sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Onko tuo huuhkaja pilvessä?


Iltaretkellä puussa istuivat nämä kaksi kissankokoista ja vähän -näköistäkin huuhkajaa. Kyseessä on täplähuuhkaja, African spotted eagle owl, Bubo africanus. Se on maailman suurin pöllö, niitä näkyi päivisin lepäilemässä puissa väsyneinä öisistä metsästysretkistään. Meiltä se sai lempinimen 'pilvipöllö' sumean katseensa vuoksi. Matkamuistokaupasta ostin täplähuuhkajaa esittävän ristipistotyön, joka tietysti on vieläkin keskeneräinen, vaikka matkan aikana ehdin sen jo aloittaa.

Tuliaisten ostaminen kansallispuiston alueella on mahdollista leirien yhteydessä olevissa matkamuistokaupoissa. Matkaamme tarttui pari ristipistotyöpakkausta, antiloopin nahkoja, afrikkalainen batiikkivärjätystä kankaasta tehty naisen asu, paikallisia soittimia ja ne tavanomaiset jääkaappimagneetit ja postikortit. Paras ja kallein kauppa oli ensimmäisessä taukopaikassamme Mopanissa, sieltä olisi saanut afrikkalaisia tekstiilejä, koruja, kivilintuja, astioita, zulujen perinteisiä koritöitä ja vaikka mitä. Harmi vain, että uskoimme vastaavia tavaroita löytyvän myös muilta taukopaikoilta ja lykkäsimme ostoksia myöhemmäksi.

Vielä enemmän harmitti, kun heti saavuttuamme lentokentälle kaikki parhaat liikkeet menivät kiinni. Tiesimme, että Johannesburgin lentokentällä on hyviä myymälöitä, ja olimme säästäneet ostosintoamme sinne. Onneksi levy- ja kirjakaupat olivat vielä auki, ja saimme vielä ostettua kotiin viemisiksi afrikkalaisia tarinoita ja lauluja. Mutta jos toisen kerran menisimme vielä Krugeriin, tekisimme ostoksia kansallispuiston alueella, ihan vain kannattaaksemme siellä asuvien ja työskentelevien elinkeinoa ja itse puistoa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivasta tarinasarjasta!
Ihan heti ei mielikuvaani sinusta istu ristipistotyön tekeminen sohvannurkassa, mutta ehkä se onkin miehesi harrastus? Olihan jo Napoleonilla tapana päälliköineen keskittyä taisteluun ristipistotöitä tekemällä.

-lea kirjoitti...

Ihmistuntemuksesi ei ole pettänyt tässäkään asiassa, ristipistotyöt eivät kuulu luontaiseen lajivalikoimaani, mutta olen todistettavasti saanut jopa pari korttia sillä menetelmällä valmiiksi asti.

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan,
Kerroit blogisivusi alussa, olleesi innostunut -Paikka auringossa -TV-sarjasta.Olen itse 52 v kotiäiti. Olen löytänyt oman "paratiisini Turkista" melko edullisesti. Olen ajellut maata ristiin rastiin. Olen perustanut juuri aiheesta yhteisö sivut: Kauko Maa nimellä,tosin sivut on pahasti vielä kesken. Vilkaise sivuja,jos ulkomaan haaveesi on
vielä täyttymättä. t Annu
os: http://kaukomaa.blogspot.com/

-lea kirjoitti...

Annu, edelleen paikka auringossa kuuluu haavevalikoimaan. Tulen käymään blogissasi :)

Lähdössä

Grenoble syyskuussa Nyt ei vaan ehdi kirjoittaa, Tai ehtii kyllä, to do -listoja ja tekstiviestejä. Ei ehdi ajatella, vaikka päässä sur...