Nuoruusmuistoja

Viimeksi laivalla Suomeen matkatessamme laivalla esiintyi Virve Rosti ja Menneisyyden vangit. Charlie Brown saapui ja Chicago kuoli. Minut pudotti suoraan 70-luvun syövereihin – hieman odottamattomasti – Leo Freeman ja ”Kaksi lensi yli käenpesän, minä sekä hän …” Yhtäkkiä vain kolmenkymmenen vuoden aikana muistin kammioihin kerääntyneet rojut siirtyivät sivuun, ja siinä sitä oltiin, 15-vuotiaan kokemus ja tunne kolmenkymmenen vuoden takaa kesäiseltä tanssilavalta valtasi mielen. Näinä välivuosina olen varmaan kymmeniä kertoja kuullut tuon saman kappaleen, onhan se jonkun sarjan tunnussävelmänäkin, mutta live-esitys vei minut live-esitykseen vuosikymmenten taakse. Paluuta 2000-luvulle edisti laivan lehtihyllyssä Virve Rostin kuva 40+-ikäisten aikakauslehden kannessa, hän hehkutti siinä isoäitiyden onnea.

Nuoruus on tullut mieleen viime aikoina entistä useammin. Yksi syy siihen on, että perheen lukiolainen käy koulua entisellä kotipaikkakunnallani. Yllättävän moni hänen uusista koulukavereistaan on minun luokkatovereitteni lapsia. Viimeksi tavatessamme kaivoin esille vanhan valokuva-albumini, josta lukiolainen tunnisti kavereittensa vanhempia. ”Onpa se todella äitinsä näköinen”, lapseni totesi luokkatoverinsa ulkonäöstä nähtyään tämän äidin kuvan.

Ilokseni olen viime aikoina sattumalta tavannut useita opiskelukavereitani, muutenkin yhteydet nuoruudenaikaisiin ystäviin ovat alkaneet toimia paremmin kuin elämän ruuhkavuosina. Vanhojen kavereiden tapaaminen on jotenkin vahvistavaa. Elämä on vienyt eri suuntiin, mutta kun polut risteävät niin tuntuu kuin vuodet välistä katoaisivat.

Tämän aamun nostalgiat tarjosi elokuva Grease, 1970-luvun loppupuolen nuorisomusikaali. Onkohan missään 70-luvun teemapuistoa, jossa voisi ensin vuokrata asianmukaiset vaatteet, käydä teettämässä asianmukaisen kampauksen, osallistua Travolta-tanssikursseille, katsoa Saturday Night Feverin ja sitten juhlia aamuun kunnon diskomusiikin tahdissa? Niin - jos jaksaisi.