Laatuaikaa

Työelämään siirtyminen taitaa johtaa blogin henkilökohtaistumiseen. Olen luvannut tuolle rippikouluikäiselle, etten kirjoita hänestä blogiini. Tällä viikolla olemme viettäneet äiti-poika-laatuaikaa, mikä tarkoittaa täysin hunningolla elämistä. Nyt yritämme sitten kiireesti korjata likaiset vaatteet ja astiat lojumasta ympäri asuntoa. Ryhdyn jälleen tekemään ruokaa, heitän pizzalaatikot roskikseen, palaamme ryhdikkääseen perhe-elämään. Tulipa vietettyä melkein viikko yksinhuoltajan arkea, aivan kuin silloin ennen.

Joskus jotkut ihan ydinperheessä elävät olevat sanovat olevansa käytännössä yksinhuoltajia. En usko että oikeasti yksinhuoltajan elämää elänyt sellaista väittäisi. Yksinhuoltajuus on ihan eri juttu kuin se, että puoliso on paljon matkoilla, ja jättää arjen tehtävät toisen hoidettavaksi. Parisuhteensa kasassa pitäneen elämä saattaa olla jopa yksinäisempää kuin yksinhuoltajilla, ydinperheen kulissien taakse on helppo piilottaa oikean kumppanuuden puute. Yksinhuoltaja voi reilusti paljastaa kaipaavansa aikuista seuraa, hakeutua muiden vastaavassa asemassa olevien pariin ja vertaisia kyllä löytyy.

Yksinhuoltajuuden rankin juttu on ainainen päivystys, eikä takapäivystäjää ole. Joka kerta, kun tappelu yltyy vaarallisen väkivaltaiseksi, se olet sinä, joka menee väliin. Joka kerta, kun polkupyörä menee rikki, se olet sinä, joka huolehtii sen korjaamisesta. Jos lapsilla on koulussa huonosti voidellut sukset tai ei suksia ollenkaan, siitä voi syyttää vain sinua. Ei ole ketään, kenen kanssa neuvotellaan vanhempainiltaan menosta, kumpi menee. Sinä. Jos olet neuvoton ja puhki väsynyt, sairas ja tarvitsisit itsekin jonkun huolehtimaan sinusta, niin silti olet vuorossa.

Parasta siinä ajassa oli se, että vastuunjako oli selvä. Ei tarvinnut vihjaista kenellekään polkupyörän korjaamisesta. Jos lapsi lähti kouluun hiihtopäivänä ilman suksia, niin mitä sitten? Yksinhuoltajana piti mennä vanhempainiltaan jo pelkästään vahtimaan, ettei poissaolevia yksinhuoltajia ryhdytä moittimaan. Mihin yksinhuoltajan kuuluisi oikeaoppisesti säilöä lapsensa vanhempainillan ajaksi? Onneksi sentään ei energiaa kulunut kulissien ylläpitämiseen. Se mikä oli totta, siitä pidettiin kiinni, romahduksiin ei ollut varaa. Kun lapset sitten lähtivät viikonloppuna isänsä luo, oli kuin olisi nostettu hiekkasäkki hartioilta.

Vaikka vastuun joutui kantamaan yksin, niin sentään lastenkasvatusohjeita sai pyytämättäkin. Lapsilla piti olla miehen mallia, ja missään tapauksessa äiti ei saanut ryhtyä isäksi. Miehenmallien puutetta ei meillä ole ollut, sen suhteen olen tehnyt parhaani. Isäksikään en ryhtynyt, mutta tietokoneet ja lapinretket kuuluvat meillä edelleen äidin ja pojan yhteisiin harrastuksiin. Osaan myös arvostaa sitä, ettei minua tarvita niin moneen asiaan enää. Mitään kamalampaa ei tapahdu, jos en jaksa.