Nuoruuden virtaa

Tästä se joki lähtee

- Haa, olet saman ikäinen kuin äitini!

Sitä ennen olin tuntenut itseni koko illan nuoreksi, nyt tuli pieni särö. Vietin iltaa Tukholman yliopiston opiskelijoiden seurassa. Ensin nautimme lasilliset shampanjaa ja pikkupurtavia ja minglasimme, siis yritimme tutustua toisiimme, juttelimme niitä näitä. Kuuntelimme sujuvan esittelyn mentoroinnista, olimme nimittäin viettämässä mentorointiprojektin avajaisiltaa. Illan päätteeksi nautimme illallisen Cafe Operassa, varsinaisessa pintapaikassa, jossa käy kovasti kändiksiä.

Oli mieltä ja muistia virkistävää jutella parikymppisten opiskelijaneitojen kanssa. Puhuttiin tenteistä, opintojaksoista, luennoista, poikaystävistä ja niiden opiskeluista ja opiskelemattomuuksista. Tuo kaikki yhdistettynä pintapaikkaan eksymiseen johti ajatukset opiskeluaikaan kultaisella 80-luvulla, sillä kunnon nousukaudella. Opiskelu oli puuduttavaa ja etäännyttävää, opetus ei antanut eväitä oman uran suunnittelemiseen. Töissä joidenkin mukavien naispomojen kanssa syntyi hyviä yhteistyösuhteita, heistä tuli suorastaan esikuvia. Olisiko niistä esimies-alaissuhteista voinut tulla mentorointisuhteita? Minä olisin tarvinnut mentoria, tien näyttäjää, kannustajaa.

Itselleni täysin ennakoimaton siunaus ikävuosien karttumisessa on ilo, jota kokee nuorten löytäessä oman paikkansa elämässä. Erityistä, ehkä myös itsekästä ilo on, jos uskoo voineensa olla tukemassa nuorta tiellä omalle uralle. Työ on tietysti tehtävä itse, mutta avuksi voi olla monella tavalla, vaikka preppaamalla pääsykokeisiin tai kannustamalla hakemaan unelmatyötä.

Tänään sain tutusta Vanessaan, viidettä vuotta opiskelevaan, ihmisoikeusalasta kiinnostuneeseen ruotsalais-espanjalaiseen tyttöön. Edessä on yhteinen matka, talven yli jatkuva mentorointisuhde. Ehdimme jo keskustella monesta opiskeluun liittyvästä aiheesta, jopa opiskelijaruuasta. Jokohan aamuun mennessä ehdin takaisin sieltä Porthaniasta ja Dommalta? Nuori seura avasti muistin lokeroita ja mieli karkasi menneisyyteen.