perjantai 13. heinäkuuta 2007

Lähemmäksi Krugeria


Ensimmäisen Etelä-Afrikan päivän aikana matkustimme oppaamme farmille rehevällä viljelysalueella sijaitsevaan Letsiteleen. Majapaikkamme osoittautui paratiisiksi käärmeineen, meitä varoitettiin myös joessa uivista krokotiileistä ja vihaisista virtahevoista. Isännän neljä dobermannia saivat kuitenkin olon tuntumaan turvalliselta.

Majoituimme loma-asuntoihin, joissa kaikissa oli ikkunat joelle päin. Ikkunan takana olivat metalliset kalterit estämässä ei-toivottujen vieraiden sisällepääsyä yöllä. Pääsimme kuitenkin terassille ihailemaan jokinäkymää, ja tarkkailemaan veden pintaa, jos vaikka virtahepo tai krokotiili olisi liikkeellä. Virtahevon röhkimistä joelta kuuluikin, mutta emme onnistuneet näkemään sitä.

Farmin uima-allas oli ihana keidas, siellä sai vilvoitella ja rentoutua pitkien matkojen jälkeen. Luonnonkivistä muotoillun altaan hienoutena oli poreallas. Veden puhtaudesta vakuutuimme viimeistään silloin, kun huomasimme perheen koirien käyvän juomassa uima-altaalla.

Aloimme tutustua oppaaseemme. Hänen vanhempansa olivat muuttaneet Kreikasta Etelä-Afrikkaan, myytyään osuutensa isänsä firmassa hän oli perustanut safariyrityksen. Hän oli palvellut pitkään Etelä-Afrikan armeijassa, josta hänellä ei tuntunut olevan hyviä muistoja, mutta hän suhtautui intohimoisesti maan luontoon. Etelä-Afrikan lisäksi hän vei ryhmiä Mosambikin puolelle Kalaharin autiomaahan. Alkuun oli vaikeuksia saada selvää hänen englannin kielen aksentistaan, mutta pian siihen tottui ja juttua riitti, joskus vähän liikaakin meille hiljaisille suomalaisille. Luke osasi pitää huolta siitä, että kaikilla ryhmässämme oli hyvä olla ja todella johti matkaamme, mikä mahdollisti myös vanhemmille rentoutumisen lomalla. Ei turhia neuvotteluja viiden henkilön kesken mitä tehdään seuraavaksi, myös ruokaa oli aina tarvittaessa tarjolla.

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...