Katseet Berliiniin

EU-täyttää 50 vuotta, ja Brandenburgin torilla pidetään sunnuntaina suuret juhlallisuudet asian kunniaksi. Päivän Dagens Nyheter käyttää tänään peräti seitsemän sivua juhlivan EU:n huomioimiseen eri perspektiiveistä. Minäkin kiinnostuin heti Berliinin tapahtumista, ja suosittelen kaikille 17 kuvan bildspelin katsomista DN:n sivuilta. Ihana Knut! Kerrankin EU-reportterit saavat käydä tekemässä jonkun hauskan jutun, josta kansa oikeasti on kiinnostunut.

Mikä siinä onkin, että vaikka EU:sta kertovia juttuja kuinka somistettaisiin piirroksin ja huomiota herättävin otsikoin, kuten tänään DN pääkirjoitussivuillaan hehkutti Rakastettua 50-vuotiasta, niin vaatii vesipuhvelin sitkeyttä kahlata niitä artikkeleja läpi. Joskus otan sellaisen "kai tässä on sivistettävä itseään" -asenteen, ja päätän tankata jutun läpi, mutta useimmin säästän itseäni. Elämä on tuonut ja tuonee jatkossakin riittävän määrän tylsiä tekstejä - myös EU:ta koskevia - eteeni ilman että vielä vapaaehtoisesti ja palkatta niitä lukisin.

Mutta löysin DN:stä aamukahvia juodessani kulttuurisivuilta myös kaksi mielenkiintoista artikkelia. Toinen kertoi naisista, jotka sotivat, taustana Sierra Leonen sisällissota. Toinen aamun ilahduttavista teksteistä oli essee muutama vuosi sitten kynä kädessään kuolleesta lähi-idän problematiikkaan perehtyneestä palestiinalaisesta intellektuellista Edward Saidista ja hänen postuumisti julkaistuista kirjoistaan. "Enemmistö on aina väärässä" sanoo Said.

Vaikka demokratia perustuukin ajatukseen eri mielipiteitä edustavien tahojen samanarvoisuudesta, jokaisella on vain tasan yksi ääni, niin silti aina löytyy niitä, jotka yrittävät vakuuttaa, että koska heillä on valta, he ovat oikeassa. Mutta heillä on vain valta, ja siksi pitäisi muistaa olla myös nöyrä. Kun sosiaalidemokraatit ovat kärsineet vaalitappiot sekä Ruotsissa että Suomessa ja kysytään mikä meni vikaan, niin parhaiten asiaa kuvaa mielestäni vaali-iltana kuulemani sana "vallantäyteys". Asiat arvioidaan ensiksi sen mukaan, mitä se merkitsee meille sosiaalidemokraateille, ja vasta tuon testin läpäisyn jälkeen pohditaan, mitä se merkitsee kaikille muille, jos sittenkään.

Taas meitä epäillään

Maahanmuuttajien aiheuttamaa yhteiskunnallista uhkaa voi myös torjua rakentamalla jalkojen desinfiointialtaita rajaseuduille, jotteivat taudit leviäisi. Tällainen löytyi Mosambikin ja Etelä-Afrikan välisen rajan tienoilta, ei kuitenkaan enää käytössä.

Tänään Dagens Nyheter kirjoitti, kuinka helppoa on saada Ruotsissa väärä passi. Tätä olen epäillytkin, koska henkilöllisyyskortin myöntämismenettely suorastaan suosii vilpillistä toimintaa. Moni rehellinen ihminen ei sitä helposti saa, tai ainakin monen täytyy turvautua pieneen vilunkiin. Minunkin olisi pitänyt pyytää tuikituntematonta naapuria tulemaan Svensk Kassaserviceen todistamaan, että tuntee minut hyvin ja olen juuri passikuvani esittämä henkilö. Kaikkihan ovat kokeneet sen, että passikuva esittää jotain huomattavasti vanhempaa ja rumempaa henkilöä, joten en ottanut sitä riskiä, että uudet naapurini alkavat epäillä minua huijariksi.

-Kun onnistuu järjestämään ID-kortin, on vaikka kuinka helppoa saada poliisi myöntämään passi, sanoo DN:n juttuun haastateltu Ali, joka istuu vankilassa. (Hassua, ettei asiasta puhumaan löydetty ketään vielä vapaalla jalalla olevaa.)

ID-kortin saamiseen Ruotsissa tarvitaan nykyisin sukulainen, joka todistaa, että kuva esittää tätä tiettyä henkilöä. Olen miettinyt, onko viranomaisella edes valtaa olla myöntämättä ID-korttia, jos joku sukulainen todistaa Björnin olevan kuvan esittämä Kalle. Eihän minunkaan passini eikä ajokorttini todistanut minun olevan minä, virkailija ei suostunut edes katsomaan passiani, mutta kun uusi ystäväni tuli paikalle, henkilöllisyyteni uskottiin heti. Viranomaisilla ei tunnu olevan velvollisuutta käyttää omia tarkistusmenetelmiään eikä heitä ei ole siihen liioin koulutettu. En tiedä, onko heillä edes oikeutta kieltäytyä ID-kortin myöntämisestä, jos he eivät ole täysin varmoja, että heitä erehdytetään.

Olen joskus ollut sellaisessa tilanteessa, että kaikki kolme ympärilläni istuvaa intialaista ovat olleet ensinäkemältä niin saman näköisiä, etteivät passikuvatkaan voi erota merkittävästi toisistaan. Heidän olisi helppo hankkia Ruotsin passit samalle henkilöllisyydelle, tarvitaan vain Ruotsin henkilönumero ja ID-kortti, jonka saa jonkun sukulaisen avulla.

Uutisissakin oli tiistaina aiheena ID-kortin saamisen vaikeutuminen. Svensk Kassaservicestä joku pahoitteli, jos menettely haittaa rehellisiäkin ihmisiä. He eivät kuitenkaan voi ottaa riskiä, että ID-kortti myönnettäisiin väärin perustein. Siksi tarvitaan sukulainen todistamaan henkilöllisyys.

Logiikka ontuu. Se, että maahanmuuttajalla on sukulaisia Ruotsissa, ei tee hänestä rehellistä. Nykyinen menettely, jossa yksityishenkilöt todistavat yksityishenkilöille ihmisten henkilöllisyyksiä virallisia asiakirjoja varten, joiden perusteella viranomaiset myöntävät sitten passeja ja tekevät rekisterimerkintöjä, heikentää viranomaistoiminnan luotettavuutta. Eikö viranomaisten pitäisi käyttää osaamistaan ja tekniikkaansa sen varmistamiseen, että viralliset rekisterit sisältävät luotettavaa tietoa?

Eiköhän tämäkin uutinen väärän passin saamisen helppoudesta johda taas johonkin uuteen tiukennukseen. Ennustaisin, että tämän jälkeen ID-kortteja ei enää ylipäätänsä myönnetä muille kuin Ruotsissa syntyneille Ruotsin kansalaisille. Sitten saataisiin taas lisää paperittomia ihmisiä, ja siitähän on paljon esimerkkejä maailmalla, että mitä enemmän maassa on henkilöllisyyspaperittomia, epämääräisellä statuksella oleskelevia asukkaita, sitä helpompi siellä on oleskella ilman papereita. Syntyy pimeän työn, rahan ja palvelujen verkosto, lääkärinvastaanottoja yksityisasunnoissa sivukujilla, apteekkeja porttikongeissa. Oleskelulupaa ei kannata hakea, kun siitä ei ole mitään hyötyä, vaan voi joutua karkotetuksi kotimaahansa.

Nykyinen lentoliikenteen turvallisuustarkastusten käytäntö on osuva esimerkki verkosta, joka ei päästä läpi hyttystä mutta elefantin kuitenkin. Samaan aikaan kun eri puolilla maailmaa turvatarkastuksissa vaihdellaan seitsemän desin muovipusseja puolen litran pusseihin ja mummojen tekemiä leivonnaisia heitellään roskiin vaarallisena nesteenä, ja jokainen lentomatkustaja on potentiaalinen terroristi, ne oikeat terroristit kehittävät jo seuraavaa juontaan. Jos halutaan estää väärinkäytöksiä, pitäisi keskittyä väärinkäyttäjiin, mikä siinä on niin vaikeata?

Osallisuuden kokemista

Jossain vaiheessa uudessa kotimaassa kaikki vastoinkäymiset tuntuvat ulkomaalaisten syrjinnältä. Suomessa muistan erään terveyskeskuspalveluihin tutustuneen maahanmuuttajan kirkastuneen ilmeen, kun sain vakuutettua hänelle, että virhediagnoosista ja hoidon viivästymisestä huolimatta kyse ei ole syrjinnästä, korkeintaan pienestä hoitovirheestä. Omat kokemukseni takanani pystyin uskottavasti toteamaan, että tämä saamanne kohtelu on normaalia, olette päässeet osallisiksi suomalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä. Kaikki saavat yhtä huonoa hoitoa, minäkin. Mikä helpotus, siirryimme seuraavaan asiaan.

Tänään olen saanut päätökseen Telian kanssa käymäni prosessin, jonka aikana oli vaikea uskoa, että myös ruotsalaiset saavat yhtä huonoa palvelua. Halusin viime lokakuussa vaihtaa laajakaistan toimittajaa. Soitin Telian asiakaspalveluun, joka ei ottanut kuuleviin korviinsa pelkän laajakaistan tilaamista, vaan tarjosi pakettia, johon kuuluu normaalihintainen lankapuhelinliittymä, ilmainen kännykkä ja edullinen 18 kk laajakaistatarjous. Lankapuhelin liitettiin heti, maksoin liittymismaksun ja kahden kuukauden perusmaksun. Odottelin muita tilauksen osia toimitettavaksi, mutta mitään tapahtunut, ainoastaan kahden kuukauden kuluttua tuli lasku laajakaistasta.

Koska Telia oli osoittautunut epäluotettavaksi palveluntoimittajaksi, en ollut enää kiinnostunut laajakaistan saamisesta heiltä. Reklamoin ja vaadin sopimuksen purkua, koska he eivät ole toimittaneet palvelua kohtuullisessa ajassa. Ilmoitin myös, että koska lankapuhelin oli tilattu vain sitä varten , että saisin edullisen laajakaistasopimuksen, en tarvitse sitä enää ja vaadin kaikkien maksujen palautusta.

Luonnollisestikaan en päässyt puhumaan kenenkään asiaa ymmärtävän kanssa Teliassa, call centerissä oli kohtuuttomat odotusajat, ja asian selvittäminen asiakaspalvelijoille oli yhtä tyhjän kanssa. Reklamaationi pointti oli, että jos kolmea tuotetta markkinoidaan yhdessä, yksi on normaalihintainen, yksi ilmainen ja yksi edullinen, ja toimitetaan vain se normaalihintainen, niin silloin rikotaan kuluttajamarkkinoinnin sääntöjä. Piti siis ryhtyä kirjeenvaihtoon.

Telia peruutti kaikki laajakaistalaskut pitkän kirjoittelun jälkeen. Sittenkin vaikka asiakaspalvelu lupasi minulle, ettei laskuja tarvitse maksaa, laskutukseen asti se tieto ei mennyt, vaan joka laskusta piti vielä valittaa erikseen. Koska lankapuhelinliittymän maksua Telia ei luvannut palauttaa, vaikka se oli toiminnassa vain vähän yli kuukauden, ja olin ehtinyt maksaa siitä yli tuhat kruunua, kirjoitin vielä Posti- ja telehallituksen kuluttajaneuvontaan. Sieltä tuli viime viikolla puhelu, jossa pahoiteltiin asian käsittelyn viipymistä, ja kysyttiin haluanko asiaa vietävän eteenpäin. Tottakai, periaatteen vuoksi.

Tänään hunajaääninen Mikael Teliasta sitten soitti. Tottakai he palauttavat minulle haluamani summan. Ryhdyin kiireesti etsimään tilinumeroani, mikä tietenkin oli jossain tilisopimuksessa jonkun laatikon pohjalla, availin kaappejani ja yritin samalla puhua mukavia Göteborgin ja Tukholman säätilaeroista.
- Haluatko, että soitan sinulle kohta uudestaan, on varmaan stressaavaa etsiä sitä tilinumeroa, kun olen täällä langan toisessa päässä, kysyy Mikael.
Javisst, vain ruotsalaiset osaavat tuon.

Nyt pitäisi sitten ryhtyä kirjeenvaihtoon vakuutusyhtiön kanssa varastetusta polkupyörästä, olisikohan mahdollista saada vakuutuskorvaus ilman suurempaa taistelua?

Radikaaleja innovaatioita

Joku ehdotti Suomeen perustettavaksi innovaatioministeriötä, joka pitäisi huolta huippuosaamisen säilymisestä maassa. Innovaatioiden toivossa aina jonnekin kaavaillaan klusteria, jossa muhisi jonkun alan kehitykselle hedelmällinen maaperä. Yksi tällainen innovaatioalusta on Pohjois-Ruotsiin kehittynyt autojen testausalan klusteri. Olosuhteet ovat otolliset, koska järvet jäätyvät kunnolla talvella ja vähälukuinen paikallinen väestö pitää suunsa kiinni näkemästään. Testpolis-klusterin kehittyminen ei ole kuitenkaan ollut mikään virkamiestyön taidonnäyte, vaan enemmänkin sattumien summa, on syntynyt kysyntä ja siihen on osattu vastata.

Klusterissa tietty sisäänpäin lämpiävyys on hyväksi, etteivät ideat vuoda muiden käyttöön, toisaalta pitäisi seurata tiiviisti ympäristön muutoksia ja hallita asiakas- ja yhteistyösuhteita maailmanlaajuisesti. Dynaaminen klusteri imee alueelle alan osaamista, mikä houkuttelee uusia yrittäjiä ammattitaitoisen työvoiman äärelle, mikä taas houkuttelee lisää osaajia. Klusterin täytyy olla riittävän erikoistunut, jotta osaaminen omalla erityisalalla kehittyisi.

Olen ihmetellyt viime aikoina, miksi tietyillä aloilla ei ole tapahtunut mainittavaa kehitystä vuosisatoihin. Esimerkiksi keittiön pöytä pitäisi ottaa jossain klusterissa tarkemman kehittelyn alle. Haluaisin pöydän, joka pyyhkii itse itsensä ja vaihtaa väriä kauden ja tilaisuuden mukaan. Pöydän keskellä voisi olla lämpölevy, ja joku alue voisi myös pitää jäätelön kylmänä ja maitopurkin viileänä. Leipoessa pöydän pinnan saisi säädettyä kohotuslämmölle. Soitin olisi näppärästi pöytälevyn alla, muutakin viihdettä voisi olla saatavissa. Tulevaisuudessa aamun lehti luetaan pöydän pinnasta. Avaruuteen kyllä pääsee ja televisiota voi katsoa puhelimellaan, mutta keittiön pöytä edustaa edelleen keskiajan designia. Keskivertoperheessä keittiön pöytää käytetään päivittäin vähintään yhtä paljon kuin autoa, mutta missään ei ole keittiön pöytien testausalan klusteria.

Helsingin seudulle suunnitellaan huippuyliopistoa, joka yhdistäisi Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun resurssit. Olisiko sittenkin toivoa, että tekniikan kehitys ja huonekaludesign löytäisivät toisensa? Toivottavasti pöytäpinnoiksi ei kuitenkaan valita Marimekon Unikkoa eri väreissä, vaikka kauppakorkeakoulun laskelmat ja markkinointigurut niitä puoltaisivatkin. Muumit voisin huoliakin. Ainakin jossain elämänvaiheessa pöytä, jonka pinnassa lempeä muumimamma huokaisee tyytyväisenä, kun lusikallinen on saatu onnistuneesti suuhun asti, olisi kova sana.

Yhdenlaisia innovaatioalustoja ovat myös vuokrakerrostalojen täyttämät lähiöt, joissa klusterien eduista osattomaksi jääneet ovat kehittyneet huippuosaajiksi työelämän ulkopuolella selviytymisessä. Varsinaisina piilaaksoina voi pitää pakolaisleirejä, kuten Beirutissa palestiinalaisten moninkertaisesti ylikansoitettua Bourj al-Barajneh´ia. Sukupolvesta toiseen aina vain ahtaammassa, ei maan kansalaisuutta, ei oikeutta työskennellä useimmissa ammateissa, ei minkäänlaisia mahdollisuuksia sosiaaliseen nousuun täydellisestä ahdingosta. Pienelle alueelle on syntynyt valtava pyssynkäsittelytaitoisten köyhien, toimettomien ja turhautuneiden miesten keskittymä, aina vain ahtaammalle ajettuna. Ne klusterit tuottavat oikeasti radikaaleja innovaatioita.

Kielenhuoltoa

Skål ruotsinsuomalaisen peruskoulun päätteeksi

Eilen ensimmäistä kertaa kuulin keskusteltavan suomen kielellä läheisen kuntosalin pukuhuoneessa. Tosin ei siellä kuule muunkaan kielistä keskustelua. Olen ihmetellyt, että niin harvat käyvät salilla ystäviensä kanssa, ovatko ruotsalaiset sittenkin aika yksinäisiä? Sitä vastaan taas puhuu jatkuvasti ympärillä kuuluva, joskus aika kovaääninen kännykkään puhuminen. Joko joillakin on heikko luottamus televerkkoon äänen siirtäjänä, tai sitten heillä on sama taipumus kuin minulla, eli kun puhekumppanin ääni kuuluu taustamelun vuoksi huonosti, ryhtyy varmuuden vuoksi huutamaan takaisin.

Vastatessani omaan kännykkääni suomalaiset rouvat eivät voineet olla kuulematta, että minäkin puhun suomea. Mitä siitä seurasi? He katsoivat minua ystävällisesti. Näitä tilanteita tapahtuu jatkuvasti, tunnistamme kyllä oman heimomme jäsenet, mutta koska meitä on niin paljon, lähempi tuttavuuden teko saa jäädä.

Muutaman kerran kaupoissa aluksi ruotsia puhuneet myyjät ovat vaihtaneet Suomen kieleen, kun ovat kuulleet meidän puhuvan sujuvasti suomea ja takellellen ruotsia. Farkkuliikkeen myyjäpoika alkoi harmitella, kuinka hän ei osaa suomea, vaikka hän on kyllä ihan suomalainen. Aika usein asioidessaan ajattelee, että tuo varmaan osaisi suomea paremmin kuin Hötorgin hedelmänmyyjät, mutta harjoitellaan nyt sitten ruotsia. Terveysasemilla, sairaaloissa, vakuutuskassassa ja monessa muussa asiakaspalvelupisteessä henkilökuntaluettelossa löytyy kyllä suomalaisia nimiä, mutta suomenkielistä palvelua ei ole virallisesti tarjolla.

Suomen kielen asema Ruotsissa on ruosupiirien jatkuva puheenaihe. Kun ilotulitusrakettien paukuttelu ei ollut loppunut vielä tammikuun lopussakaan, annettiin Landskronassa määräys, että koulussa saa puhua vain ruotsia. Kielikiellon herättämän julkisen reaktion jälkeen ohjetta lievennettiin sallimalla vieraiden kielten puhuminen välitunnilla. Vaikka Landskronassa ei liene ollut kyse suomen kielen käytön rajoittamisesta, asiaa ei voinut olla ajattelematta suomalaisten kannalta. Mikael Niemen romaaniin perustuvassa elokuvassa Populäärimusiikkia Vittulanjängällä opettaja alistaa suomenkielistä lasta puhumaan ruotsia kun tämä on Ruotsi. Rankka kohtaus.

Jossain esitettiin ajatus suomalaisten houkuttelusta Ruotsista takaisin vanhaan kotimaahan paikkaamaan uhkaavaa työvoimapulaa. Toisen polven siirtolaisia ajatellen tässä vaiheessa voisi olla viisasta satsata ruotsinsuomalaisten kotikielen opetuksen tukemiseen. Suomea kotikielenä opettavat ottaisivat varmaan tuen vastaan. Esimerkiksi suomen kotikielen oppikirjoja ei ole räätälöity täkäläisen kouluopetuksen tarpeisiin. Suomalaiset äidinkielen kirjat ovat liian vaikeita vieraskielisessä ympäristössä eläville, suomea vieraana kielenä opiskeleville tarkoitetut oppikirjat ovat taas liian helppoja.

Jalat irti molemmista maista

Viikonloppuna kävimme äskettäin Tukholmaan muuttaneiden ystävien luona. Uusi koti oli kaunis, saimme nauttia herkullista ruokaa, keskustelua riitti kaikesta mahdollisesta lähtien aikuistuvien lasten elämänvalinnoista aina pyöräilyyn Tukholmassa. Viimeksi mainittu on aina varma keskusteluaihe. Jos on vähänkin lajia harrastanut, niin anekdootteja läheltäpiti-tilanteista löytyy. Vaikka Tukholmassa on paljon pyöräteitä, sekä edessä aukeilevia taksinovia että päättömästi kaahailevia toisia pyöräilijöitä täytyy varoa herkeämättä.

Illan lopuksi pelasimme Tukholma-peliä, joka sitten paljasti täydellisen paikallistuntemuksen puutteen. Emme tienneet kujia, kirjailijoita, laulajia, slangi-ilmaisuja saatikka suosittua moottoripyöräilijöiden kokoontumispaikkaa. Tiedoksi vain, että ”Vad gäspar skorpan?”-kysymykseen vastataan sanomalla sen hetken kellonaika.

Kovin ohuen siivun olemme siis pystyneet omaksumaan ruotsalaisesta kulttuurista, eikä ihme. Enää emme kummastele yhtään satelliittiantenneilla omakielisiä kanavia illasta toiseen katsovia maahanmuuttajia. Olemme aivan samanlaisia. Olemme uskollisesti seuranneet TV Finlandista Suomen ajankohtaislähetyksiä, keskusteluohjelmia ja viime torstaina harmittelin, että suuren vaalikeskustelun takia Idols alkoi kohtuuttoman myöhään. TV Finlandin ohjelmavalikoima ei sisällä Big Brotheria, joten kaikkia turhia julkkiksia ei opi tuntemaan. Myös Suomen euroviisukarsinnat paljastivat, että musiikkielämän uudet trendit eivät kantaudu tänne lahden taakse.

Vaikka seuraan ahkerasti Suomen politiikkaa, niin vaalitulos oli yllätys. En olisi uskonut, että perussuomalaiset vielä Tony Halme – ilmiön laannuttua etenevät näissä vaaleissa. Sitä kansan syvien rivien parissa ilmenevää tyytymättömyyttä, joka kanavoituu perussuomalaisten kannatuksena, eivät ainakaan tänne Ruotsiin näkyneet ohjelmat välittäneet. Onneksi Timo Soini ei ole mikään mahdoton populisti vaikka taitaakin yksirivisten ilmaisujen käytön. Äänet perussuomalaiset keräsivät toreilta ja Internetin keskustelupalstoilta ihmisiltä, jotka eivät olleet lankapuhelimen äärellä, kun gallupista soitettiin.

Askel oikealle tapahtui samaa kaavaa noudattaen kuin Ruotsissa, jossa vaalien jälkeen kokematon pääministeri asetti kokemattomia ministereitä hallitukseen, ja siitäpä soppa syntyi. Toivottavasti kokoomuksessa ei lähdetä ministerivalinnoissa merta edemmäs kalaan, vaan katsotaan pätevyyttä ja kokemusta. Alkukangertelun vuoksi Ruotsin uuden hallituksen aloittamat poliittiset reformit lähtivät takellellen liikkeelle, ja moni jo katuu äänestyspäätöstään. Toisaalta Mona Sahlinin nykyisin johtamat sosiaalidemokraatit eivät nekään tunnu uskottavalta vaihtoehdolta ennen kuin puolueen täydellinen tuuletus on tapahtunut.

Silmiinpistävää samanlaisuutta

Ennen Ruotsiin muuttoani luulin, että ruotsalaiset eivät innostu samalla tavalla Suomi-Ruotsi maaotteluista ja muista keskinäisistä mittelöistä kuin suomalaiset. Mutta pian huomasin, että kun keskustelussa sai sanottua sanan Finnkampen, kiihtymyksen peittely ei onnistunut pidättyväisemmältäkään ruotsalaiselta.

Torinon olympialaisten jääkiekon loppuottelun huuma nousi Ruotsissa aivan uudelle tasolle sen vuoksi, että vastustajana oli Suomi. Täällä näytettiin TV-mainosta, jossa suomalaiset jääkiekkoilijat paiskovat hanskojaan ja kiroilevat pukukopissa, tekstinä taisi olla ”On niin mukavaa, kun Suomi häviää”. Varmaan tuo mainos miellyttää Ruotsissa, jos se lämmittää ruotsalaisten mieliä samalla tavalla kuin ruotsalaisten häviäminen Suomelle hellii suomalaisten itsetuntoa.

Erojen näkeminen siellä, missä niitä ei ole, on hätävarjelun liioittelua, ei meidän omalaatuisuutemme mihinkään häviä vaikka joku toinen olisi yhtä kummallinen. Maapallon muuhun väestöön verrattuna olemme yhdessäkin vain vähäväkinen kylmästä pohjolasta poispääsyä etsivä porukka. Tänään Dagens Nyheterissä pohdittiin mahdollisuutta Ruotsin ja Suomen sotilaalliseen liittoutumiseen - ei NATOon vaan keskenään.

- Muodostetaan yhdessä Itämerenlaivasto, kuului ruotsalaisen poliitikon tarjous.

Majuri Fredrik Herlitz oli ollut mukana yhteisissä harjoituksissa Uudenmaan prikaatissa.
- Kaikkein silmiinpistävintä yhteistyössä oli, kuinka samanlaisia me olemme, hän totesi.

Mitä eroja olisi voinut löytyä? Bisnes on sama, armeijat eivät harrasta organisaatiouudistuksia tuon tuosta, sotilaalliset uhkakuvat ja tekninen valmius eivät rakennu omista lähtökohdista, vaan toimintaympäristön mukaan, mikä Ruotsilla ja Suomella on kovin samanlainen.

Ruotsi ei ole kovin paljoa sotinut sen jälkeen, kun suomalaissotilaat hävisivät vahvuudesta. Sen sijaan Ruotsi on pystynyt rakentamaan mittavan sotateollisuuden. Kansainvälisiin operaatioihin konfliktialueella Ruotsin on uskottavuutensa säilyttämiseksi pakko osallistua, tosin tänään DN:ssä sivun kokoisella nimilistalla vaadittiin ruotsalaissotilaiden kotiinpaluuta Afganistanista.

Puolustusjärjestelmän ylläpito on kallista, Suomen suhteelliset puolustusmenot ovat EU:n kärkipäässä, Ruotsissakin yhteistyövaihtoehtojen pohtimiseen pakottavat rajalliset taloudelliset resurssit. Vahva oma puolustusjärjelmä ja liittouminen maiden kanssa, joilla ei ole vahvaa omaa sotateollisuutta, toisi myös uusia tilauksia Ruotsin teollisuudelle.

Mitenköhän Suomessa suhtaudutaan ajatukseen yhteisestä Itämerenlaivastosta? Mielikuvat Ruotsin armeijasta ovat kansan silmissä muodostuneet hiusverkoista, sukellusvenejahdeista ja JAS-Gripen lentokoneista. Samanlaisuus voisi yllättää suomalaisetkin.