Pieni vaalikeskustelu

Hiljainen kansa Suomussalmen kesäisessä yössä

Tänään ihailtiin Suomen konsensukseen perustuvaa poliittista kulttuuria kokonaisen DN:n pääkirjoitussivun verran. Näin vaalien alla olisi luullut, että artikkelissa nostetaan esiin suurimmat linjaerimielisyydet pääpuolueiden välillä, ja mitä vaihtoehtoisia kehityssuuntauksia eri hallituskoalitiot tarjoavat. Myös merkittävimpien poliittisten kysymysten, kuten ilmastonmuutoksen torjumisen, hyvinvointipalvelujen turvaamisen, työpaikkojen luomisen, olisi luullut mahtuneen artikkeliin.

Kirjoituksen sävy oli suorastaan mairitteleva Suomelle, DN:n mukaan Ruotsilla olisi opittavaa itäisen naapurinsa pragmaattisesta poliittisesta kulttuurista. Mutta onko kyse pragmaattisuudesta vai suoranaisesta pysähtyneisyydestä? Kuinka paljon kitkerät muistot edellisestä dramaattisesta vaalitaistelusta, joka johti toisen hallituspuolueen poliittiseen nöyryytykseen, estivät keskustelun heräämistä näiden vaalien alla?

Vaalitaistelua – jos sellaisesta voidaan edes puhua – tylsistytti myös median tukema pääministerivaaliasetelma. Näin nämä ennestään lähes kaikesta yhtä mieltä olevat kolme miestä saivat kohtuuttomasti tilaa mediassa, ja äänestäjien ykköskysymykset, kuten terveyspalvelujen laadun ja saatavuuden parantaminen ja vanhemmuuden aiheuttamien kulujen tasaaminen työnantajien kesken, saivat tilaa vain keskustelujen marginaalissa.

Tasokas poliittinen keskustelu, jossa puhutaan vaikeista asioista vastuullisesti ja ymmärrettävästi, eikä vain toistella mitäänsanomattomia iskulauseita, on taitolaji, jonka vain harva hallitsee. Viime presidentinvaalien alla oli ilo kuunnella oikeaa debattia, kiitos laajan ehdokasasettelun ja selkeiden vaihtoehtojen olemassaolon. Siinä kampanjassa myös naiset näkyivät.

Ruotsin viimeisten valtiopäivävaalien alla käytiin myös elävä keskustelu, jossa kaksi eri hallitusvaihtoehtoa otti mittaa toisistaan ja yritti käännyttää äänestäjiä puolelleen. Kahden joukkueen keskinäinen kamppailu voitettiin energisyydellä ja päättäväisyydellä, oli aika vaihtaa päättäjiä. Suomen poliittisen keskustelun asiallisuus ei taidakaan olla seurausta poliitikkojen käytännöllisyydestä ja yksimielisyydestä, vaan siitä, että minkäänlaisia rintamalinjoja, jotka estäisivät tiettyjen puolueiden pääsyn toistensa kanssa samaan hallitukseen, ei ole syntynyt. Vakaassa taloudellisessa tilanteessa jokainen puolue haluaa olla mukana jakamassa kaikkea hyvää kansalle - no, onhan sekin pragmaattisuutta.

Puolueet eivät ole toistensa vaihtoehtoja. Voit valita äänestäväsi puoluetta, joka sitten hallituksessa edistääkin juuri sen puolueen tavoitteiden toteutumista, jota et missään nimessä kannata. Mitkään erimielisyydet puolueiden välillä eivät vaalikampanjan aikana osoittautuneet periaatteelliseksi. Ei edes ydinvoima, jota yritettiin tarjota kynnyskysymykseksi, jolla vihreät sulkisivat itsensä pois tulevasta hallituksesta. Mikään puolue ei ilmoittanut kieltäytyvänsä hallituspaikasta, jos terveyspalveluihin ei satsata suurempaa osaa bruttokansantuotteesta tai alkoholiveroa ei nosteta.

Ja mikä olikaan puolueiden linja NATOn suhteen? DN:n mukaan kysymys ei ole aktuelli, mutta asiasta voidaan keskustella, mutta jos tilanne olisi sellainen, että liittyminen tulisi ajankohtaiseksi, voisivat suomalaiset luultavasti hyväksyä sellaisen päätöksen. Hyvä, että joku edes tietää mitä Suomessa ajatellaan.