Joululoman annista jää pysyvästi mieleen suloisen aikuistuvien nuorten kanssa vietetyn uusperhejouluaaton lisäksi ainakin matka Pohjois-Karjalaan, Suomi-neidon jenkkakahvan tienoille, sinne missä sudet ja karhut viihtyvät. Parin yön visiittiäni leimasivat kipakka pakkanen, jäätyneet järvenselät ja auringon monisävyinen valo. Milloin taivas oli heleän vaaleansininen tai -punainen, milloin taas taivaanranta hehkui oranssinpunaisena tulimerenä tai kalpeankeltainen voimakas valo paistoi kuulaanvaalealla taivaalla.Vuosi vaihtui tutulla kokoonpanolla perinteisin menoin. Nuoriso räiski taas ilotulitteita paheksuttavan paljon, asia jonka suhteen olen ollut vähintäänkin salliva, jos en suorastaan yllyttävä kasvattaja. Uuden vuoden tinoja analysoitiin, mietittiin viime vuoden antia, ja ihmeteltiin vuosien kulumista niin nopeasti. Ilmassa tuntui leijuvan monenlaisia muutoksia, lasten kasvettua isoiksi myös vanhemmat ovat hakemassa uusia sisältöjä ja puitteita elämälleen.
Valoisien lomapäivien jälkeen Tukholma tuntuu entistä pimeämmältä. Eilen sankka sumu verhosi kaupungin, tänään on taas nollakeliä ja vesisadetta. Yritän ottaa haltuuni koti(rouva)elämää laittamalla ruisleipäjuuren happanemaan. Oikeat työt jäivät viime vuoteen. Tämä vuosi on täysin avoin, edesssä on tosin pari mielenkiintoista matkaa. Mitä muuta tekisi?
5 kommenttia:
Tervetuloa takaisin! Kuva ihastuttaa ajattomuudellaan ja väreillään, pienenä oikeastaan enemmän kuin isona.
Uusi tilanne kuulostaa houkuttelevalta. Jotakin kivaa siihen tulee, usko vaan.
Katriina, kiitos käynnistä, odotin jo vierailuasi! Tavoitteena on saada päivistä kiinni, vapaa aika valuu niin helposti hukkaan.
Kiva, kun tulit takaisin, minäkin odottelin jo. Mulla on juurta pakastimessa, ohje vaan on hukassa. Saiskos? ;-)
Lisäys: Kuvien koosta: itse teen niin, että pienennän sen bloggeriinkin lataamani kuvan. Leveydeksi maksimissaan 900, niin mahtuu koko kuva kerralla ruudulle. Lisäpuuhaahan se teettää, mutta kivamman näkymän saa, jos joku klikkaa sen kuvan isommaksi. Makuasiahan tämäkin, tietysti, enkä sitä kuvakokoa aina edes muista pienentää, heh.
Krisu, taidanpa siis laatia merkinnän ruisleivän valmistamisesta...mitähän äitini siihen sanoo ;?
Ja olipa telepaattista, juuri tänään mietin, että täytyy ryhtyä jotenkin pienentelemään noita kuvia, kun ne eivät isoksi klikattuina mahdu ruutuun. Siis max. 900, kiitos!
Lähetä kommentti