Luokkaretkelle lähdössä

Kahlaavan hirven kuvasi vanhempi veljes

Luokkaretki on ruotsiksi klassresa, senhän tiedämme. Klassresa tarkoittaa myös tietyissä yhteyksissä matkaa sosiaaliluokasta toiseen. Tässä taannoinkin katselin televisio-ohjelmaa, jossa sekä haastattelija että haastateltava todistivat toisilleen, ettei heidän kummankaan pitäisi olla televisiossa, koska ovat molemmat lähtöisin lähiöstä ja yksinhuoltajaperheestä. Mutta he ovat tehneet 'klassresan', he ovat poikkeuksia.

Omat lapseni ovat ison osan elämästään asuneet alueella, jossa vain harvat maksoivat itse vuokransa laman jälkivuosina. Kerran laskin, että korttelissa asui 16 alle 16-vuotiasta poikaa, 12 heistä yhden vanhemman, siis äidin kanssa. Ehkä joskus vielä muutan mieleni, mutta en osaa kuvitella parempaa kasvuympäristöä lapsille.

Pihalla leikittiin tuntitoltulla purkkista, kommandoa, penkkistä, kirkkistä. Leikin tilanne oli helppo tarkistaa kuulostelemalla ulkona raikuvia huutoja. Läheinen joenranta ristittiin Havaijiksi, ja siellä uitiin, soudettiin ja kalastettiin. Mieleen on jäänyt näky, kun myöhäisenä kesäiltana joelta kulki jonossa kymmenkunta erimittaista poikaa uikkareissaan, isommat olivat käärineet pyyhkeet niin kuin miehillä on tapana. Joella lapset myös kohtasivat elämän raadollisuutta, kun sorsaemo tappoi heikoimman poikasensa. Järkyttyneet b-mielisairaalan läheisyyteen tottuneet eläimellisen tragedian silminnäkijät arvioivat tilannetta: "Se emo olisi pitänyt viedä lintumielisairaalaan".

Vehnäjauhoja kului kalojen syöttitaikinaan. Mukava naapurintäti osti uskollisesti kaikki joesta nousevat kalat kissalleen. Toinen taskurahanlähde oli alkoholisoituneen naapurin roskikseen viemät kaljatölkit, joita kilvan pelastettiin roskien seasta ja palautettiin kauppaan.

Viiden vuoden jälkeen muutimme vain puolen kilometrin päähän, mutta se tuntui äärettömän pitkältä matkalta. Kotipihan pojille tarjoama suoja särkyi, jopa ystävyys tuntui hetken aikaa uhatulta. Mutta vanhalla pihalla leikit jatkuivat, ja yökyläilystä oli jo sitä ennen tullut viikottainen tapa. Uuden kotimme pihalta löytyi taas paikka majalle, laiturilla ongittiin kuin aina ennenkin ja kommandot väijyivät nyt uusissa piiloissa. Kun sitten muutimme tänne Ruotsiin, ensimmäinen yövieras oli kukas muu kuin kaveri vanhalta pihalta. Viime kesänä keräsimme taas yhteistä kokemuspohjaa Lapin matkalla, tuota kuvan hirveä ja monta muuta elämystä emme varmaan elämässämme unohda.

Huomenna olisivat juhlat, mielelläni olisin ruusun ojentanut aivan itse eikä Itellan välittämänä.

Miten luokkaretki liittyy tähän? No siksi, että olisimme muuten lähteneet juhlimaan kaveria Kouvolaan ja samalla myös serkkua Turkuun, mutta sunnuntaina lähdemme nuoren miehen luokan kanssa luokkaretkelle Tallinnaan. Olemme varautuneet kaikkeen. Aftonbladetkin otsikoi pari vuotta sitten, että "Luokkaretken tekeminen on jatkuvaa taistelua".

Harvoin tarjolla

Äitienpäivä vietettiin ajellen ristiin rastiin asuntonäytöstä toiseen. Olemme oppineet paljon aluerakentamisesta, hyvistä ja huonoista osoitteista, liikenneyhteyksistä ja asuntojen hinnanmuodostuksesta. Samalla harmittelemme ettemme uskaltaneet tehdä jo pari viikkoa sitten kauppaa ihanasta omakotitalosta, jonka veroista emme enää usko löytävämme. Asuntojen katsomisen lisäksi olemme ehtineet myös tutustua uusiin maisemiin. Lauantaina tutkimme Tantolundin siirtolapuutarhoja Södermalmilla. Eilen joimme retkikahveja Vårbergissa, korkealta kalliolta näkyi Mälarin yli kymmenien kilometrien päähän ja veneet piirsivät kuvioita järven pintaan.

Viime viikolla opimme miten Ruotsissa asuntokauppa rutistetaan aikaiseksi. Välittäjän rooli on täällä merkittävä, välittäjä soittelee asunnonkatselijoille perään, taivuttelee ostajakahdidaatteja tekemään tarjousta ja vastaavasti hiostaa myyjää myymään niin kauan kuin tarjous on voimassa. Kun asunnon näyttö on sunnuntaina, torstaina on välittäjän kannalta jo viimeinen hetki saada kauppa aikaiseksi ennen seuraavaa viikonloppua. Lauantai on hänen vapaapäivänsä, ja sunnuntaina siirrytään jo seuraavan toimeksiannon pariin.

Tilanne Tukholman asuntomarkkinoilla on nyt ostajan kannalta houkutteleva. Lähtöhinnoista ei enää nousta kolmannesta kuin parhaissa kohteissa - niin kuin siinä ihanassa omakotitalossa. Aika moni asunto on myynnissä acceptpris'illa, eli jos joku tarjoaa ilmoitetun hinnan, kauppa syntyy. Asuntoja on paljon tarjolla, uusia asuntoja rakennetaan ja vuokrataloja muutetaan asumisoikeusasunnoiksi.

Tukholmassa monet haluavat löytää asunnon tullirajan sisäpuolelta 'inom tullarna'. Täällä myös peritään ruuhkaveroa keskikaupungin rajoilla. Meillä on tarkoitus muuttaa tullien ulkopuolelle, jos sieltä saisi samalla rahalla yhtä ison mutta valoisamman ja luonnonläheisemmän asunnon.

Eilen ryhdyin tutkimaan eri alueiden meluisuutta. Nykyisessä asunnossamme herää aamuisin mustarastaan lauluun, jos ikkuna on auki, vaikka keskustassa asummekin. Tukholman kaupungin sivuilta löytyvä melukartta on oiva apu rauhallisen asuinpaikan etsijälle. Senkin mukaan tämän korttelin sisäpihojen katveissa vuorokauden keskimääräinen melutaso jää alle 45 desibelin.

Taustalla vaikuttaa raha

Suomessa eivät politiikan skandaalit synny siitä, mitä on tapahtunut, vaan pitkäaikaisen normaalin käytännön paljastumisesta. Kummasti tajuntaa laajensi tietää, ketkä kansanedustajien esivalinnan tekevät, keitä ovat nämä politiikan taustavaikuttajat, näkymättömät kädet, jotka annostelevat rahaa vaalityöhön sopiville ehdokkaille. Vaikka olen tiennyt ystävän kampanjointia seuratessa eduskuntavaaleihin osallistumisen kalleuden ja kuullut kerrottavan isännästä, joka metsänsä aukkoja nimesi vaalivuosien mukaan, en ole tarkemmin vaivautunut miettimään, millä rahoilla isot kampanjakulut maksetaan.

Oudon tietämättömiä poliitikot ovat rahoittajistaan, mutta ehkä politiikkaan ryhtyminen vaatii juuri sellaista hieman hyväuskoista mielenlaatua. Itseihailuun taipuvaisen mieli voi hyvinkin pystyä uskomaan, että joku ihan pyyteettömästi haluaa tukea hänen pyrkimyksiään hoitaa yhteisiä asioita. Mutta eihän kukaan lahjoita rahaa pyyteettömästi. Jos maksan avustusta hyväntekeväisyysjärjestölle, valitsen järjestön omien arvojeni mukaan, ja edellytän, että järjestö toimii lupaamallaan tavalla edistämänsä asian hyväksi. Muuten vaihdan avustuskohdetta.

Sen lisäksi, että moni äänestäjä miettii, tulikohan äänestettyä Team Sukaria eikä sitä kirkasotsaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia poistamaan pyrkivää ehdokasta, varmaan harmittaa myös niitä valitsematta jääneitä ehdokkaita, joita liikemiehet eivät suosineet. Luulisi ottavan päähän, jos olisi kierrellyt itse maksamillaan bensoilla pitkin maakuntaa, myynyt osakkeita tai hakkuuttanut aukon perintömetsään vaalityötään edistääkseen, ja loppujen lopuksi niin kerätyt äänet olisivat auttaneet jonkun paremmissa väleissä liike-elämän kanssa olevan eduskuntaan. Siis sellaisen, jolla on varaa kunnon ilmoitteluun.

Nyt vakuutellaan, että kyse on vain vaalirahoituksen salailusta, ongelma poistuu, kun tiedot saadaan julki. Suomessa piirit ovat pienet, raskaan sarjan vaikuttajat voivat puuttua melkein mihin asiaan vain. Jos raskaan sarjan vaikuttajaan sitten ottaa yhteyttä henkilö, joka on juuri tukenut kymmenillä tuhansilla euroilla tämän vaalityötä, niin rahan vaikutusta tuskin voi eliminoida. Eilisillan ohjelmassa ministeri puolusteli, että tällaista suurta tukijaa kansanedustajan tai ministerin pitää kuunnella samalla tavalla kuin kaikkia muitakin yhteydenottajia. Tässä kohtaa korvani takana kaikuu sana 'jääviys', pitäisi osata pitää näppinsä erossa tilanteista, joissa asiaankuulumattomat kytkennät voivat vaikuttaa vaikkei varsinaisesti käyttäisikään niitä edukseen.

Tämän päivän tietojen mukaan vaaliavustussummille ollaan määräämässä kattoa, ja jos sille säännölle ei keksitä sopivaa kiertomekanismia ensi vaaleihin mennessä, niin sitten nähdään mitä suuret tukisummat ovat merkinneet eduskunnan kokoonpanossa. Rajoitus myös vähentää kansanedustajien riskiä joutua riippuvuussuhteeseen tukijastaan. Onhan inhimillistä miettiä äänestysnappia painaessaan, miten äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa seuraavissa vaaleissa, ehkä asioita huolellisesti harkitseva miettii myös vaalibudjettiaan.

Kannattaisi muuten laittaa se ilmoitusvelvollisuus myös vastikkeellisiin maksuihin vaaliorganisaatioille, mitäs salailemista niissäkään on - ellei haluta jättää elefantinkokoista aukkoa uusiin sääntöihin.

Kaksi

Menneen talven muistoksi osallistun Valokuvatorstain kaksivuotispäivän tehtävään kuvalla näistä kahdesta, jotka paistattelivat auringossa hiihtoloman aikaan. Ainut jää näköpiirissä on tuo ohut riite, jota sitäkään ei pääse murtamaan.

Onnittelut kaksivuotiaalle!

Kärhö nupullaan

Suomen pihamaalla kärhö on päättänyt kukkia ensimmäistä kertaa, ja tekeekin sen nyt kunnolla. Siksi tuo mitäänsanomaton kuva muistuttaa bloginpitäjää ja -lukijoita puutarhan ihmeestä, joka tapahtui juuri kun olin hyväksymässä, ettei kasvini vain sovi Suomen kylmiin keväisiin. Aikaisempina vuosina ei alkukesän normaaliin kukinta-aikaan ole ollut kukan kukkaa, vaan ainoastaan loppukesästä pari kukintoa muistuttamassa, että kukkiakin osaisin jos viitsisin. Nyt koko kasvi on täynnä nuppuja, mutta muuten sen kauneudessa ei ole kehumista. Lehdet ovat vähissä, enemmänkin näkyvissä on ruskeita köynnöksen rankoja ja viime vuoden kuivaneita lehtiä. Eikö joku sanonut, että kasvit ryhtyvät kukkimaan kun ovat kuolemaisillaan?

Eilen illalla harmitti kun ei voinut toteuttaa jokaisen ulkosuomalaisen kansalaisvelvollisuutta äänestää Suomen euroviisuedustajaa. Onneksi systeemin muutoksella ei ollutkaan pelättyjä vaikutuksia. Molemmat ruotsalaisten suosikkimaat Norja ja Suomi pääsivät jatkoon, vaikka täällä ei oltukaan äänestysvuorossa. Päivän DN oli noteerannut Teräsbetonin onnistumisen ihan kuvan kanssa. Täällä myös jännitetään miten ennakkosuosikki Ruotsin edustaja torstaina pärjää, mutta samalla ollaan aika vaisuja verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ehkä Carolan ja The Arkin odotettua heikompi menestys on opettanut jotain.

Jalkapallo ihmisoikeutena

Valokuvatorstain haasteen aiheena ovat tänään ihmisoikeudet. Lasten oikeuksien julistuksessa sanotaan muun muassa:

Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

Kannattaa klikata kuva suureksi

Onnettomuuksien suma

Viime päivinä on isoja onnettomuuksia tapahtunut Burmassa, Kiinassa ja eilen Jaipurissa. Eivätkä siinä varmaan kaikki, mutta kun uutisaikaa on vain rajoitetusti ja etusivulle mahtuu vain muutama asia. Tapahtumat saavat tuntemaan voimattomuutta, etenkin Burman tilanne, jossa hallitus ei anna viisumeita avustustyöntekijöille, avustuslastissa ollut laiva uppoaa, eikä aikaa avun odottamiseen ole.

Eilen Ruotsista lähti kaksi pelastuslaitoksen työntekijää avustuskoneen kanssa Burmaan. Maan hallitus pitää kaikkea avustustoimintaa tiukasti otteessaan, eikä ulkopuolisilla ole paljoa sanomista, vaikka kuinka tietäisivät paremmin, miten asiassa pitää toimia. Vieraissa olosuhteissa, puutteellisen infrastruktuurin varassa toimiessa eivät muun järjestelmän opit myöskään välttämättä toimi. Ilmasto- ja maantieteelliset olosuhteet asettavat omat rajansa, ja on vielä otettava huomioon kulttuuri ja uskonto. Hallitus tietysti vahtii, ettei apua mene vääriin käsiin, heidän mielestään.

Jaipurin tapahtumat koskettivat, koska Intian matkallamme kävelimme juuri noita ostoskatuja pitkin, joilla räjähti kuusi pommia vaatien ainakin 80 ihmisen hengen. Jaipurissa oli mukava kierrellä kauppoja, istua teetä juomassa myyjien kanssa ja ihailla eteen tuotavaa tavaraa.
Yövyimme palatsissa, joka oli muutettu hotelliksi. Itse maharadja kertoi mielellään suvustaan, hänen isoisänsä isoisä ties kuinka monennessa polvessa oli saavuttanut asemansa hoitamalla hyvin kuninkaan kameleja. Hauskana yhteensattumana katsoimme elokuvaa Guru äskettäin. Siinä joku epäilee gurun aitoutta sillä perusteella, että hän on pelannut golfia Jaipurin maharadjan kanssa, eikä tämä ollut tiennyt gurua. Tapaamamme Jaipurin maharadja oli innokas golfin pelaaja, tyylipuhdas golf-asu päällä ja tasoitus sitä luokkaa, että aikaa on vietetty säästelemättä viheriöllä.

Jaipur on täynnä mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kaupungin ulkopuolella on Amberin linnoitus, keskellä kaupunkia Tuulten palatsi, ja aikaa kuluu myös Jantar Mantarin astrologisessa observatoriossa. Kaupunki elää turismilla, pommi-iskun vuoksi siitä riippuvaisten elämä vaikeutuu. Intian köyhyydessä kaduilla liikkuu paljon kerjäläisiä ja ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin kävellä pitkin katuja. Varmaan moni eilisistä loukkaantuneista eli muutenkin vaikeaa elämää. Niin kuin se pieni likainen poika, jonka muistan seuranneen meitä ostoskierroksellamme.

Nyt on avustusrahaa kerääntynyt Burman uhrien hyväksi vain häviävän pieni osa siitä mitä tsunamin uhreille kerättiin. Niitä rahoja taas on edelleen odottamassa jälleenrakennuksen etenemistä. Kyse on Thaimaan naapurimaasta, eikä tsunamin takia kukaan ole enää hengenvaarassa. Tsunami kosketti, ehkä oli itsekin käynyt lomalla siellä, siellä oli maanmiehiä hädässä ja heidän kauttaan pystyi kuvittelemaan myös paikallisten asukkaiden hädän. Hätä on suuri Burmassakin, nyt Punaisen Ristin työntekijä on jo päästetty alueelle kertomaan avun tarpeesta.

Äitienpäivän aiheet

Äitienpäivää ei vietetä Ruotsissa vielä tänä viikonloppuna vaan toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Päivän kunniaksi muutama linkkivinkki ruotsalaisista blogeista, jotka tavalla tai toisella liittyvät äitiyden teemaan. Suuria tunteita liikkuu Abben isän iltahetkessä. Hänellä on kaksi poikaa, joista nuorempi Abbe on sydänvikainen ja jolta on löydetty kromosomipoikkeama. Että voikin joku kuvata kauniisti lapsiperheen rauhallista iltaa ja sanoittaa isän kokemusta, joka niin kovasti muistuttaa äidin kokemaa.

Reipasta, positiivista äitimeininkiä löytyy tonårsmorsalta, joka taiteilee neljän lapsensa kanssa, tyttäret ovat jo melkein aikuisia. Näytteeksi sopii elävä kuvaus karvaisten jalkojen löytymisestä aamulla tyttären sängystä, ja tyttärellä on ihan sileät jalat. Koska lapset ovat puoliksi gambialaisia, pääsee blogin kautta katsomaan myös kaksikulttuurisen perheen arkea.

Rajun näkemyksen äitiyteen tarjoaa Någons mamma-någons dotter -blogi, johon kirjoittavat sekä äiti että tytär. Äiti istuu vankeustuomiota naisvankilassa, tytär miettii äitisuhdettaan, kertoo vierailuista isoäidin luona lasten kanssa. Moneen äitiyskokemukseen sisältyy särö. Joku äiti vierailee lapsensa luona vankilassa, tai niin kuin tässä, aikuinen tytär ja itsekin äiti vierailee äitinsä luona vankilassa. Nämä äidit eivät kaipaa kunniamerkkihuomiota eivätkä sitä saisikaan, mutta ehkä ansaitsisivat.

Listalta löytyi myös lapsenlapsiblogi, jonka tarkoituksena on jakaa muiden isovanhempien kanssa ajatuksia isovanhemmuudesta. Puoluepolitiikkaa moderaateissa harrastavan isoäidin ajatus on vielä kehittelyasteella, mutta viimeisen postauksen perusteella on lupa odottaa enemmän jatkossa. Idea voi tosiaan olla kehittelemisen arvoinen, isovanhemmuuskin muuttaa muotoaan ja kokemusten jakaminen blogissa tätä päivää.

Hyvää äitienpäivää!

Parvekkeen sisustus

On ikävä tuottaa ihmisille pettymys. Siksi stailausinnostukseni saattelemana laitan esille nämä kuvat parvekkeestamme ja sisääntuloväylästä kaikille niille toiveikkaille googlaajille, jotka eksyvät blogiini hakusanoilla parvekkeen sisustus. Se on suosituin hakusana näille sivuille.

Parvekkeelta puuttuu vielä kasveja, matto ja kaiteen vuoraus jollain kankaalla täydentäisivät myös kokonaisuutta. Seinällä olevassa ristikossa kiipeili viime kesänä sormilehtinen köynnös, joka ei kukkinut, mutta kesti kuukauden vailla vettä ja peitti ankean seinän. Tänä keväänä en ole niitä vielä löytänyt. Ilmeisesti ne tulevat hallanarkoina myyntiin vasta kylmänvaaran väistyttyä.

Uhmasin stailaajan neuvoja ja varsinaista lyhtyä en ostanut, mutta laitoin kynttilän ympärille kiviä lasilyhtyyn muistuttamaan viime kesästä. Keräsin silloin Saimaan rantavedestä valkoisia ja punertavia kiviä, ja laitoin samalla tavalla kynttilän seuraksi mökin pöydälle.

Penkki ulko-oven vieressä tuli aikoinaan nostettua Suomen kodin pihalta viimeiseksi muuttokuormaan, kun tilaa vielä oli. Täällä se on sisustanut sisääntulon, mutta osoittautunut myös käytännölliseksi. Kävelen talvellakin sukkasillani penkille vetämään kenkiä jalkaani, siihen on mukava laskea kantamukset avainten etsimisen ajaksi ja tällaisina lämpiminä päivinä voi mennä lueskelemaan kirjaa ulos ja vaikka torkahtaa siihen.

Blogikäräjöintiä

- No et ole ajatellut mennä tuomaripsykologian kurssille? Kysäisin Helsingin junassa istuvalta juristikaverilta, silloiselta käräjätuomarilta, joka oli tulossa todistajapsykologian kurssilta. Kurssilla oli osoitettu, miten helposti tuomari menee lankaan. Vaikka tunnistettavien rivissä ei ollut etsittyä henkilöä, yli puolet ryhmästä oli löytänyt sen näköisen ihmisen. Kun kokee olevansa pakotettu löytämään etsimänsä, muisti tekee tepposia ja näkee sellaistakin, mitä ei oikeasti näy.

Eilen kohua herättänyt tuomio, jossa haulikolla 15-vuotiaan mopopojan tappanut ja 17-vuotiasta vakavasti haavoittanut perheenisä vapautettiin kaikista syyytteistä, oli laajasti esillä myös tämän päivän DN:ssä. Tuomari valotti eri puolia päätöksestään, myös oikeudenkäynnin kulusta ja oikeuden harkinnasta esitettiin tietoja.
- Mukana on ollut niin paljon tunteita, myös meille tuomioistuimessa. Olen tavannut lautamiehet joka päivä ennen istunnon alkua ja käynyt läpi, mitä kysymyksiä on tärkeä seurata . Muuten teen sitä harvoin. Ja päivän istunnon jälkeen olemme tavanneet jälleen antaaksemme tunteiden laskeutua ja palataksemme takaisin juridiikkaan.

En ole koskaan ennen kuullut vastaavaa puhetta tuomarilta. Tuomarin työhön liittyvä objektiivisuuden vaade, ajatus puhtaasti juridisesta harkinnasta on ollut ihanne, johon on uskottu. Jos jossain jutussa on tarvittu tunteiden laskeutumista, että voidaan palata takaisin juridiikkaan, niin mitä sitten tapahtuu kaikissa niissä tunteita herättävissä jutuissa, joissa näin ei tehdä? Entä mikä tunne jää vallalle, kun tunteet ovat laskeutuneet? Tunteeton tila vai se sallittu tunne?

Oikeussalissa tarvitsee asiaosaamisen lisäksi tunneosaamista. Tuomariksi ryhtyvää ei siihen valmenneta, itse sain sentään yhden neuvon hovioikeuden presidentiltä tuomarinvalani jälkeen.
- Olet menossa istumaan käräjiä kotipaikkakunnallesi. Katso ettet sitten vaadi naapureiltasi ja tuttaviltasi enemmän kuin täysin vierailta ihmisiltä, tuollaiseen tilanteeseen liittyy yliobjektiivisuuden vaara.
Kun muutama vuosi sitten auskultointikavereiden kanssa istuimme tutussa käräjäsalissa ja kerroin saamastani ohjauksesta, hiljaisuuden jälkeen tuli vakavia kommentteja.
- Ei me saatu mitään neuvoja.
- Hyvä neuvo, noin ylipäätänsä muutenkin.
En tiedä olisinko ilman tuota neuvoa uskaltanut hylätä muutaman syytteen, joissa tuttu nimismies syytti ja tutut ihmiset olivat syytettyinä, näyttöä ei vain löytynyt.

Asianajajan pitää myös osata havaita tunneprosesseja. On juttuja, joissa ei vain saa laskea tunteita valloilleen, tuomioistuimen jäseniä ei saa järkyttää, asiakas ei saa romahtaa. Erityisesti jos on jutussa vahvoilla, ei kannata ottaa riskejä, vaan ajaa juttu varovasti loppuun saakka. Kokeneelta asianajajalta löytyy aina salkusta nenäliinapaketti. Vaikuttaa siltä, kuin Rödebyn jutussa syyttäjä olisi arvioinut olevansa vahvemmilla kuin oikeasti on. Hän ei ole varmistellut esittämällä vaihtoehtoisia syytteitä, vaan vienyt juttua eteenpäin pelkällä murhasyytteellä. Ehkä hän on myös ajanut syytettä niin vahvasti, että vastareaktio on jäänyt vallalle.

Tuomarin lausunto, että mukana on ollut paljon tunteita, julkisuuteen annettuna, ei kuulosta hyvältä. Tuomioistuimella on säiliötehtävä, eivätkä sen sisäiset prosessit saisi vuotaa ulos, vaan ainoastaan perusteltu päätös. Siellä ammatikseen töitä tekevien pitäisi pystyä hallitsemaan tunneprosesseja ja pitämään ne tuomioistuimen sisäisenä asiana. Päivän lehtijutun perusteella herää epäilys, että vaikka oikeussalissa on tiukasti hallittu muodollisia järjestelyjä, missä järjestyksessä salista tullaan sisään ja ulos ja mitä milloinkin sanotaan ja tehdään, tunteet ovat velloneet.

Itse asiasta en pysty tietenkään sanomaan, oliko päätös oikea vai väärä. Erikoinen se joka tapauksessa oli, ja tuomioistuimen toiminnastaan ulospäin antamaa kuvaa pitääkin kritisoida, jos siinä havaitsee ongelmia. Tuomioistuimen työ kuuluu niihin aloihin, joissa ei riitä, että se on ammattitaitoista ja laadukasta. Sen täytyy myös näyttää siltä.

Perhealbumista

Valokuvatorstai kannusti taas vapaasti assosioimaan Henri Toulouse-Lautrecin maalauksen inspiroimana. Tämä nyt on kovin vapaata, mutta kun kerran käskettiin.

Blogilistalta blogiportaaliin

Aftonbladetin omistaman blogiportaalin ulkoasu on ehkä sekava mutta vastapainoksi informaatiota on tarjolla runsaasti. Aloitussivulta pääsee blogeihin useilta listoilta, sivulla tarjotaan tekstipätkiä 20 blogista ja suorat linkit löytyvät 60 blogiin. Sivun suurin palsta on keskustelluimmat uutiset, joka vie lukemaan Aftonbladetin, Svenska Dagbladetin ja Dagens Nyheterin juttuja blogimaailmaa liikuttaneista aiheista.

Tänään kuusi suosituinta lehtijuttua kertoo eilen tulleesta tuomiosta, jossa mopopoikia ampunut isä vapautettiin kokonaan syytteistä. Olen yrittänyt muistella vanhoja rikosoikeudellisia opinkappaleita, mutta näyttää olevan vaikea verrata suomalaista ja ruotsalaista oikeuskäytäntöä. Jos Suomessa katsottaisiin syyntakeettomaksi mielentilatutkimuksen perusteella, asia jäisi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimenpiteiden varaan. Ruotsissa taas oikeus määrää, onko henkilö psykiatrisen hoidon tarpeessa. Kun Suomessa asia siirtyy vapauttavalla tuomiolla pois oikeuslaitoksen vastuulta, tarinan jatkoa ei enää kuulla. Nyt kun tuomioistuin määräsi, ettei hoidon tarvetta ole, tyrmistys on ollut melkoinen.

Joissain kommenteissa on vilahtanut sana hätävarjelu. On kysytty, tekikö syyttäjä virheen, kun ei esittänyt vaihtoehtoisia vaatimuksia, vaan vaati rangaistusta ainoastaan murhasta ja murhan yrityksestä. Uutisjuttujen perusteella voisi kuvitella hätävarjelun liioittelun sopivan paremmin perusteeksi vapauttaa rikosoikeudellisesta vastuusta kuin syyllisyyden puuttuminen. Syyttäjä on jo kirjoittamassa valitusta, mutta hän on sidottu alunperin esittämiinsä nimikkeisiin, lievempää tekomuotoa kuten tappoa ei voi enää hovioikeudelle ehdottaa.

Kollektiivinen ahdistus

Urautunut blogilistan seuraamiseni on nyt keskeytynyt palvelun sekoamisen vuoksi, joten löysin vihdoin tieni ruotsalaiseen blogiportaaliin. Lähdin etsimään arkihavaintoja ikäryhmässä 51-60, ja jo toisena löytynyt deep.edition tarjosi erinomaisen postauksen aiheesta Englan murha ja kollektiivinen suru. Helluntaina televisio lähettää täällä suorana lähetyksenä murhatun ja metsätielle jätetyn kymmenvuotiaan Englan hautajaiset.

Pitäisikö television julkisen palvelun tuottajana tarjota ihmisille mahdollisuus oman ahdistuksensa lievittämiseen ja läpityöskentelyyn näyttämättä toisten ihmisten yksityistä tilaisuutta? Kun Suomessa aikoinaan televisioitiin murhattujen poliisien hautajaiset, tuli kummallinen "pitäisikö-minun-nyt-katsoa-olo". Silloin asiaa perusteltiin kai poliisin virka-asemalla, mutta en muista aikaisemmin havainneeni yhtä vahvaa median välittämää kollektiivista surua Suomessa.

Viime aikoina Ruotsia ovat puhuttaneet monet lapsiin ja nuoriin kohdistuneet rikokset, pikkupaikkakunnat Rödeby, Arboga ja Stjärnsund ovat nousseet ihmisten tietoisuuteen paikkoina, joissa lapsia on kuollut väkivallan uhreina. Englaa pidetään nyt Ruotsin televisiossa symbolina lapsen suojattomuudelle ja turvattomuudelle, siksi poiketaan aiemmasta linjasta olla näyttämättä yksityisiä hautajaisia. Myös Englan etsinnöissä avustaneet lukuisat ihmiset voivat samalla television kautta olla mukana hautaamassa löytynyttä Englaa.

Rödebyn tapauksessa nuorisojoukon terrorisoiman perheen isä menetti hermonsa eräänä lauantaiyönä ja ampui pihalleen tulleita nuoria kohti haulikolla, seurauksena 15-vuotias poika kuoli, 17-vuotias sai hengenvaarallisia vammoja. Sitä ennen poliisi ei ollut reagoinut perheen useisiin ilmoituksiin kotirauhan häirinnästä. Jutusta tuli tänään tuomio, syytetty vapautettiin kokonaan, koska hänen ei psyykkisen tilansa vuoksi voitu katsoa olleen syyllinen rikokseen. Hän ei joudu myöskään psykiatriseen hoitoon, koska hän ei ole enää syyntakeettomassa tilassa.

Englan murhaajan olisi voinut saada telkien taakse jo aikaisemman murhan vuoksi, jos vain virka-apupyyntö DNA-testauksesta ei olisi hukkunut jonnekin poliisilaitoksella. Rödebyssä poliisin lisäksi sosiaalitoimi on joutunut miettimään, mitä olisi voinut tehdä toisin. Nyt saatu tuomio herättää kysymyksen, onko kollektiivinen syyllisyys vaikuttanut oikeuden harkintaan. Vapauttavan tuomion perustelut ovat erikoiset, asiaa käsitellään vielä pitkään.

Kulissit kunnossa

Tänään valokuvaaja kävi ottamassa asunnosta kuvat, ja voimme ryhtyä elämään kuin ennenkin. Tosin valokuviin luotu illuusio pitäisi pystyä palauttamaan ennalleen ennen asunnon näyttöä. Kokemus tämäkin, saimme meklarin tyytyväiseksi touhuamalla pari viikkoa asuntoa viilaten, ja oikeastaan olemme aika yllättyneitä itsekin, että tästä tuli näin hyvä.

Parin viikon ajan piti olla koko ajan hakemassa jotain viritelmää kaupasta. Ostimme lamppuja, kukkia ja kukkaruukkuja, yhden maton, seinäkoukkuja, verhotangon, peilin kylpyhuoneeseen, maalia. Paljon päivittäisestä käytöstä sivussa ollutta tavaraa pääsi esille, toisaalta taas lähes kaikki päivittäin esillä olevat tavarat raivattiin pois näkyvistä. Vanhoja kankaita ompelin tyynynpäällisiksi ja virittelin vaaleita sängynpeittoja piristämään.

Vaikka olikin hauska nähdä yhteistyömme tulos, en kannata sisustamista sisustamisen vuoksi. Kieltäydyimme hankkimasta lyhtyjä parvekkeelle, seiniin kiinnitettäviä lämpökynttiläalustoja tai tuomasta kotiimme mitään muutakaan roinaa, mitä ei kestä katsoa kuin valokuvista. Yhteen huoneeseen hankimme nyt kerralla maton, taulut ja yöpöydän Ikeasta, pirteän näköinen siitä tuli, mutta kuinka kauan sitä jaksaa katsoa?

Vastarinta murenee

Sisäinen sisustajani on nyt heräämässä henkiin ja niin on aikakin. Tiistaina on asunnon valokuvaus, ja sitä ennen pitää vielä saada viherkasveja ikkunoille, parveke kukoistamaan, sisääntulo kutsuvaksi ja kaikki tilat vaikuttamaan mahdollisimman avarilta ja valoisilta. Lisäksi pitää ommella tyynynpäällisiä ja istuintyynyjä puusohvalle ulko-oven viereen.

Alkuun asunnon ehostaminen myyntiä varten tuntui suorastaan vastenmieliseltä. Viritellä nyt lämpökynttilöitä kylpyhuoneen kaappien tilalle, ja sitten ihmetellä missä kaikki purkit ja purnukat pidetään. Aivan kuin ihmiset eivät osaisi nähdä pikkukikkojen läpi. Onneksi ystävät ja Finnair ovat tienneet toisin kuin me itse, että elämässä tarvitaan aaltoja ja lämpökynttiläalustoja. Huomasimme omistavamme kymmenkunta tuikkulyhtyä tai sellaiseksi sopivaa, kaikki vielä niin tyylikkäitä, että stylistimme ilahtuisi. Hän osoitti selkeästi pettymystään, kun meillä oli näkyvillä kaikenlaisia eksoottisia matkamuistoja eikä laisinkaan Marimekkoa ja Iittalaa. Inventaarion jälkeen huomasimme omistavamme Aalto-kokoelman, vaasista pannunaluseen esineitä, joista tunnistaa muotokielen.

Monta kassillista vaatteita ja kenkiä ja monet käyttämättömät tavarat ovat lähteneet kierrätykseen. Alkuun pääseminen oli vaikeaa, mutta kun otin ajattelun lähtökohdaksi sen mitä jää eikä sen mitä heitetään pois, kaaos siirtyi ulko-oven luo ja sitä mukaa pusseissa ja laatikoissa välivarastoon tai loppusijoituspaikkaan. Legot ja Aku-Ankat pakattiin mökille varastoon meneviin tavaroihin siinä toivossa, että joskus vielä asumme mummolassa.

Aatteen palo

Olen jo ehtinyt pari kertaa blogata olympialaisista ja boikotista, ja jatkan edelleen valokuvatorstain merkeissä. Erityistä aatteen paloa edustaa mielestäni tuo vähän väsynyt kyykyssä mieltään osoittava nuori mies. Aatteellisuus tulee lähemmäs kuvaa klikkaamalla.