Vuoden luontokuvia on julkistettu, mikä johti miettimään omaa bloggauksen myötä aloitettua valokuvausharrastusta. Lintujen kuvaaminen on hauskaa, tosin jokseenkin mahdotonta, koska kohde on pieni ja helposti lentoon pyrähtävä. Usein unohdan tuo keskeisen tosiasian. Jos haluaa saada kuvan linnusta, ensimmäinen kuva pitäisi ottaa heti kun saa linnun kameran tähtäimeen. Sitten voi yrittää ottaa toisen kuvan vähän lähempää, vaikkei vielä olisikaan ihanne-etäisyydellä. Silloin kun on niin lähellä, että saisi hyvän kuvan, lintu on sitä mieltä, että olet liian lähellä, ja poistuu paikalta.Juuri edellä kerrotulla tavalla kävi viime kesänä mökillä, kun läheiselle pellolle ilmaantui kurkipariskunta. Kuvittelin pääseväni ihanteelliselle kuvausetäisyydelle linnuista. Siksi vain jatkoin ja jatkoin pellonpientaretta pitkin, vaikka olisin saanut ihan hyvän kuvan niin isosta linnusta jo huomattavasti aikaisemmin. Kun olin lähestymässä täydellistä kuvauspaikkaa, arat linnut säikähtivät ja kuva jäi saamatta. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Täydellinen on hyvän vihollinen valokuvauksessakin. Digiaikana filmiä ei tarvitse säästellä, siksi kuvan voi ottaa tilanteen tullen vaikkeivat kaikki säädöt olisikaan kunnossa. Siitä vuoden luontokuva on oiva esimerkki. Petokuvaajan otos samalle haaskalle osuneiden karhun ja susien kilpajuoksusta on hauska hetken ikuistus.
Toisaalta suhtaudun aika skeptisesti noihin petokuviin. En voi suositella herkille ihmisille, mutta sellainen kirja kuin Petokuvan raadollisuus paljastaa miten villieläimiä houkutellaan kuvattaviksi. Vaikka lukemisesta on jo vuosia aikaa, vieläkin yököttävät ne hieman laajemmin rajatut kuvat maassa lojuvista eläinten ruhoista ja sisäelimistä. Hienoimmat luontokuvat voivat siis olla lavastettuja, eikä katsoja tiedä onko haaskalla pantakarhu vai ihan oikea salokorpien villipeto.
2 kommenttia:
Aloin kirjoittaa kommenttia petokuvauksesta, mutta siitä tuli niin pitkä, että siirsin sen suosiolla omaan kirjoitukseeni :-)
Lintujen kuvaamisesta minulla on samanlaisia kokemuksia, tosin perhoset tuntuvat tekevän sitä vielä systemaattisemmin ja ihan kiusallaan: juuri kun olet löytänyt perhosen kameran etsimeen, se lähtee lentoon, ja sama toistuu jokaisessa kukassa tämän jälkeen :-)
Olikin kattava kommentti, kävin lukemassa juttusi luontokuvista. Ja että olit vielä paikan päällä =)
Jos et ole jo lukenut, niin se kirja niistä petokuvista on huippu!
-whatsoever-
Lähetä kommentti