Kun olimme muuttamassa Ruotsiin, monissa yhteyksissä meille kerrottiin luokkayhteiskunnan vankoista perinteistä, jotka jatkavat elämäänsä kansankodissa. Yllättävän monessa lehtijutussa kerrotaankin henkilön luokkataustasta, erityisen usein mainitaan työväenluokka. Juuri, kun luulin aiheen olevan ohi, päivän lehdessä kaivattiin kuvauksia alaspäin suuntautuvasta luokkaretkestä (klassresa). Ruotsalaisessa kirjallisuudessa on kuvauksia nousemisesta alemmista yhteiskuntaluokista ylöspäin, mutta luokkaromahduksen kuvaukset ovat harvassa. Varmaan moni maahanmuuttaja voisi kertoa, miltä tuntuu pudota yhteiskunnan yläkerroksista jonnekin kauas työväenluokan alapuolelle. Kerran kuulin tarinan ministeristä, joka huomasi lentokentällä tutun näköisen siivoojan. Miehet tervehtivät, muistia virkistääkseen ministeri sitten kysäisi, missä miehet ovat aikaisemmin tavanneet. Siivooja vastasi: ”Kun vierailitte minun kotimaassani, otin teidät vastaan ulkoministerinä”.
Kirjailija Susanna Alakoskea on määritelty täällä Ruotsissa, että hän tulee suomalaisesta köyhästä työväenluokasta. Hän itse on käyttänyt omasta luokkataustastaan nimitystä ”underklass”, alaluokka. Kirjassaan Svinalängorna hän kuvaa elämää vuokrakasarmissa, jossa viina tekee ulkoisilta puitteiltaan siedettävästä elämästä helvetin. Työssäkin perheessä käytiin, suojatyökeskuksessa ja siivoamassa, työn tulokset vain valuivat saman tien kurkusta alas. Jos työn asema perheessä olisi ollut keskeisempi, tuskin olisimme saaneet lukea yhtä verevää kuvausta elämän luisumisesta jatkuviksi juomingeiksi, joissa lapset toisaalta pelkäävät ja näkevät nälkää ja toisaalta pitävät viimeistä järjestykseen viittaavaa piirrettä perheessä yllä.
Ennen Ruotsiin muuttoamme asuimme paikkakunnalla, jossa merkittävä osa asukkaista sai elantonsa paperiteollisuudesta. Paperiteollisuuden palveluksessa oleminen merkitsee sillä paikkakunnalla periytyvää hyväosaisuutta, monet olivat jo kolmannessa polvessa yhtiön palveluksessa, ja jälkikasvu tähtäsi myös väheneviin paperimiesten työpaikkoihin. Siellä asuessa ei tullut mieleenkään yhdistää sosiaalisia ongelmia työläistaustaan,
Toisaalta alkoholismia, turvattomuutta, taloudellista niukkuutta ja velkaantuneisuutta entisestä asuinyhteisöstäni kyllä löytyi. Mikä ihmiset saa putoamaan, mikä nousemaan takaisin jaloilleen? Ruotsiin muuttajat on nähty Suomessa hienoilla autoilla kesälomalla kotikylällä pörräävinä rikastujina, ja niinhän valtaosalle on käynytkin, muutto Ruotsiin on toteuttanut unelman paremmasta elämästä.
Maahanmuuttaja on jollain tavalla ulkopuolinen maan sisäänrakennettuun sosiaaliseen järjestelmään nähden, sosiaalista verkostoaan ei voi pakata mukaansa. Ajatus itsensä määrittelemisestä oman lapsuudenperheen sosiaalisen aseman kautta tuntuu myös vieraalta, vaikka mielelläni kerronkin omasta maalaisuudestani. Ulkopuolisuus on kuitenkin jotain muuta kuin syrjäytyneisyys, jossa vakiintuneet sosiaaliset rakenteet, joita pitkin voi myös siirtyä yhteiskuntaluokasta toiseen, ovat jossain ulottumattomissa. Onneksi meillä on peruskoulu, sen eduista tuo Alakosken kirja on ainakin oiva näyte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti