maanantai 28. tammikuuta 2008

Perhospuutarhassa


Aamulla vein auton korjaamolle ja suunnistin läheiseen Hagaparkiin aikomuksenani räpsiä kuvia harjoittelumielessä. Ulkona ei löytynyt mitään kivaa kuvattavaa, mutta onneksi keksin lähteä tutustumaan Perhostaloon. Koska olin kävellyt ulkoilmassa jo jonkin aikaa, kamerani oli ehtinyt jäähtyä melko kylmäksi. Perhospuutarhassa oli kosteaa ja lämmintä. Joku kokeneempi valokuvaaja olisi ymmärtänyt antaa kameran lämmetä ennen tropiikin lämpöön menemistä, minulle ei tullut moinen mieleen. Nyt sitten föönataan kameraa.

Sumun hälvettyä kameran linssistä perhosten pyydystelyyn meni huomaamatta aikaa tunnin verran. Salamavaloa ei saanut käyttää. Vaikeimmaksi haasteeksi osoittautui iso sininen perhonen, joka ei kertaakaan viipynyt paikallaan siivet levällään niin kauan, että olisin ehtinyt tarkentaa ja näpsäistä kuvan. Perhosten lisäksi saattoi katsella myös kaloja, lintuja ja kasveja, itämaisessa puutarhassa oli myös mielenkiintoisia patsaita.

Perhostalo vaikutti ihanteelliselta lapsiperheiden retkikohteelta. Kahvilassa olikin Tukholmalle tavanomainen lastenvaunuinvaasio. Näköjään isät ottavat isänsä mukaan retkeilemään, kun taas äideillä oli oma äiti apulapsenvahtina. Lapset jaksoivat kiinnostuneina kulkea kasvihuoneiden läpi, eivätkä isovanhempienkaan jalat väsyneet. Sammakoita ja heinäsirkkoja pienten silmät löysivät kasvillisuuden seasta aikuisia paremmin. Vaikka kahvilassa oli eväsnurkkaus ja pihalla grilli, niin kaikki tuntuivat hyödyntävän houkuttelevaa leivonnais- ja ruokavalikoimaa. Isovanhemmat näyttivät mielellään ostavan matkamuistokaupasta pehmoeläimiä ja muita hauskuuksia niitä ruinaaville lastenlapsille.

Muuten, helpoiten Perhostaloon ja Hagaparkiin pääsee bussilla numero 515 Odenplanilta, pysäkki Haga norra, josta sitten vain suuntaa viittojen mukaan oikealle puistoon päin. Aikataulut saa tarkistettu osoitteesta sl.se.

5 kommenttia:

I.O.Rumdum kirjoitti...

Kameran voi panna muovipussiin sisälle mennessä. Silloin kosteus tiivistyy pussin pintaan.

-lea kirjoitti...

Kiitos näppärästä vihjeestä :)

maria kirjoitti...

Kiitos hyvästä tipistä "missä vierailla Tukholmassa ensi kerralla".... :-)
Sain myös inspiksen mennä kaivamaan viime kesän perhoskuvat esille.

-lea kirjoitti...

Maria, tervetuloa :) Täällä riittää näkemistä, kannattaa varata aikaa enemmän kuin "päivä Tukholmassa".

Krisu kirjoitti...

Minäkin laitan tämän tipin korvan taakse.

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...