torstai 22. maaliskuuta 2007

Osallisuuden kokemista


Jossain vaiheessa uudessa kotimaassa kaikki vastoinkäymiset tuntuvat ulkomaalaisten syrjinnältä. Suomessa muistan erään terveyskeskuspalveluihin tutustuneen maahanmuuttajan kirkastuneen ilmeen, kun sain vakuutettua hänelle, että virhediagnoosista ja hoidon viivästymisestä huolimatta kyse ei ole syrjinnästä, korkeintaan pienestä hoitovirheestä. Omat kokemukseni takanani pystyin uskottavasti toteamaan, että tämä saamanne kohtelu on normaalia, olette päässeet osallisiksi suomalaisesta terveydenhoitojärjestelmästä. Kaikki saavat yhtä huonoa hoitoa, minäkin. Mikä helpotus, siirryimme seuraavaan asiaan.

Tänään olen saanut päätökseen Telian kanssa käymäni prosessin, jonka aikana oli vaikea uskoa, että myös ruotsalaiset saavat yhtä huonoa palvelua. Halusin viime lokakuussa vaihtaa laajakaistan toimittajaa. Soitin Telian asiakaspalveluun, joka ei ottanut kuuleviin korviinsa pelkän laajakaistan tilaamista, vaan tarjosi pakettia, johon kuuluu normaalihintainen lankapuhelinliittymä, ilmainen kännykkä ja edullinen 18 kk laajakaistatarjous. Lankapuhelin liitettiin heti, maksoin liittymismaksun ja kahden kuukauden perusmaksun. Odottelin muita tilauksen osia toimitettavaksi, mutta mitään tapahtunut, ainoastaan kahden kuukauden kuluttua tuli lasku laajakaistasta.

Koska Telia oli osoittautunut epäluotettavaksi palveluntoimittajaksi, en ollut enää kiinnostunut laajakaistan saamisesta heiltä. Reklamoin ja vaadin sopimuksen purkua, koska he eivät ole toimittaneet palvelua kohtuullisessa ajassa. Ilmoitin myös, että koska lankapuhelin oli tilattu vain sitä varten , että saisin edullisen laajakaistasopimuksen, en tarvitse sitä enää ja vaadin kaikkien maksujen palautusta.

Luonnollisestikaan en päässyt puhumaan kenenkään asiaa ymmärtävän kanssa Teliassa, call centerissä oli kohtuuttomat odotusajat, ja asian selvittäminen asiakaspalvelijoille oli yhtä tyhjän kanssa. Reklamaationi pointti oli, että jos kolmea tuotetta markkinoidaan yhdessä, yksi on normaalihintainen, yksi ilmainen ja yksi edullinen, ja toimitetaan vain se normaalihintainen, niin silloin rikotaan kuluttajamarkkinoinnin sääntöjä. Piti siis ryhtyä kirjeenvaihtoon.

Telia peruutti kaikki laajakaistalaskut pitkän kirjoittelun jälkeen. Sittenkin vaikka asiakaspalvelu lupasi minulle, ettei laskuja tarvitse maksaa, laskutukseen asti se tieto ei mennyt, vaan joka laskusta piti vielä valittaa erikseen. Koska lankapuhelinliittymän maksua Telia ei luvannut palauttaa, vaikka se oli toiminnassa vain vähän yli kuukauden, ja olin ehtinyt maksaa siitä yli tuhat kruunua, kirjoitin vielä Posti- ja telehallituksen kuluttajaneuvontaan. Sieltä tuli viime viikolla puhelu, jossa pahoiteltiin asian käsittelyn viipymistä, ja kysyttiin haluanko asiaa vietävän eteenpäin. Tottakai, periaatteen vuoksi.

Tänään hunajaääninen Mikael Teliasta sitten soitti. Tottakai he palauttavat minulle haluamani summan. Ryhdyin kiireesti etsimään tilinumeroani, mikä tietenkin oli jossain tilisopimuksessa jonkun laatikon pohjalla, availin kaappejani ja yritin samalla puhua mukavia Göteborgin ja Tukholman säätilaeroista.
- Haluatko, että soitan sinulle kohta uudestaan, on varmaan stressaavaa etsiä sitä tilinumeroa, kun olen täällä langan toisessa päässä, kysyy Mikael.
Javisst, vain ruotsalaiset osaavat tuon.

Nyt pitäisi sitten ryhtyä kirjeenvaihtoon vakuutusyhtiön kanssa varastetusta polkupyörästä, olisikohan mahdollista saada vakuutuskorvaus ilman suurempaa taistelua?

Ei kommentteja:

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...