Etelä-Afrikan presidentin Paul Krugerin mukaan nimetty kansallispuisto perustettiin 1800-luvun loppupuolella villieläinten reservaatiksi. Alue on säilynyt rakentamattomana, koska olosuhteet ihmisasutukselle eivät ole olleet otolliset malariasääsken ja karjoihin tarttuvan taudin vuoksi. Kansallispuiston alueella on asuu kuitenkin paikallista väestöä, jotka monet saavat toimeentulonsa puiston ylläpidosta.
Kun lähdimme aamulla Krugeria kohti, aurinko paistoi kuumasti ja optimistisesti jätimme sadevarusteita Luken majapaikalle, mitä ratkaisua kaduimme kovasti vielä parin päivän kuluttua. Safarimme suuntautui Krugerin kansallispuiston pohjoiseen osaan, puiston alueelle saavuimme Phalaborwan portista. Saimme mukaamme bongauslistan eläimistä, ja kuvaston, jossa alueella esiintyvät eläimet ja linnut oli helposti tunnistettavissa.
Matkalle valmistautuminen vaati rokotusten ja malarialääkkeiden hankkimista, ja sopivan safarivaatetuksen suunnittelua. Safarilla vaatteiden tulisi olla vaaleita, ja mielellään khakin, oliivin ja hiekan värisiä, jottei erottuisi liikaa ympäristöstä. Matkan ajankohtana maaliskuun lopussa sademäärän olisi pitänyt olla jo vähäisempi, mutta sadevarustus oli todella tarpeen rankkojen sateiden keskellä. Helppoa safarille pakatessa oli se, että mukavan retkivaatetuksen lisäksi ei tarvittu muuta kuin hyttyskarkotteita, aurinkosuojavoidetta, desinfiointiainetta ja uimavarusteet.
Matkan aikana huomasimme, että lämmin fleece ja rennot verkkarit olivat paras ilta-asu, safariretkillä puuvillainen pitkähihainen kangaspaita ja housut suojasivat aurinkoa ja ötököitä vastaan, ja olivat mukavan vilpoisat. Korvat auringolta suojaava lierihattu oli myös retkelle sopiva, tosin kovemmassa vauhdissa täytyi kehittää erikoisratkaisuja sen varmistamiseen, ettei hattu lennä pensaikkoon. Pensaikkoon ei nimittäin ollut menemistä, ei hattua etsimään eikä muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti