Blogikäräjöintiä

- No et ole ajatellut mennä tuomaripsykologian kurssille? Kysäisin Helsingin junassa istuvalta juristikaverilta, silloiselta käräjätuomarilta, joka oli tulossa todistajapsykologian kurssilta. Kurssilla oli osoitettu, miten helposti tuomari menee lankaan. Vaikka tunnistettavien rivissä ei ollut etsittyä henkilöä, yli puolet ryhmästä oli löytänyt sen näköisen ihmisen. Kun kokee olevansa pakotettu löytämään etsimänsä, muisti tekee tepposia ja näkee sellaistakin, mitä ei oikeasti näy.

Eilen kohua herättänyt tuomio, jossa haulikolla 15-vuotiaan mopopojan tappanut ja 17-vuotiasta vakavasti haavoittanut perheenisä vapautettiin kaikista syyytteistä, oli laajasti esillä myös tämän päivän DN:ssä. Tuomari valotti eri puolia päätöksestään, myös oikeudenkäynnin kulusta ja oikeuden harkinnasta esitettiin tietoja.
- Mukana on ollut niin paljon tunteita, myös meille tuomioistuimessa. Olen tavannut lautamiehet joka päivä ennen istunnon alkua ja käynyt läpi, mitä kysymyksiä on tärkeä seurata . Muuten teen sitä harvoin. Ja päivän istunnon jälkeen olemme tavanneet jälleen antaaksemme tunteiden laskeutua ja palataksemme takaisin juridiikkaan.

En ole koskaan ennen kuullut vastaavaa puhetta tuomarilta. Tuomarin työhön liittyvä objektiivisuuden vaade, ajatus puhtaasti juridisesta harkinnasta on ollut ihanne, johon on uskottu. Jos jossain jutussa on tarvittu tunteiden laskeutumista, että voidaan palata takaisin juridiikkaan, niin mitä sitten tapahtuu kaikissa niissä tunteita herättävissä jutuissa, joissa näin ei tehdä? Entä mikä tunne jää vallalle, kun tunteet ovat laskeutuneet? Tunteeton tila vai se sallittu tunne?

Oikeussalissa tarvitsee asiaosaamisen lisäksi tunneosaamista. Tuomariksi ryhtyvää ei siihen valmenneta, itse sain sentään yhden neuvon hovioikeuden presidentiltä tuomarinvalani jälkeen.
- Olet menossa istumaan käräjiä kotipaikkakunnallesi. Katso ettet sitten vaadi naapureiltasi ja tuttaviltasi enemmän kuin täysin vierailta ihmisiltä, tuollaiseen tilanteeseen liittyy yliobjektiivisuuden vaara.
Kun muutama vuosi sitten auskultointikavereiden kanssa istuimme tutussa käräjäsalissa ja kerroin saamastani ohjauksesta, hiljaisuuden jälkeen tuli vakavia kommentteja.
- Ei me saatu mitään neuvoja.
- Hyvä neuvo, noin ylipäätänsä muutenkin.
En tiedä olisinko ilman tuota neuvoa uskaltanut hylätä muutaman syytteen, joissa tuttu nimismies syytti ja tutut ihmiset olivat syytettyinä, näyttöä ei vain löytynyt.

Asianajajan pitää myös osata havaita tunneprosesseja. On juttuja, joissa ei vain saa laskea tunteita valloilleen, tuomioistuimen jäseniä ei saa järkyttää, asiakas ei saa romahtaa. Erityisesti jos on jutussa vahvoilla, ei kannata ottaa riskejä, vaan ajaa juttu varovasti loppuun saakka. Kokeneelta asianajajalta löytyy aina salkusta nenäliinapaketti. Vaikuttaa siltä, kuin Rödebyn jutussa syyttäjä olisi arvioinut olevansa vahvemmilla kuin oikeasti on. Hän ei ole varmistellut esittämällä vaihtoehtoisia syytteitä, vaan vienyt juttua eteenpäin pelkällä murhasyytteellä. Ehkä hän on myös ajanut syytettä niin vahvasti, että vastareaktio on jäänyt vallalle.

Tuomarin lausunto, että mukana on ollut paljon tunteita, julkisuuteen annettuna, ei kuulosta hyvältä. Tuomioistuimella on säiliötehtävä, eivätkä sen sisäiset prosessit saisi vuotaa ulos, vaan ainoastaan perusteltu päätös. Siellä ammatikseen töitä tekevien pitäisi pystyä hallitsemaan tunneprosesseja ja pitämään ne tuomioistuimen sisäisenä asiana. Päivän lehtijutun perusteella herää epäilys, että vaikka oikeussalissa on tiukasti hallittu muodollisia järjestelyjä, missä järjestyksessä salista tullaan sisään ja ulos ja mitä milloinkin sanotaan ja tehdään, tunteet ovat velloneet.

Itse asiasta en pysty tietenkään sanomaan, oliko päätös oikea vai väärä. Erikoinen se joka tapauksessa oli, ja tuomioistuimen toiminnastaan ulospäin antamaa kuvaa pitääkin kritisoida, jos siinä havaitsee ongelmia. Tuomioistuimen työ kuuluu niihin aloihin, joissa ei riitä, että se on ammattitaitoista ja laadukasta. Sen täytyy myös näyttää siltä.