoton, esimerkiksi Ghanassa annetut alkuperätodistukset voivat sisältää vääriä tietoja, ja timantit ovat todistuksesta huolimatta Länsi-Afrikan konfliktialueilta. Tärkeintä on kuitenkin, että timantin ostaja voi vaatia kultasepänliikkeessä selvityksen timantin alkuperästä. Tästä lähtien minulle ei riitä pelkkä timantti, sen mukana pitää olla myös Kimberleyn prosessin mukainen todistus, että kyseessä ei ole veritimantti. Haluan olla varma, ettei sormuksessani kiiltelevästä jalokivestä saaduilla rahoilla ole ostettu kalashnikoveja, joilla lapset ampuvat huumehöyryissään toisia lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti