Kummallista puhetta

- Varför är ni i det här stora rummet som är två? Miksi olette kahdestaan tässä isossa huoneessa?

Ex-mallilta näyttävä Lena harppoo neuvotteluhuoneeseen polveen asti ulottuvilla saappaillaan, ruotsalaisittain blondatut pitkät hiukset valtoimenaan ja jää seisomaan pöydän viereen ja ilman esipuheita kajauttaa kysymyksensä. Pöydän ääressä istuvat kollegat nostavat katseensa papereista kohti korkeuksia.

- Mutta miksi hän on tuossa vielä isommassa huoneessa vaikka hän on vain yksi

Toinen pöydän ääressä istuvista kollegoista viittaa firman osakkaan huonetta kohti.

Piru näytti iskeneen mukavaan mieheen, ja Lena huomaa suunnitelmansa vallata neuvotteluhuone miehiltä epäonnistuvan. Hän kääntyy kannoillaan hiuksiaan heilauttaen, marssii ulos huoneesta, vilkaisee vielä suuremman neuvotteluhuoneen lasiovien läpi puhelimessa puhuvaa omaa pomoaan ja ohjaa alaisensa pienen pieneen neuvotteluhuoneeseen.

Jäin miettimään tilannetta, ja siinä käytettyä kieltä. Miksi-kysymyksellä tuskin pyrittiin huoneen valintaan vaikuttaneita tekijöiden selville saamiseen, pikemminkin sillä ilmaistiin, ettei uskottu hyväksyttävän syyn olemassaoloon. Viestiä ja sen perille menoa, siis asian hoitamista tärkeämpi tekijä oli vallan ja tilanteen hallinnan säilyttäminen itsellä, ehkä myös sen osoittaminen työpaikan hierarkiassa alempana oleville.

Kuvittelen, mitä jossain toisessa työpaikassa olisi tehty vastaavassa tilanteessa. Pyydetty anteeksi häiriötä, kerrottu ongelma ettemme löydä riittävän isoa neuvotteluhuonetta ja kysytty, voisimmeko saada tämän käyttöömme, ehkä he voisivat mennä kahden hengen huoneeseen. Silloin vain olisi pitänyt mennä hyvin nöyränä sitä ovea koputtelemaan. Silloin ei olisi pystynyt osoittamaan asemaansa organisaatiossa, vaan olisi pitänyt jopa laskeutua hetkeksi sitä alemmas.

Erot suomalaisten ja ruotsalaisten sananvalinnoissa kertovat, että puhumme ja olemme kiinnostuneita eri asioista. Kun Suomen televisiossa haastatellaan juuri voittanutta tai hävinnyttä urheilijaa, kysytään: ”Miltä nyt tuntuu”. Vastauksista päätelleen ruotsissa kysytään kaikilta mahdollisilta haastateltavilta vain miltä nyt tuntuu, koska vastaus alkaa niin usein sanoilla ”Det känns…” Kun poliitikoistakin tuntuu turhauttavalta, epäoikeudenmukaiselta tai jättehyvältä, mitä jää enää kansalle sanottavaksi? Mutta mehän olemmekin täällä kansankodissa kaikki samaa kansaa, ei ole politiikan kieltä tai asiantuntijakieltä. On vain kansankieli, niin, ja blattesvenska.

Täällä Ruotsissa olen oppinut keskustelun ja dialogin olevan aivan eri asia. Keskustelussa ilmaistaan oma mielipide ja sitä puolustetaan. Dialogissa on tehtävänä kuunnella toista, ja hakea yhteistä ratkaisua. Menin tiedosta sekaisin. Ihanko totta? Ruotsalaisessa diskuteeraamisessa ei siis pyritäkään yhteiseen ratkaisuun, ilmaistaan vain omia mielipiteitä. Miksi tätä ei ole kerrottu aikaisemmin? Jos haluat päästä Ruotsissa ratkaisuun, diskuteeramisen jälkeen aloitat dialogin.

Minun ajattelussani dialogi on keskustelun kehittyneempi muoto, keskustelua kuitenkin. Johtuukohan Suomen karusta keskustelukulttuurista, ettei suomen kielessä ole paljoa sanoja eri tavoin keskustelemiselle, kuten englannissa on discussion, dialogue ja conversation. Miten ilmaistaan kirjakielellä savolaisen sanat: ”Kuha myö vua huastellaa”? Kelpaisiko käännökseksi "Meillä on menossa pieni juttelutuokio"? Minkä takia muuten suomalaiset puhuvat small talkista, sehän on juuri juttelua? Tosin ei ole kovin raflaavaa opettaa kansainvälistyville suomalaisille juttelutaitoja, siinä yhteydessä small talk on tosiaan parempi ilmaisu.

Luettuani kirjan Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito monta vuotta sitten olin innostunut asiasta. Kirjassa käytettiin esimerkkinä työnantaja- ja työntekijäpuolen välistä dialogiprosessia, jossa ei huudeltukaan rintamalinjojen takaa, vaan ensiksi etsittiin keskusteluille yhteinen maaperä. Vaalikeskustelut ovat diskuteerausta pahimmillaan. Tarkoitus ei ole miettiä, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee, vaan vain löytää heikkouksia toisen argumentoinnista samalla kun suoltaa omia ajatuksiaan. Television joissain keskusteluohjelmissa päästään joskus dialogiin, niissä lähdetään toisen kokemuksen ja ajattelun hyväksymisestä ja yhdessä ajatellen ja keskustellen tuotetaan uutta ymmärrystä asiasta. Mielestäni parhaiten dialogiin päästään Inhimillisessä tekijässä, jossa on kuulemma viime viikolla ollut aiheena siirtonaiseus.