Tämän päivän Kemppinen melkein vakuutti, että Matti Klingen teos "Iisalmen ruhtinaskunta - modernin projekti sukuverkostojen periferiassa, SKS 2006, 616 s." kannattaisi nimestään huolimatta lukea, tai ainakin selailla. Toisaalta pelkät viittaukset kirjan sisältöön avasivat jo niin monta asiaa, että taidanpa tyytyä kirjan kommenttien lukemiseen. Joka tapauksessa pappissukujen asemaa ja toimintaa historian saatossa kirja käsittelee.
Perheessäni on kärsitty eräästä pappien tekemästä virheestä, jota emme itse koskaan ole vaivautuneet korjaamaan. Isoisäni isän muuttaessa uudelle paikkakunnalle joskus 1800-luvun lopulla sukunimemme kirjoitettiin väärin. Siksi naapuripitäjässä asuvat sukulaisemme ovat erinimisiä. En ole säilyttänyt omaa sukunimeäni avioituessani osaksi juuri siksi, että olen koko lapsuuteni kuullut, että se ei ole meidän oikea nimemme. Nimen muuttaminen kaatui mummoni vastustukseen, hän kerran jo avioituessaan uuden nimen ottaneena totesi ykskantaan, että hän jos muuttaa nimeään, niin se on vainaa.
Suoviljely on ollut Suomen maatalouden kehityksen kannalta iso asia. Nyt ensimmäistä kertaa kuulin, että se on ollut ainakin osaksi pappien ansiota. Suo, kuokka ja Jussi. Oma isoisäni on raivannut ison seurakunnalta ostetun suoalueen pelloksi, pitäjän historiassa kerrotaan, että asiaa olisi jo aiemmin joku pappi yrittänyt. Niin tietysti.
Lapsuudenkotini naapurissa sijaitsee entinen pappila, jossa monet kyläläiset ovat käyneet töissä. Lapset kulkivat koulumatkojaan yhdessä pappilan lasten kanssa, joista taas tuli pappeja. Ehkä siitä johtuen kotonani luettiin pappien ja piispojen kirjoittamia kirjoja, olivathan ne niitä ainoita tuttuja kirjailijoita. Kaikki papit eivät olleet jääneet mieleen sivistyksestään, vanhat ihmiset kertoivat usein tarinaa hullusta papista, joka pakotti työmiehiä soutamaan ympäri saarta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti